keskiviikko 25. marraskuuta 2015

NFL-kuntopuntari – Viikko 12


Molemmista konferensseista löytyy edelleen joukkue, joka jatkaa puhtaalla pelillä runkosarjaa. Nämä molemmat keikkuvat kuntopuntarimme kärkipaikoilla ja oikeutetusti. Heidän takanaan niin sarjataulukossa kuin listallamme tapahtuu viikoittaista liikehdintää, kun joukkueiden otteet ailahtelevat ja vastaan tulee eritasoisia vastustajia. Kiitospäivän peliviikolle lähdettäessä listalle on noussut ensimmäistä kertaa mukaan Kansas City Chiefs neljän ottelun voittoputkellaan, jolle Atlanta Falcons joutui tekemään tilaa. Eikä sovi unohtaa, että juhlapäivän kunniaksi torstai-illan ja -yön aikana tullaan pelaamaan kolme ottelua.

10. Kansas City Chiefs (5–5) (uusi)

Chiefs on noussut surkean 1–5-alkunsa jälkeen jo AFC:n viimeiselle pudotuspelipaikalle asti voittamalla kaikki neljä edellistä otteluaan. Nuo neljä voittoa eivät ole jättäneet arvostelijoille varaa, sillä ne kaikki ovat tulleet selkeällä piste-erolla. Joukkueesta tuntuu joka ottelussa löytyvän uusi ratkaisija ja etenkin joukkueen juoksuhyökkäys on löytänyt uudet aseet paikkaamaan Jamaal Charlesin poissaoloa. Viime ottelussa nähtiin uusin esiintulo, kun vähälle peliajalle jäänyt keskushyökkääjä Spencer Ware tykitti 11 juoksullaan 96 jaardia ja 2 TD:tä tilastoihinsa. Chiefsin loppukauden vaikein vastustaja Bills astelee Arrowhead-stadionille viikonloppuna, mutta ilman ykköspelinrakentajaansa. Tuon ottelun jälkeen ja se mukaanlukien loppuottelut ovat jopa kaikki voitettavissa, joten ei olisi mikään ihme nähdä Kansas Cityä tammikuussakin peleissä mukana.

Viime kierroksen ottelu: Chargers – Chiefs 3 – 33
Tuleva vastustaja: Buffalo Bills (5–5)

9. Seattle Seahawks (5–5) (+1 sija viime viikosta)

Seahawks on listan ainoa joukkue, joka ei yllä tällä hetkellä konferenssinsa kuuden parhaan joukkoon. Se haki kuitenkin tärkeän divisioonan sisäisen voiton 49ersistä viime viikonloppuna selkeällä 16 pisteen voitollaan. Keskushyökkääjä Marshawn Lynchin poissaoloa ei kentällä huomannut, kun hänen tuuraajansa Thomas Rawls pinkoi yli 200 jaardia ja nappasi vielä kaupan päälle lähes 50 kiinniottojaardia. Miehen 2 TD:tä siivittivätkin joukkueen sopivalle karkumatkalle. Seuraavaksi joukkueen pitäisi pystyä kesyttämään Steelersin hyökkäyskalusto, joka saanee täydessä iskussa olevan pelinrakentajansa, Ben Roethlisbergerin, avaukseensa.

Viime kierroksen ottelu: Seahawks – 49ers 29 – 13
Tuleva vastustaja: Pittsburgh Steelers (6–4)

8. Minnesota Vikings (7–3) (-3)

Vikings tähysi jo pitkälle karkumatkalle NFC Northin kärjessä, mutta ei saanut hyökkäystään Packersin loistavasti pelannut puolustusta vastaan käyntiin. Joukkueelle isointa myrkkyä oli keskushyökkääjä Adrian Petersonin taantuminen takaisin kuolevaisten joukkoon ja jääminen 45 jaardiin kolmen yli 100 jaardisen ottelun jälkeen. Varsinaista huolta pudotuspelipaikan karkaamisesta ei vielä ole, mutta seuraavat kolme ottelua määrittävät paljon joukkueen kohtalosta, kun vastaan astelevat Falcons, Seahawks ja Cardinals. Lisäksi joukkueella on vielä edessä runkosarjan päätösottelu Lambeau Fieldillä.

Viime kierroksen ottelu: Vikings – Packers 13 – 30
Tuleva vastustaja: Atlanta Falcons (6–4)

7. Pittsburgh Steelers (6–4) (-1) 

Steelers nautti taukoviikosta ja pystyi käyttämään sen pelaajiensa kokoon parsimiseen. Ben "Big Ben" Roethlisbergerin otteet viime ottelussa Brownsia vastaan on vielä fanien muistissa ja samaa ilotulistusta odotellaan tapahtuvan myös Seattlessa.

Viime kierroksen ottelu: Huiliviikko
Tuleva vastustaja: Seattle Seahawks (5–5)

6. Green Bay Packers (7–3) (+1)

Huolimatta pelinrakentaja Aaron Rodgersin heikosta osumatarkkuudesta joukkue jyräsi vakuuttavasti muutaman viikon alamäkensä päätteeksi Vikingsin yli. Kaikki kunnia kuuluu aivan loistavasti pelanneelle puolustukselle, joka ensinnäkin pysäytti Adrian Petersonin, mutta siinä ohessa sai koko Vikings-hyökkäyksen näyttämään todella kesyltä. Takapuolustaja Ha Ha Clinton-Dix sekä tukimies Clay Matthews olivat etenkin tulessa koko ottelun ajan. Kaatamalla kahdessa seuraavassa ottelussa alisuorittaneet divisioonavastustajat, koko musta ajanjakso runkosarjasta on unohdettu. Siihen tarvitaan kuitenkin keskushyökkääjä Eddie Lacyn yhtä mainiota panosta kuin Vikings-ottelussa sekä joukkueen hyökkäyspelin laadun parantumista.

Viime kierroksen ottelu: Vikings – Packers 13 – 30
Tuleva vastustaja: Chicago Bears (4–6)

5. Denver Broncos (8–2) (+3)

Denver palasi viime viikon tiputuksen jälkeen takaisin vitossijalle, kun se kakkospelinrakentaja Brock Osweilerin johdolla esitti lupaavia otteita Bearsia vastaan. Ensimmäistä kertaa nelivuotisella urallaan avauksessa nähdyn Osweilerin mukaan tulo toi paljon positiivisia asioita mukanaan eikä pelkästään miehen omiin tilastoihin (20/27, 250 heittojaardia, 2 TD) vaan samalla koko joukkue sai sekä pallonmenetykset kuriin että juoksupelinsä rullaamaan. Mies johdattaa Broncosin myös tulevaan otteluun Patriotsia vastaan, kun ykkösmies Peyton Manning parantelee lukuisia loukkaantumisiaan. 

Viime kierroksen ottelu: Bears – Broncos 15 – 17
Tuleva vastustaja: New England Patriots (10–0)

4. Cincinnati Bengals (8–2) (-1)

Tappiosta huolimatta Bengals roikkuu kiinni AFC:n kakkospaikassa ja suoralta paikalta divisioonakierrokselle pudotuspeleissä. Joukkueella on kaksi peräkkäistä tappiota takanaan, mutta viime ottelu Cardinalsia vastaan antoi luvan odottaa hyvää loppukautta. Pitääkseen kiinni loistavista asetelmistaan tappiokierre tulee saada poikki jo ensi ottelussa Ramsia vastaan. Joukkueen luottomiehenä jatkaa loistavaa kautta pelaava sisempi laitahyökkääjä Tyler Eifert.

Viime kierroksen ottelu: Cardinals – Bengals 34 – 31
Tuleva vastustaja: St. Louis Rams (4–6)

3. Arizona Cardinals (8–2) (+1)

Bengalsin tavoin Cardinals on edelleen kiinni AFC:n kakkossijassa ja voitto Bengalsista antoi sille etumatkaa kolmantena kärkkyvään Packersiin. Joukkueen hyökkäys on tällä hetkellä jotain todella maagista ja se pystyy ottelusta toiseen takomaan taululle isot maalimäärät. Joukkue esitti myös loistavaa venymistä viikonloppuna viimeisellä yrityksellään, joka päättyi ratkaisevaan potkumaaliin ottelun viime sekunneilla. Carson Palmer on eittämättä liigan kuumimpia pelinrakentajia tällä hetkellä, josta myös Bengals-ottelun 4 TD:tä kertovat.

Viime kierroksen ottelu: Cardinals – Bengals 34 – 31
Tuleva vastustaja: San Francisco 49ers (3–7)

2. Carolina Panthers (10–0) (-)

Aiemmilla viikoilla Panthersin pelinrakentaja Cam Newton on saanut listallammekin kuulla heikosta heittotaidostaan. Kuin varkain mies on parantanut otteitaan ja onkin sortunut syötönkatkoon vain kerran kolmen viime ottelun aikana, kun samaan aikaan heitettyjä TD:eitä on kertynyt yhdeksän. Ei voi kuin viikosta toiseen ihailla joukkueen peliä ja sen lukuisia yksilöitä, joista joku nostaa tasoaan joka ottelussa. Otteluohjelmiensa puolesta on todennäköisempää, että nimenomaan Panthers etenee loppuun asti ilman tappioita kuin Patriots. Toisaalta viimeisillä kierroksilla aletaan jo säästelemään tähtipelaajia, jos NFC:n ykköspaikka on jo taskussa. Seuraavaksi pitäisi napata voitto Cowboysista, joka sai Romonsa takaisin ja valmis katkaisemaan Panthersin putken.

Viime kierroksen ottelu: Panthers – Redskins 44 – 16
Tuleva vastustaja: Dallas Cowboys (3–7)

1. New England Patriots (10–0) (-)

Tuntuu kuin mikään ei horjuttaisi Patriotsin tietä kohti Super Bowlia. Joukkueen hyökkäys on kärsinyt pahasti loukkaantumisista, mutta siitä huolimatta se ei antanut Billsin yllättää viime viikolla. Vähämaalinen ottelu ei ollut ehkä tyypillinen Patriotsille, mutta eipä tyylillä näissä peleissä olekaan väliä. Oli hienoa nähdä myös nuoremman saapumiserän pelaajan nousevan avainasemaan, kun keskushyökkääjä James White vastasi joukkueensa molemmista maaleista. Ensimmäinen syntyi heittopelistä ja jälkimmäinen lyhyellä juoksupelillä. Maalit olivat viime kauden tulokkaan NFL-uransa ensimmäiset. Matka ei jatku helpoimmalla mahdollisella tavalla, kun osittainen varamieshyökkäys kohtaa viikonloppuna vakuuttavan Broncos-puolustuksen.

Viime kierroksen ottelu: Patriots – Bills 20 – 13
Tuleva vastustaja: Denver Broncos (8–2)

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.