lauantai 21. tammikuuta 2017

Katso Super Bowl suorana TV:stä

Super Bowliin on aikaa enää reilut kaksi viikkoa ja kauden tärkeimmän ottelun joukkueet ovat selvillä jo maanantaina. Patriots ja Steelers ratkaisevat keskenään AFC:n mestaruuden ja hieman heitä aikaisemmin Falcons ja Packers ottavat toisistaan mittaa tavoitteena NFC:n mestaruus. Mitkä tahansa näistä kahdesta otteluparista lopulta kohtaavatkin Super Bowlissa, on yksi asia varma. Viasat tulee näyttämään kauden huipennuksen jokaiselle suomalaiselle ilmaiseksi Viasat Urheilu -kanavallaan.

Viimeiset vuodet Nelonen on ollut tunnettu ilmaisista maksu-TV-viikonlopuistaan Super Bowlin koittaessa, mutta tänä vuonna Viasat hoitaa homman. Kanavat aukeavat perjantaina ja Super Bowl -lähetys alkaa klo 1:00 6. helmikuuta ja kansallislaulujen sekä muiden juhlallisuuksien jälkeen klo 1:30 päästään itse ottelun pariin. Mysteerinä edelleen pysyttelevä jenkkien kansallislaulun esittäjä selviää viimeistään tuolloin, mutta puoliaikashow'n tähi Lady Gaga on ollut melkeinpä jo puoli vuotta selvillä. Adele, jolle kunniatehtävä ensimmäiseksi tarjottiin joutui valitettavasti kieltäytymään tehtävästään ja syynä oli artistin mukaan hänen kyvyttömyytensä tanssispektaakkeliin. Henkilökohtaisesti olisin ottanut Adelen Lady Gagan sijaan estradille vaikkapa istumaan pianon taakse, mutta minkäs teet. Toivon mukaan Gaga on saanut mukaansa kasan muita eturivin artisteja ja show ei petä tälläkään kertaa.

Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen suomalainen pääsee nauttimaan uskomattomasta urheilushowsta sijoittamatta lanttiakaan yhdenkään maksukanavan suuntaan. Selostus nykytiedon valossa tulee olemaan suomeksi, joka sekään ei ole suurimmalle osalle katsojista negatiivinen asia, sillä selostaja Mika Laurila ja häntä tukeva kommentaattori Mikko Korkkalainen on tehneet loistavaa työtä kauden aikana avaten vähemmän lajia seuranneille jenkkifutiksen taktisia ja teknisiä koukeroita.

Pelataan siis konferenssifinaalit ensin pois alta ja sen jälkeen on kaksi viikkoa aikaa virittäytyä todelliseen Super Bowl -tunnelmaan. Itse koen tapahtuman ohella Super Bowl -mainosten osuuden merkitävänä lisäbuustina yölle. Tulevaa kattausta odotellessa voi aikaansa kuluttaa vaikka nauttimalla omista kahden viime kauden suosikeista alla olevista YouTube-linkeistä.

Super Bowl IL (2015)



Super Bowl 50 (2016)




Pudotuspelien 3. kierroksen otteluveikkaukset

Packers ja Steelers jatkavat edelleen kulkuaan. Pudotuspelien alla ollut fiilis siitä, että nämä joukkueet menevät pitkälle pitää edelleen. Steelersin viime ottelu oli mystinen sillä joukkue ei onnistunut tekemään ainoatakaan TD:tä ja samalla pelityylillä ei Patriotsia vastaan enää pärjää. Tuo Steelersin suhmurointi teki AFC:n konferenssifinaalin asetelmista entistä haastavammat veikkausten osalta. NFC:n puolella tilanne ei ole yhtään helpompi, sillä vastakkain asettuvat kaksi hyvin saman tyylistä joukkuetta. Tärkeintä kuitenkin on, että kausi huipentuu kahteen ennakolta todella laadukkaaseen otteluun ennen Super Bowlia. Nyt kannattaa nauttia, sillä pian tämä ilo on taas hetkeksi ohi.

Pudotuspelit ovat tähän mennessä menneet 100 % osumatarkkuudella. Tuntuu, että tämä kierros on enemmän tai vähemmän lantin heittoa, mutta pakko yrittää parhaan mukaan haistaa näidenkin otteluiden kulku. Viime viikolla ensimmäinen ottelu (ATL–SEA) päättyi 36–20, kun arvio oli 36–22 ja seuraava (NE–HOU) 34–16 arvion ollessa 36–16 eli niissä oltiin hyvin jyvällä. Kaksi jälkimmäistä karkasivat sitten enemmän käsistä: DAL–GB 31–34 (arvio 22–30) ja KC–PIT 16–18 (arvio 24–26). Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.

Sunnuntai 22.1.2017 klo 22:05

Atlanta Falcons – Green Bay Packers 33 – 36 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

Sunnuntai 22.1.2017 klo 1:40

New England Patriots – Pittsburgh Steelers 24 – 27 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

lauantai 14. tammikuuta 2017

Pudotuspelien 2. kierroksen otteluveikkaukset

Illalla taas jatketaan ja tällä kertaa luvassa on divisioonakierros, josta jatkopaikka on tarjolla enää neljälle joukkueelle. Viime viikko oli suhteellisen hyvin ennakolta arvattavissa, mutta tänä viikonloppuna etenkin sunnuntain ottelut voivat kääntyä mihin suuntaan tahansa. Itse näen Steelersin ja Packersin jopa potentiaalisena Super Bowl -finalistiparina ja siitä syystä noista otteluista vierasvoitto olisi tilauksessa. Chiefs-Steelers-ottelu siirtyi suomalaisittain ikävästi illasta aamuyöhön, joten otteluiden live-seuranta edellyttää yöunista tinkimistä.

Omat veikkaukseni toisen kierroksen otteluihin löytyvät alta. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.

Lauantai 14.1.2017 klo 23:35

Atlanta Falcons – Seattle Seahawks 36 – 22  (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

Sunnuntai 15.1.2017 klo 3:15

New England Patriots – Houston Texans 36 – 16 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

Sunnuntai 15.1.2017 klo 23:40

Dallas Cowboys – Green Bay Packers 22 – 30 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

Maanantai 16.1.2017 klo 3:20 (uusi alkamisaika myrskyn vuoksi)

Kansas City Chiefs – Pittsburgh Steelers 24 – 26 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

lauantai 7. tammikuuta 2017

Pudotuspelien 1. kierroksen otteluveikkaukset

Vuosi on vaihtunut ja NFL-kausi lähenee huipennustaan. On aika aloittaa pudotuspelit, joihin tiensä on raivannut 12 joukkuetta 32:sta. Näistä 12 joukkueesta kahdeksan on tulessa viikonloppuna, kun villikorttikierros pelataan. New England Patriots, Kansas City Chiefs, Dallas Cowboys ja Atlanta Falcons onnistuivat hyvän runkosarjamenestyksensä myötä ansaitsemaan itselleen taukoviikon, joten heidät näemme kentällä viikon kuluttua. Vastaansa taukoviikkoa viettävät joukkueet saavat voittajat viikonlopun otteluista. Omat veikkaukseni ensimmäisen kierroksen otteluihin löytyvät alta. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.

Lauantai 7.1.2017 klo 23:35

Houston Texans – Oakland Raiders 20 – 16 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

Sunnuntai 8.1.2017 klo 3:15

Seattle Seahawks – Detroit Lions 22 – 20 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

Sunnuntai 8.1.2017 klo 20:05

Pittsburgh Steelers – Miami Dolphins 32 – 24 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

Sunnuntai 8.1.2017 klo 23:40

Green Bay Packers – New York Giants 27 – 24 (Viasat Urheilu HD ja Viaplay)

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Viikko 17 – Otteluveikkaus

Runkosarjan viimeinen kierros on rakennettu kokonaan sunnuntaille ja vieläpä siten, että alkuillan otteluilla ei juurikaan ole enää vaikutusta kärjen nokkimisjärjestykseen ja siten pudotuspeliasetelmiin. Vain Patriotsin ja Buccaneersin tilanne voi vielä elää näistä ottelupareista, mutta puoli kahdentoista aikaan alkaa todellinen draama. Tuolloin pelataan suurista panoksista ja luodaan samalla NFC:n puolelle alkuasetelmat runkosarjan päättävään NFC North -divisioonan voittokamppailuun Lionsin ja Packersin välillä.

Paljon ehtii vielä tapahtua, eivätkä pudotuspelitoiveensa jo menettääneetkään joukkueet tule lyömään otteluitaan läskiksi, koska ensi kauden pelipaikka on sen verran arvokasta tavaraa. Cowboysin, Steelersin, Giantsin ja Texansin asemat ovat sarjataulukossa jo sinetöity, joten onkin oletettavaa, etteivät nämä joukkueet ota turhia riskejä avainpelaajiensa osalta ja jonkinlaista rotaatiota tullaan näkemään. Sama tilanne on Patriotsilla, jos se onnistuu kuromaan turvallisen kaulan, Tom Brady ainakin siirtynee vaihtopenkin puolelle.

Viime viikko osui 10/16-tuloksella, mutta viimeinen kierros ennen pudotuspelejä on monesti ollut vaikea pala ennakolta. Useampikin yllätysvoitto on nähty juuri päätöskierroksella, joten kieli keskelle suuta ja veikkaukset peliin. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Sunnuntai 1.1.2017 klo 20:00

New York Jets – Buffalo Bills 17 – 27
Pittsburgh Steelers – Cleveland Browns 22 – 13
Tampa Bay Buccaneers – Carolina Panthers 28 – 24 (Viaplay)
Tennessee Titans – Houston Texans 16 – 24
Minnesota Vikings – Chicago Bears 24 – 19
Philadelphia Eagles – Dallas Cowboys 22 – 19
Miami Dolphins – New England Patriots 20 – 24 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Indianapolis Colts – Jacksonville Jaguars 27 – 22
Cincinnati Bengals – Baltimore Ravens 17 – 28

Sunnuntai 1.1.2017 klo 23:25

San Diego Chargers – Kansas City Chiefs 26 – 29
San Francisco 49ers – Seattle Seahawks 13 – 26
Los Angeles Rams – Arizona Cardinals 16 – 24
Denver Broncos – Oakland Raiders 22 – 13
Atlanta Falcons – New Orleans Saints 30 – 26 (Viaplay)
Washington Redskins – New York Giants 26 – 16 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Maanantai 2.1.2017 klo 3:30

Detroit Lions – Green Bay Packers 29 – 34 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)