torstai 28. heinäkuuta 2016

NFL:n parhaat pelaajat tulevalle kaudelle listattu

NFL Network selvitti perinteiseen tapaansa NFL-pelaajien mielipiteitä siitä, kuka on liigan paras pelaaja. Jo kuudetta kertaa julkaistu sadan pelaajan lista herättää pelaajien keskuudessa suurta kunnioitusta, koska siitä ovat vastuussa vastustajajoukkueiden pelaajat sekä seurakaverit. Kertaakaan listan ykköseksi ei ole noussut pelaaja kahta kertaa vaan tämän himotun tittelin on saanut kuusi ja vain kerran puolustuksen pelaaja.

Kysely toteutetaan aina loppukeväästä ja pelaajat voivat antaa äänensä kenelle tahansa seuraavalla kaudella mukana olevalle. Äänten tulee perustua edellisen kauden otteisiin ja tuloksiin. Tänä vuonna äänensä antoi ennätysmäärä NFL-joukkueiden pelaajia, joka alleviivaa listan arvostusta.

Pelinrakentajat olleet vahvoilla edellisinä vuosina

On sanomattakin selvää, että joukkueiden pelinrakentajat ovat jatkuvasti valokeilassa ja onnistuessaan heidät nostetaan entistä korkeammalle pallille. Siitä huolimatta TOP 10 -joukosta on joka vuosi löytynyt pelaajia useilta pelipaikoilta. Viime vuonna tehtiin jonkinlaista historiaa, kun listan kärkipaikan nappasi ensimmäistä kertaa puolustaja ja ansaitusti.

Edelliset listaykköset

  • 2011: Tom Brady, pelinrakentaja – New England Patriots
  • 2012: Aaron Rodgers, pelinrakentaja – Green Bay Packers
  • 2013: Adrian Peterson, keskushyökkääjä – Minnesota Vikings
  • 2014: Peyton Manning, pelinrakentaja – Denver Broncos
  • 2015: J.J. Watt, puolustuksen linjamies – Houston Texans

Vuoden 2016 parhaasta pelaajasta ei ole epäilystä

Tämän vuoden lista sai taas uuden ykkösen, vaikka neljä viidestä edellisestä ykkösestä jatkaa edelleen uraansa. Ainoastaan Peyton Manningin ura on päättynyt ja muut neljä pelasivat erinomaisen kauden löytyen listalta TOP 6:n joukosta, joten muilla ei ole ollut helppoa ohittaa näitä herroja. Viime kaudella oli kuitenkin yksi selkeä kuningas, jota olisi hyvin vaikea sivuttaa tämänvuotista ykköstä valitessa, olipa mittaristo millainen tahansa.

TOP 10:n ulkopuolelta löytyy paljon kovia pelaajia, jotka moni olisi mieluusti nähnyt kärkikymmenikössä. 20 parhaan joukkoon mahtuu puolustuksen tähtiä, kuten Von Miller (Broncos) ja Richard Sherman (Seahawks), joiden rooli ja panos olivat viime vuonna joukkueilleen todella isoja. Kärkikymmenikön perästä löytyy myös kaksi mielenkiintoista nimeä, jotka eivät viime vuonna mahtuneet edes 100 pelaajan listalle. Sijalta 11 löytyy nykyisin Redskinsin organisaatioon kuuluva Josh Norman, joka Panthersin paidassa oli viime kaudella pelipaikkansa paras aiheuttaen vastustajien pelinrakentajille eniten epäonnistumisia koko liigassa. Normanin perästä sijalta 12 löytyy myös uusi tulokas listalle, vaikka kyseessä onkin jo varsinainen veteraani. 36-vuotias Carson Palmer on pelannut vuodesta 2013 asti Cardinalsissa tehden kaudesta toiseen loistavaa jälkeä. Mies olisi ollut myös viime vuonna korkealla listalla ilman loukkaantumishuolia, joiden vuoksi Palmer joutui jättämään ison osan peleistä väliin etenkin ratkaisuvaiheessa kautta.

10. Odell Beckham Jr., New York Giants (WR)

Odell Beckham Jr. oli jo tulokaskaudellaan listan sijalla 32, eikä viime kausi ollut yhtään tulokaskautta heikompi, päinvastoin. Reilut 1 400 kiinniottojaardia ja 13 TD:tä 15 ottelussa kuvastavat miehen tärkeyttä joukkueelleen. Vaikka Giantsin kausi ei mennyt odotusten mukaan, ei se ainakaan Beckhamin panoksesta jäänyt kiinni. Parhaiten mies muistetaan joulukuisesta taistelustaan Josh Normanin kanssa. Ensimmäisellä puoliajalla näytti siltä, että Beckham on kamppailun selkeä häviäjä, kun mies keskittyi pelaamisen sijaan kinasteluun. Mies kuitenkin näytti ammattilaisuutensa ja nosti vielä joukkueensa tasoihin TD:llään.

9. Rob Gronkowski, New England Patriots (TE)

Koko ammattilaisuransa oman pelipaikkansa kuninkaana loistanut Rob Gronkowski tuntuu toisinaan olevan mahdoton pysäytettävä puolustajille, etenkin maalin läheisyydessä. Lähes kaksimetrinen Gronkowski on pelannut kaudesta toiseen luotettavan varmasti ja pienistä loukkaantumisista huolimatta toiminut joukkueensa kantavana voimana vaikeissa paikoissa. Viime kaudella maaleja syntyi 11. Loukkaantumisten pilaamaa kautta 2013 lukuunottamatta maaleja on joka kausi syntynyt kaksinumeroinen luku, joten mitään tavallisesta poikkeavaa ei kuitenkaan nähty. Vuosi sitten miehen sijoitus oli 10.

8. Julio Jones, Atlanta Falcons (WR)

Atlantan Julio Jones ei mahtunut viime vuonna kärkikymmenikköön (13.), mutta tänä vuonna siitä ei ollut epäilystäkään. Uransa parhaat tehot tehnyt laitahyökkääjä ei pystynyt tosin auttamaan joukkuettaan pudotuspeleihin, mutta lähes 1 900 kiinniotettua jaardia ja 8 TD:tä eivät olleet syy ongelmiin. Jaardimäärä (1 871) on NFL-historian toiseksi suurin, jota paremmaksi on pystynyt pistämään ainoastaan Calvin Johnson vuonna 2012 (1 964). 27-vuotiaalla Jonesilla on sopimustaan vielä neljä kautta jäljellä, joten Atlantassa saadaan ihailla miehen otteita vielä pitkään.

7. Luke Kuechly, Carolina Panthers (LB)

Panthersin tukimies Luke Kuechly valittiin vuonna 2013 liigan parhaaksi puolustajaksi, mutta miestä ei ole aiempina vuosina löytynyt NFL Networkin listan kymmenen kärjestä. Viime vuonna sijoitus oli 14. ja vuotta aiemmin 15. Tällä kertaa hän vihdoin nousi sinne minne kuuluukin eli lähes kärkiviisikkoon. Kuechlyn viime kausi ei alkanut valoisasti, kun hän loukkaantui ja joutui jättämään NFL-urallaan ensimmäistä kertaa ottelun väliin. Avauskierroksen päävamman jälkeen hän palasi viikolla 6 takaisin kokoonpanoon huilattuaan kolme ottelua ja oli sen jälkeen pitelemätön. Joukkueen puolustus oli kaiken kaikkiaan erittäin laadukas ja Kuechly oli sen ykköstähti. Hän oli liigan ykkönen juoksuhyökkäysten puolustamisessa, mutta hän loisti yhtälailla heittopuolustuksessa sallimatta ainoatakaan TD:tä puolustettavilleen. Super Bowl -tappioon päättyneen kauden jälkeen mies suuntasi olkapääleikkaukseen.

6. Aaron Rodgers, Green Bay Packers (QB)

Juustohattujen pelinrakentaja Aaron Rodgers on huikea pelaaja ja tuttu näky TOP 10:ssä. Viime vuonna mies sijoittui kakkoseksi ja uransa toistaiseksi parhaan kautensa (2011) jälkeen hän oli listaykkönen. Viime kausi oli miehelle ja koko joukkueelle haastava loukkaantumisten ja etenkin laitahyökkääjä Jordy Nelsonin joutuessa jättämään koko kauden väliin. Rodgersin haasteista kertovat myös tilastot, kun heittojen osumatarkkuus oli lähes miehen uran heikoin (60,7 %). Hän ei ole osunut yhtä heikosti vuoden 2006 jälkeen. Myös QB-indeksi jäi ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen alle sataan. Vaikeuksista huolimatta Rodgers auttoi joukkuettaan henkilökohtaisella panoksellaan 10 voittoon runkosarjassa, mutta puhti ei enää riittänyt pudotuspeleissä Cardinalsia vastaan. 32-vuotias pelinrakentaja on ilmoittanut haluavansa pelata loppu-uransa Packersin paidassa ja voittaa vielä uudestaan Super Bowlin. Hänen nykyinen sopimuksensa kattaa vielä tämän ja sitä seuraavan kauden.

5. Adrian Peterson, Minnesota Vikings (WR)

Adrian Petersonin edelliskausi jäi yhtä ottelua lukuunottamatta väliin kentän ulkopuolisten ongelmien johdosta ja siten ei ollut yllätys, että hän löytyi viime vuoden TOP 100 -listalta vasta sijalta 62. Kertoo paljon miehen arvostuksesta, että ilman varsinaisia näyttöjä kaudelta 2014 hän edes ylsi edelleen tuolle listalle. Mies sai pelilupansa takaisin viime kauden alla ja palasi nopeasti takaisin omalle huipputasolleen. Lähes 1 500 juoksujaardia ja 11 TD:tä olivat tärkeässä asemassa, kun Vikings kiri runkosarjan viime metreillä divisioonavoittoon ohi Packersin. Vikings voitti kahta lukuunottamatta kaikki ottelut, joissa Peterson juoksi yli 50 jaardia ja hävisi kaikki ne, joissa jaardit jäivät alle 50:een. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Peterson, kuten koko Vikings, jäätyi pahasti Seahawksia vastaan ja tulos jäi laihaksi.

4. Antonio Brown, Pittsburgh Steelers (WR)

Liigan paras laitahyökkääjä on tällä hetkellä Steelersin Antonio Brown. Mies paransi sijoitustaan neljä pykälää viime vuodesta pelattuaan uransa parhaan kauden viime vuonna. 1 834 kiinniottojaardia ja 10 TD:tä runkosarjassa ovat kelpo lukuja, mutta valitettavasti mies joutui jättämään pudotuspelit kesken jo ensimmäisellä kierroksella päävamman vuoksi, eikä pystynyt palaamaan auttamaan joukkuettaan seuraavallakaan kierroksella. Brown ei ollut ainoa Steelersin supertähti, jonka kausi päättyi loukkaantumiseen. Keskushyökkääjä Le'Veon Bell ehti pelata vain ensimmäiset kierrokset ennen loukkaantumistaan ja siten Brownin rooli avainpelaajana kasvoi entisestään. Steelersin ja Brownin onneksi DeAngelo Williams pystyi täyttämään Bellin paikan mallikkaasti ja sitä kautta laidoille aukesi paremmin tilaa, eikä Brown jättänyt sitä hyödyntämättä. 28-vuotiaalla Brownilla on uraansa vielä useita vuosia jäljellä, mutta alkava kausi on viimeinen miehen nykyisestä sopimuksesta.

3. J.J. Watt, Houston Texans (DE)

Viime vuoden ykkönen J.J. Watt joutui siirtymään podiumilla kaksi pykälää alemmas, mutta jatkaa edelleen liigan ykköspuolustajana. Paikka on vähintäänkin ansaittu, sillä mies on palkittu kolmesti puolustuksen MVP:ksi (2012, 2014 & 2015), vaikka hän on jo pitkään joutunut kamppailemaan erilaisten loukkaantumisten kanssa. Loukkaantumisista huolimatta Watt ei ole joutunut jättämään yhtään ottelua väliin ja tammi- sekä heinäkuussa tehtyjen leikkausten jälkeen mies nähtäneen taas avauksessa heti runkosarjan ensimmäisellä viikolla.

Miehellä on paljon ominaisuuksia, joiden avulla hän pystyy pitämään tasoaan yllä, eikä isosta koosta ole ainakaan haittaa. Watt on kerännyt 69 säkitystä viimeisten neljän kauden aikana – joka kausi kaksinumeroiset luvut. Viime kaudella hän raatoi rotan lailla ottelusta toiseen ja onnistui omalla panoksellaan auttamaan Texansin hieman jopa yllättäen divisioonavoittoon ohi Coltsin. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Watt joutui jättämään ottelun kesken ja kun hänen virkaveljensä Jadeveon Clowney huilasi koko ottelun, ei Texansilla ollut sanan sijaa Chiefsin rynnistykselle. Lopputulos 30–0 ei tee kunniaa Wattille tai Texansin loistavalle puolustukselle.

2. Tom Brady, New England Patriots (QB)

Tom Brady nauttii suunnatonta arvostusta pelaajien keskuudessa. Mies tekee harvoin itsestään suurta numeroa, mutta on silti ainoa pelaaja, joka on löytynyt vuodesta 2011 listan kärkikymmeniköstä ja vieläpä kärkinelikosta vuodesta toiseen. Edes ikävä epäselvyys edelliskauden konferenssifinaalissa ja sitä seurannut oikeustaistelu eivät ole horjuttanut miehen asemaa muiden pelaajien silmissä. Kakkossija on Bradyn korkein vuoden 2011 jälkeen, jolloin hänet kruunattiin listaykköseksi. Välissä mies on ollut kahdesti neljäs (2012–13) ja kahdesti kolmas (2014–15).

Viime kausi ei tuonut toivottua viidettä Super Bowl -sormusta Bradyn käteen, vaikka 12–4-saldo runkosarjassa sekä mainiot otteet antoivat odottaa jättipottia. Brady heitti runkosarjassa tutusti reilusti yli 4 000 jaardia ja 36 TD:tä, kun samaan aikaan heittoja katkottiin vain seitsemästi. Pudotuspeleissä tahti kuitenkin hiipui etenkin Broncosin superpuolustusta vastaan ja saldona kahden ottelun rupeamasta oli 3 TD:tä ja 2 syötönkatkoa. Brady on ollut koko uransa äärettömän tasainen ja varma pelinrakentaja ja miehestä on vaikeaa keksiä pahaa sanottavaa. Nähtäväksi jää, kuinka kauan 39-vuotta elokuussa täyttävä tähti pystyy pitämään tasonsa yllä. Hänellä on vielä sopimustaan jäljellä neljän kauden verran. Alkavan kauden mies joutuu joka tapauksessa aloittamaan katsomon puolelta, sillä taannoisesta selkkauksesta hänelle langetettiin viimein neljän ottelun pelikielto heinäkuussa.

1. Cam Newton, Carolina Panthers (QB)

Liigan ehdoton ykköstähti viime kauden perusteella on Panthersin Cam Newton. Hän on luonut omalla tekemisellään uudenlaisen pelinrakentajatyypin, jollaista puolustuksen on lähes mahdotonta vaientaa. Ulottuva ja nopea Newton tuntuu pystyvän tekemään kentällä mitä tahansa hän tahtoo, eikä puolustus saa käsiään millään väliin. Ei mies ennenkään huono ole ollut, mutta siitä huolimatta hän nousee kärkeen viime vuoden 73. sijaltaan. Nousu on käsittämätön, mutta sitä selittää osaltaan edelliskauden alun loukkaantuminen sekä joukkueen heikko menestys. Viime vuonna tilanne oli päinvastoin, Newtonin peli kulki ja Panthers marssi voitosta toiseen. Hän paransi monia henkilökohtaisia ennätyksiään kauden mittaan kirjattuaan mm. eniten heitettyjä maaleja (35), vähiten syötönkatkoja (10) ja säkityksiä (33).

Pudotuspelit alkoivat loistavasti Panthersin taistelua ensin voiton Seahawksista ja murskattua heti perään Cardinalsin. Newton kirjautti molempiin otteluihin reilusti yli sadan QB-indeksit (108,3 & 117,4). Loistavien otteiden ansiosta joukkue suuntasi Super Bowliin ennakkosuosikkina ja Newton yhtä lailla ennakkosuosikkina finaalin MVP-palkinnon saajaksi. Lopun kaikki varmasti muistavatkin vielä, kun Broncosin puolustus onnistui mahdottomassa tehtävässään ja pysäytti Newtonin totaalisesti. Tuloksena 1 syötönkatko ja 6 säkitystä eikä yhtään maalia. Jopa Newtonin heittotarkkuus romahti alle 44 prosenttiin ja samalla QB-indeksikin alle 60:een. Finaalitappiosta huolimatta Newton oli viime kauden hahmo ja ansaitsee paikkansa tämän listan kärjessä. Tuleva kausi näyttää, pystyvätkö vastustajien puolustajat keksimään keinot Newtonin pysäyttämiseksi vai jatkuuko show jälleen.

Juttu on julkaistu myös Faneille.comissa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.