maanantai 28. heinäkuuta 2014

Päivitys AFC:n lohkojen ennakkoasetelmiin


Kauden alkuun on enää reilu kuukausi, joten on aika päivittää myös AFC:n lohkojen ennakkoasetelmat. Mielenkiintoinen kausi on taas luvassa AFC:nkin puolella ja yllätyksiä tullaan aivan varmasti näkemään.

AFC East
Viimeksi, kun kävin lohkoa läpi, joukkueet löytyivät samoilta sijoilta kuin viime kauden päätteeksi. Gronkowski näyttäisi toipumisen merkkejä ja tämän hetkisen arvion perusteella mies löytyisi Patriotsin 1. kierroksen avauksesta. Jos arviot pitävät paikkaansa, pidän joukkueen ehdottomasti edelleen ykköspaikalla. Jets puolestaan on jatkanut vakuuttavia otteitaan ja ansaitsee edelleen vahvan kakkospaikan.

Dolphinsin ja Billsin välillä on vaikeaa löytää sopivaa järjestystä. Molemmilla on vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. Nostan kuitenkin Billsin kolmoseksi heikosta QB-valikoimasta huolimatta. Joukkueen juoksupeli oli viime vuonna timanttia, mutta heittopeli yski pahemman kerran. Neljäntenä varattu Sammy Watkins tuo ainakin oman lisänsä vastaanottajiin. Dolphinsin kelkan tosin saattaa kääntää mies nimeltä Knowshon Moreno, jolta voidaan odottaa mitä tahansa viime kauden perusteella.

Näillä siis mennään:
1. New England Patriots (-)
2. New York Jets (-)
3. Buffalo Bills (+1)
4. Miami Dolphins (-1)

AFC West
Viime kauden AFC:n ykköslohko koki edellisessä arviossani pieniä muutoksia voimasuhteissa Broncosin roikkuessa silti veturin paikalla. Ainoa muutos voimasuhteissa näyttäisi tapahtuneen peräpäässä. Mieleni tekee nostaa Raiders Chiefsin ohi etenkin, koska Schaubin otteet ovat olleet vakuuttavia ensimmäisinä päivinä harjoitusleirillä, mutta myöskin Khalil Mackin tuoman lisäruiskeen ykköskierroksen varauksista. Huippulohko ja siitä syystä myös hyvin vaikea arvioitava.

Arvioni tämän hetkisen tiedon perusteella:
1. Denver Broncos (-)
2. San Diego Chargers (-)
3. Oakland Raiders (+1)
4. Kansas City Chiefs (-1)

AFC North
Toukokuussa arvioin Steelersin nappaavan lohkon kärkisijan ja Bengalsin sukeltavan kärjestä pohjalle. Kaikki joukkueet onnistuivat hyvin varauksissaan, mutta Browns nappasi mahdollisesti kuitenkin isoimman timantin Johnny Manzielin (QB) myötä. Mies herättää paljon erilaisia näkemyksiä, mutta itse uskon herran talenttiin. En kuitenkaan uskalla nostaa joukkuetta siitä huolimatta vielä kolmossijaa ylemmäs vaikka mieli tekisikin. Muiltakin osin kesän aikana tulleet muutokset eivät näyttäisi muuttaneen voimasuhteita, joten pidän arvion loppusijoituksista ennallaan. Steelersin osalta on vielä mainittava, että sijoitus pohjautuu ennen kaikkea uskoon Ben Roehtlisbergerin (QB) onnistumisesta tällä kaudella.

Sijoitukset tulevat siis olemaan:
1. Pittsburgh Steelers (-)
2. Baltimore Ravens (-)
3. Cleveland Browns (-)
4. Cincinnati Bengals (-)

AFC South
Mielenkiintoinen lohko tuotti viime arvioissani isompaa päänvaivaa. Houstonin ensimmäinen varausvuoro toi odotetusti Jadeveon Clowneyn (DE) vahvistamaan puolustusta. Mies kuitenkin ehti jo päätyä leikkauspöydälle ja parantelee itseään parhaillaan. Texans paranteli muutenkin kokoonpanoaan hyvien varausvuorojensa myötä ja tuleekin lähivuosina nousemaan takaisin kohti lohkon kärkisijoja. Toinen varauksissa onnistunut oli Jaguars, joka pääsi myös käyttämään hyviä varausnumeroita kärjessä kolmosvarauksella napattu Blake Bortles (QB). Bortles saattaa nousta jo heti kauden alussa aloittavaksi pelinrakentajaksi ja pääsee näyttämään taitonsa. Näiden kahden joukkueen osalta uskon voimasuhteiden vaihtuneen ja Texansin nousseen niskan päälle, vaikka toivoisinkin näkeväni Jaguarsin kauden mustana hevosena.

Päivitetty arvioni sijoituksista:
1. Indianapolis Colts (-)
2. Houston Texans (+1)
3. Jacksonville Jaguars (-1)
4. Tennessee Titans (-)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Eurooppalainen NFL-joukkue pian valmis?

Rogel Goodell nosti taas esiin keskustelun NFL:n laajentamiseksi Euroopan suuntaan. Jo pitemmän aikaa on ollut selvää, että ykkösvaihtoehto ensimmäiseen aaltoon tulee olemaan Lontoossa majaileva joukkue. Matkustamista ja paikallisten fanien innokkuutta on testattu jo useamman kauden ajan tuomalla muutama matsi valtameren toiselle puolelle Wembleylle. Tänä vuonna pelejä on jo kolme. 

Goodell antoi ymmärtää, että tällä hetkellä puhutaan 5-10 vuoden aikajänteestä eli hyvin pian laajentuminen voisi nähdä päivänvalon. Pelaajat joukkueeseen tultaisiin (ainakin alkuun) nappaamaan pääasiassa jenkeistä ja jenkkiyliopistoista, mutta pitemmällä tähtäimellä uskoisin, että Lontoon joukkue avaisi ovet myös eurooppalaisille huipuille nousta aavistuksen helpommin sarjaan. 

Vaikka välimatkat tulevat olemaan pitkiä, en näe siinä suurta ongelmaa NFL:n sarjaohjelman luonteen vuoksi. Runkosarjan aikana lontoolaiset tekisivät kahdeksan matkaa jenkkien puolelle ja vastaavasti kahdeksan joukkuetta joutuisi matkustamaan vastavierailulle. Jo tulevalla kaudella kuusi joukkuetta tekee tuon matkan, joten isoa muutosta siihen ei tulisi eli enemmänkin matkustaminen tuo pienen lisähaasteen lontoolaisille. Toisaalta esim. jääkiekon KHL:ssä matkat ovat yhtä pitkiä ellei pidempiäkin ja siellä pelataan vielä huomattavasti enemmän otteluita. Tuskin suunnitelmat siis reissaamiseen kaatuvat. Pudotuspeleissä Lontoo antaisi lisäksi oman lisämielenkiintonsa. Isoin kysymysmerkki tällä hetkellä lienee pelaajien kiinnostus lähteä Britteihin. Mielestäni kyse on kuitenkin viime kädessä työpaikasta, joten eipä tuonkaan pitäisi olla ongelma. 

Toivottavasti hanke toteutuu pian ja löydän itsenikin vakiovieraana Wembleyllä. 

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Päivitys NFC:n lohkojen ennakkoasetelmiin


Kauden alku lähestyy ja sekä varaukset että siirrot ovat pitkälti nähtävissä joukkueiden vahvuuksissa. Viimeisten viikkojen aikana tapahtuu vielä pientä liikehdintää, kun pelaajat vakuuttavat tai ovat vakuuttamatta seurajohtoja. Päätin kuitenkin tässä vaiheessa päivittää huhti-toukokuussa kirjoittamani arviot lohkojen sijoituksista.

NFC East
Aiempi arvioni pitää edelleen kutinsa, enkä näe voimasuhteiden muuttuneen viime aikoina vaikka tasainen lohko onkin kyseessä. Giants ja Eagles onnistuivat ehkä hieman paremmin kuin kilpaveljensä kevään varaustilaisuudessa, mutta en kuitenkaan näe millään tapahtuneella muutoksella olevan vaikutusta järjestykseen. RGIII vie joukkueensa lohkovoittoon.

1. Washington Redskins (-)
2. New York Giants (-)
3. Dallas Cowboys (-)
4. Philadelphia Eagles (-)

NFC West
Viime arviossani kärkipaikkaa huippulohkossa tulisi pitämään Cardinals. Olen edelleenkin sitä mieltä, että Arizona tulee olemaan tämän mahdollisesti jopa tasokkaimman lohkon kärkisijalla vuoden vaihteessa. Rams pääsi hyödyntämään hyviä varauspaikkojaan ja nappasikin useita kovia vahvistuksia joukkoihinsa kärjessä toisena varattu Greg Robinson. Tästä syystä uskon heidän löytävänsä itsensä kakkossijalta ohi viime kauden mestarin.

1. Arizona Cardinals (-)
2. St. Louis Rams (+1)
3. Seattle Seahawks (-1)
4. San Francisco 49ers (-)

NFC North
Toukokuussa saatoin vetää hieman kotiinpäin, kun arvioin Green Bayn lohkon ykköseksi. Joukkue on kuitenkin vahvistunut niin vakuuttavasti viime kaudesta, eikä silloinkaan joukkue ollut huono vaan loukkaantumiset pilasivat kauden, että pidän Packersin edelleen kärkipaikalla. Muilta osin ajatukseni ovat vaihtuneet ja loppuporukka on järjestetty uuteen uskoon. Detroitin hyökkäyslinja alkaa olla niin kova (ainakin paperilla), että en voi olla nostamatta joukkuetta arvoasteikossa. Minnesota onnistui draftissa ja vahvisti todennäköisesti sen myötä omia heikkouksiaan riittävästi noustakseen kolmanneksi lohkossa. Chicago sen sijaan tipahti viimeiselle sijalle, koska en enää ole vakuuttunut joukkueen puolustuksen kehittymisestä.

1. Green Bay Packers (-)
2. Detroit Lions (+1)
3. Minnesota Vikings (+1)
4. Chicago Bears (-2)

NFC South
Toukokuussa epäilin viime kauden lohkovoittajan tipahtavan viimeiselle sijalle. Carolina ei onnistunut varauksissaan kovinkaan hyvin, joten eiköhän joukkueen arvio ole pakko pitää samana. Tampa Bay puolestaan teki loisto valintoja varausvuoroillaan ja vahvisti entisestään arviota joukkueen sijoittumisesta kärkipäähän. Tämäkin lohko on hyvin mielenkiintoinen ja päätyy nyt seuraavaan järjestykseen:

1. Tampa Bay Buccaneers (+1)
2. New Orleans Saints (-1)
3. Atlanta Falcons (-)
4. Carolina Panthers (-)

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kick-off lähestyy


Jalkapallon MM-kilpailut ovat sinettiä vaille valmiit. Hollanti ja Brasilia ratkaisevat parhaillaan kolmossijan kohtalon ottelussa, jota kumpikaan ei haluaisi pelata. Huomenna sen sijaan koko maailman katse kohdistuu Saksan ja Argentiinan mestaruustaistoon. Itse uskon Saksan vievän pidemmän korren yleisellä laadukkuudellaan, mutta kävi ottelussa miten tahansa, varmaa on, ettei ottelulle ole mitään vaikutusta tulevaan NFL-kauteen.

NFL-kauden alkuun on enää vajaa kaksi kuukautta. Pre-seasonin alkuun sen sijaan on vain 21 päivää. Silloin Bills ja Giants testaavat toisiaan Hall Of Fame -viikon puitteissa. Esipelit ovat luonnollisesti vain ensikosketus tulevaan kauteen, mutta pientä osviittaa otteluista on luvassa. Ensimmäisen kierroksen varaukset alkavat olla joukkueiden listoilla ja pääsevät "riskittä" harjoittelemaan joukkueiden mukana. Ainoat pelaajat, jotka ovat ensimmäisen kierroksen osalta ilman sopimusta, ovat Brownsin varaama (8.) Justin Gilbert (CB) ja Titansin varaama (11.) Taylor Lewan (OT). Spekulaatiot 1. kierroksen varausten avauspaikoista käyvät jo kovina ja etenkin rookien-QB:den osalta arviot ovat mielenkiintoisia.

Tuntuu, että eniten keskustelua käydään Johnny Manzielin osalta. Herraa ounasteltiin (minä mukaanlukien) ensimmäisten viiden varauksen joukkoon, mutta varausnumero painui 22. kohdalle. Kaikki merkit kuitenkin näyttävät siltä, että Browns on suunnitellut sijoittavan miehen aloittavaksi QB:ksi. Itse ainakin toivon, että mies lyö itsensä jo tulokaskaudella läpi ja nousee lähelle pelinrakentajien eliittiä heti ensimmäisen ja toisen kautensa aikana. Olisi hienoa myös kyynikköosaston kannalta, jos ennakkoon lähes kovimmaksi oletettu kaveri nousee tähtiin lähes jokaisen joukkueen dissattua miehen alemmalle tasolle. Tottakai kaikki ymmärtävät tämän pelaajan arvon, eikä kaikilla ole tarvettakaan uudelle QB:lle, mutta tässä kohtaa en itse ainakaan usko miehen sijoituksen olevan oikeutettu. Hänestä tullaan kuulemaan vielä.

Nyt, kun siirrot alkavat olemaan jo tehty ja futiksen MM-kisatkin lakkaavat häiritsemästä omaa elämääni, lienee aika päivittää aiemmin antamani arviot lohkojen sijoituksista. Ajatukseni on käydä lohko lohkolta läpi tilanne runkosarjan jälkeen huomioiden varaukset ja lähiaikojen siirrot. En näe, että isoja muutoksia on tapahtunut, mutta jotain sentään, kuten Browsin mahdollinen nousu omassa lohkossaan. Monissa lohkoissa tilanne tulee olemaan ennakolta niin tasainen, että erilaisia mielipiteitä löytyy varmasti, mutta katsotaan, miten omat arvioni tulevat pitämään paikkaansa.