keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Varaustilaisuudessa tarjolla paikka parrasvaloissa


NFL:n varaustilaisuus on ovella ja spekulaatiot tilaisuuden yllä kuumimmillaan. Ensimmäisellä kierroksella ja etenkin sen alkupäässä varattavat pelaajat saavat käytännössä varman pelipaikan ensikaudelle sekä sopivan kokoisen palkkapussin jo NFL-uransa ensimmäisille vuosille. Läheskään aina haluttua ykköspaikkaa ei vie tarjolla olevista paras ja potentiaalisin pelaaja vaan joukkueet joutuvat tekemään valintansa kokonaisuus edellä. Panostuksia tehdään sinne, mihin niitä kipeimmin tarvitaan.

Ykkösvaraukset nousevat harvemmin ykköstähdiksi

Tällä vuosituhannella olemme nähneet 11 pelinrakentajan sekä 3 puolustuksen ja 2 hyökkäyksen linjamiehen varattavan koko varaustilaisuuden ensimmäisenä. Pelinrakentajan paikka on joukkueelle äärimmäisen tärkeä ja pienikin mahdollisuus kyseisen paikan tason nostamiseksi vilkkuu joukkueiden johdon ja valmennuksen silmäkulmassa joka kevät. Linjamiehet puolestaan ovat näkymättömämpiä pelaajia, mutta heidän arvonsa menestyvissä joukkueissa on merkittävä. Alla on listaus tästä joukosta:

2015 – James Winston (QB), Tampa Bay Buccaneers
2014 – Jadeveon Clowney (DE), Houston Texans
2013 – Eric Fisher (OT), Kansas City Chiefs
2012 – Andrew Luck (QB), Indianapolis Colts
2011 – Cam Newton (QB), Carolina Panthers
2010 – Sam Bradford (QB), St. Louis Rams
2009 – Matthew Stafford (QB), Detroit Lions
2008 – Jake Long (OT), Miami Dolphins
2007 – JaMarcus Russell (QB), Oakland Raiders
2006 – Mario Williams (DE), Houston Texans
2005 – Alex Smith (QB), San Francisco 49ers
2004 – Eli Manning (QB), San Diego Chargers
2003 – Carson Palmer (QB), Cincinnati Bengals
2002 – David Carr (QB), Houston Texans
2001 – Michael Vick (QB), Atlanta Falcons
2000 – Courtney Brown (DE), Cleveland Browns

Moni pelaajista on ajan saatossa vaihtanut toiseen seuraan ja sitä kautta saaneet nostetta uralleen. Siitä huolimatta tie tähtiin on vielä monen mutkan takana tai jo tavoittamattomissa. Jenkeissä Pro Bowl -valintoja pidetään merkkinä onnistuneesta kaudesta. Onkin mielenkiintoista, ettei seitsemällä joukosta ole vielä yhtään valintaa tilastoissaan. Mestaruuteen asti joukkuettaan on pystynyt auttamaan ainoastaan kaksikko Eli Manning–David Carr. Carrin ura ei kuitenkaan päässyt missään vaiheessa vauhtiin Raidersin umpisurkean hyökkäyslinjan takana ja mestaruussormus tuli penkillä koko kauden istuen. Manningin ammattilaisuraa puolestaan varjostaa sen alkumetrit, kun mies ilmoitti kieltäytyvänsä pelaamasta Chargersin riveissä. Jotta tarina sai jatkua, vaihtoa Chargers nopeasti Manningin samana vuonna neljäntenä varattuun Phillip Riversiin Giantsin kanssa.

Cam Newton johdatti joukkueensa viime kaudella Super Bowliin asti ja on listan kovin nimi jo tässä vaiheessa uraansa. Hän on myös ainoa, joka on tullut valituksi vuoden tulokkaaksi. Yhteenvetona voidaan todeta, että kun ensimmäisen varausvuoron saa lähtökohtaisesti pahimmin edellisellä kaudella flopannut joukkue, ei lähtötilanne ole kaikkein helpoin. Kaikki kunnia tälle arvostetulle joukolle, mutta tähtikategoriaan heistä on hyvin vaikeaa nostaa toistaiseksi kuin pari. Osalla pelivuosia on vielä runsaasti jäljellä, joten tulevaisuus saattaa tuoda muutoksia tähän asiaan.

Huippunimet bongataan pääasiassa 1. kierroksella

Vaikka varsinainen ykkösvaraus nouseekin harvemmin supertähdeksi, on merkittävä osa ensimmäisen kierroksen varauksista liigassakin parasta A-luokkaa. Pelaajien meriittejä ja saavutuksia voidaan mitata monella tapaa, mutta tällä kertaa katsastetaan 2000-luvun kausien kirkkaimpia tähtiä, jotka on nimetty runkosarjan parhaaksi pelaajaksi, puolustajaksi tai hyökkääjäksi. Nämä kaikki kolme valintaa edellyttävät, että vähintään yksi kausi on mennyt uralla täysin nappiin. Muutamalle näistä tähdistä pokaaleita on kertynyt useampiakin, mutta yksi kertakin on jo kova suoritus.

Kaikkein halutuin henkilökohtainen pysti NFL-pelaajalle lienee valinta runkosarjan parhaaksi pelaajaksi (Associated Press NFL POY/MVP Award). 2000-luvulla valinnat ovat neljää kautta lukuunottamatta osuneet pelinrakentajan tontille. Loput neljä on ojennettu keskushyökkääjille. Kaiken kaikkiaan 11 pelaajaa kuuluu tähän historian kirjoissa olevaan joukkoon ja heistä vain kaksi on varattu numerolla 1. Nämä kaksi pelinrakentajaa ovat viime kauden otteluita seuranneille tuttuja, sillä kauden 2015 MVP Cam Newton oli vuoden 2011 ykkösvaraus ja uransa päättänyt Peyton Manning (MVP 2003, 2004, 2008, 2009 ja 2013) varattiin ykkösenä vuonna 1998. Muista pystin napanneista ainoastaan kolme ei kuulu ensimmäisen kierroksen varauksiin. Tom Bradyn (2007 ja 2010) tarinan kaikki varmasti tuntevat, mutta muistin virkistykseksi hänet varattiin vasta 6. kierroksella varaustilaisuuden 199:nä. Rich Gannon (2002) puolestaan napattiin 98. paikalta 4. kierroksella vuonna 1987 keskushyökkääjäksi Patriotsiin, mutta siirtyi pikavauhtia Vikingsin kakkos-QB:ksi, ja vuosina 1999 & 2001 pokaalin pokannut Kurt Warner hankittiin varaamattomana pelaajana vuonna 1994.

Parhaan hyökkääjän palkinnon (AP NFL Offensive Player of the Year Award) on ansainnut tällä vuosituhannella 12 pelaajaa, joista vain neljällä ei ole ykköskierroksen varauksen statusta taskussaan. DeMarco Murray (2014) varattiin ikänsä ja loukkantumistensa johdosta 3. kierroksella vuonna 2011, Drew Brees (2008 ja 2011) 2. kierroksella 2001 ja jo aiemmin mainittu Brady (2007 ja 2010) 6. kierroksella vuonna 2000. Lisäksi Priest Holmes (2002) meni vuonna 1997 pelaajatarkkailijoiden silmien ohi, eikä miestä varattu lainkaan. Katsojien onneksi myös Holmes onnistui saamaan sopimuksen liigaan.

Parhaan puolustajan kategoria (AP NFL Defensive Players of the Year) myötäilee kahta edellistä hyvin pitkälti. 13 eri pelaajalle on kyseinen valinta osunut ja heistä neljä ei ole ensimmäisen kierroksen varaus. Arvioitua paremmiksi hankinnoiksi ovat osoittautuneet James Harrison (2008, varaamaton vuonna 2002), Bob Sanders (2007, 2. kierros 2004), Jason Taylor (2006, 3. kierros 1997) sekä Michael Strahan (2001, 2. kierros 1993). Eniten palkintoja kaappiinsa 2000-luvulla on kerännyt vammojensa kanssa taistellut J.J. Watt (2012, 2013 ja 2015), joka varattiin vuonna 2011 numerolla 11 eli hänet sentään bongattiin 1. kierroksella.

Nyt katse kohti torstain ja perjantain välisenä yönä alkavaan varaustilaisuuteen, jotta näemme ketkä 31 pelaajaa lähtevät kurottamaan ensimmäiseltä kierrokselta tällä kertaa kohti tähtiä.

Taustatiedot: NFL.com

Juttu julkaistu myös Faneille.comissa.