torstai 23. marraskuuta 2017

Viikko 12 – Otteluveikkaus

Kiitospäivän kunniaksi ennakoidut tulokset kuluvan viikon varrelle täytyy pistää pihalle jo hyvissä ajoin. Viikko alkaa siis kolmella ottelulla tänään illalla/ensi yönä ja loput näemme tutusti loppuviikosta. Varsinaisia helmiä ei Kiitospäivään osu tällä kertaa, mutta kaksi ensimmäistä ottelua ovat omalla tavallaan katsomisen arvoisia. Etenkin ensimmäisenä pelattava Lions–Vikings saattaa ratkaista jo NFC North -divisioonan voiton, sillä vierasvoitollaan Vikings karkaisi jo kolmen voiton päähän Lionsista. 


Ties kuinka mones viikko yhdeksän osuman (9/14) tuloksella osui kohdalle. Huonoa tuloksesta ei saa tekemälläkään, mutta viime viikolla parempaan olisi ehdottomasti ollut eväät. Etenkin kismittämään jäi Packersin otteet, koska viikko sitten olin jo heittämässä pyyhkeen kehään suosikkijoukkueeni mahdollisista voitoista, mutta Brett Hundleyn hyvien otteiden myötä käänsin takkini takaisin oikein päin ja lähdin joukkueen kelkkaan tunnetuin seurauksin. Onneksi betsit jäivät viikon takaisen nollatuloksen jälkeen tällä kertaa plussalle. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Torstai 23.11.2017 klo 19:30

Detroit Lions – Minnesota Vikings 22 – 29 (Viasat Jääkiekko HD & Viaplay)

Torstai 23.11.2017 klo 23:30

Dallas Cowboys – Los Angeles Chargers 17 – 24 (Viasat Jalkapallo HD & Viaplay)

Perjantai 24.11.2017 klo 3:30

Washington Redskins – New York Giants 31 – 19 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Sunnuntai 26.11.2017 klo 20:00

Kansas City Chiefs – Buffalo Bills 32 – 19 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
New York Jets – Carolina Panthers 17 – 20
Philadelphia Eagles – Chicago Bears 36 – 13
New England Patriots – Miami Dolphins 39 – 16
Atlanta Falcons – Tampa Bay Buccaneers 29 – 22 (Viaplay)
Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 19 – 14
Indianapolis Colts – Tennessee Titans 20 – 24

Sunnuntai 26.11.2017 klo 23:05

San Francisco 49ers – Seattle Seahawks 20 – 23

Sunnuntai 26.11.2017 klo 23:25

Los Angeles Rams – New Orleans Saints 32 – 35 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Oakland Raiders – Denver Broncos 25 – 19 (Viaplay)
Arizona Cardinals – Jacksonville Jaguars 16 – 27

Maanantai 27.11.2017 klo 3:30

Pittsburgh Steelers – Green Bay Packers 30 – 10 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 28.11.2017 klo 3:30

 Baltimore Ravens – Houston Texans 24 – 13 (Viaplay)

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Tällä viikolla Los Angeles Rams joutuu ehkäpä kauden kovimpaan testiin, kun se matkaa Minnesota Vikingsin vieraaksi. Voittamalla tuon ottelun Ramsin osakkeet Super Bowlia silmällä pitäen kasvavat jo melkoisesti. Onkin loistavaa, että juuri tuo ottelu on valikoitu Viasatin live-otteluksi ja sen voi siten katsoa suomeksi selostettuna. Ennakkoon tasaisin ottelu sen sijaan tullaan pelaamaan Houstonissa, jossa kotijoukkue Texans kohtaa ilman ykköspelinrakentajaansa pelaavan Cardinalsin. Nämä ja 11 muuta jäljellä olevaa ottelua pitävät NFL-fanit kiireisinä seuraavien 48 tunnin ajan.


Viime viikko jatkoi tuttua kaavaa, kun yhdeksän matsia osui kohdalleen (9/14). Betsien osalta maanantain matsi pelasti miinusmerkkisen saldon kääntäen tuloksen pyöreäksi nollaksi. Tämä viikko alkoi poikkeuksellisen valoisasti, kun torstain arvio osui yli kuukauden tauon jälkeen kohdilleen. 

Huilivuorossa tällä viikolla ovat Carolina Panthers, Indianapolis Colts, New York Jets ja San Francisco 49ers. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Perjantai 17.11.2017 klo 3:25 (pelattu jo)

Pittsburgh Steelers – Tennessee Titans 27 – 23 (Viasat Jalkapallo HD & Viaplay)

Sunnuntai 19.11.2017 klo 20:00

New York Giants – Kansas City Chiefs 17 – 31
Miami Dolphins – Tampa Bay Buccaneers 17 – 23
Minnesota Vikings – Los Angeles Rams 22 – 29 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
New Orleans Saints – Washington Redskins 31 – 24 (Viaplay)
Houston Texans – Arizona Cardinals 16 – 19
Chicago Bears – Detroit Lions 13 – 27
Cleveland Browns – Jacksonville Jaguars 9 – 20
Green Bay Packers – Baltimore Ravens 24 – 19

Sunnuntai 19.11.2017 klo 23:05

Los Angeles Chargers – Buffalo Bills 21 – 13 (Viaplay)

Sunnuntai 19.11.2017 klo 23:25

Denver Broncos – Cincinnati Bengals 24 – 19
Oakland Raiders – New England Patriots 26 – 38 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Maanantai 20.11.2017 klo 3:30

Dallas Cowboys – Philadelphia Eagles 20 – 30 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 21.11.2017 klo 3:30

Atlanta Falcons – Seattle Seahawks 26 – 24 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Viikko 10 – Otteluveikkaus

Tällä viikolla nähdään useampi legendaarinen ottelupari, joiden hehku ei tällä kaudella riitä aiempien vuosien tasolle. Patriots ja Broncos taistelivat vielä muutama kausi takaperin AFC:n voitosta ja itseasiassa Broncos on ainoa vastustaja, jota vastaan Tom Bradyn voittoprosentti on alle 50. 49ers ja Giants puolestaan ovat liigan perinteisimpiä seuroja ja heidän kohtaamisiaan odotettiin muutama vuosikymmen kaikkein eniten. Nyt joukkueet miehittävät liigan pohjapään, eikä mielenkiinto ole enää huipussaan. Lisäksi paikalliskamppailut Bears–Packers ja Colts–Steelers ovat pitkään olleet mielenkiintoisia ja tunteita herättäviä. Nyt Coltsilta ja Packersista puuttuu loukkaantumisten vuoksi ykköspelinrakentaja ja samaan aikaan Bears on vajonnut liigan hännille. 


Viime viikko meni yhtä hyvin kuin edellinenkin (9/13) ja betsitkin osuivat yhtä vaille täydellisesti. Jostain syystä kierrosten avausottelut ovat menneet vihkoon viikosta toiseen ja sama tahti jatkui tälläkin viikolla, kun Seahawks käänsi kuin käänsikin matsi nimiinsä. Huilivuorossa tällä viikolla ovat Baltimore Ravens, Kansas City Chiefs, Oakland Raiders ja Philadelphia Eagles. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Perjantai 10.11.2017 klo 3:30 (pelattu jo)

Arizona Cardinals – Seattle Seahawks 19 – 16 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Sunnuntai 12.11.2017 klo 20:00

Tennessee Titans – Cincinnati Bengals 32 – 29
Washington Redskins – Minnesota Vikings 22 – 16 (Viaplay)
Jacksonville Jaguars – Los Angeles Chargers 16 – 13
Tampa Bay Buccaneers – New York Jets 19 – 29
Buffalo Bills – New Orleans Saints 26 – 30 (Viasat Jääkiekko HD & Viaplay)
Chicago Bears – Green Bay Packers 24 – 17
Detroit Lions – Cleveland Browns 30 – 13
Indianapolis Colts – Pittsburgh Steelers 16 – 29

Sunnuntai 12.11.2017 klo 23:05

Los Angeles Rams – Houston Texans 36 – 16 (Viaplay)

Sunnuntai 12.11.2017 klo 23:25

Atlanta Falcons – Dallas Cowboys 24 – 30 (Viasat Jalkapallo HD & Viaplay)
San Francisco 49ers – New York Giants 20 – 19

Maanantai 13.11.2017 klo 3:30

New England Patriots – Denver Broncos 29 – 22 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 14.11.2017 klo 3:30

Carolina Panthers – Miami Dolphins 22 – 16 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Viikko 9 – Otteluveikkaus

Cowboysin keskushyökkääjä Ezekiel Elliottin tarina jatkuu edelleen mystisenä, kun hän sai taas kerran luvan pelata viikon ottelussa. Se luo sopivaa kipinää Chiefsin ja Cowboysin välille ja siitä kehkeytyykin viikon ykkösottelu. Sunnuntain alkuillan helminä loistavat Panthersin ja Falconsin sekä Eaglesin ja Broncosin väliset kamppailut. Kaiken kaikkiaan viikko pitää sisällään todella paljon ennakolta tasaisia vääntöjä, joten helppo kierros ei ole luvassa.


Viime viikko meni hyvällä tasolla (9/13), vaikka täysin tyytyväinen ei siihen voikaan olla. Viime viikon tapaan myös tämäkin viikko alkoi väärällä jalalla Jetsin voittaessa Billsin, joten lopuissa otteluissa on syytä osua paremmin. Huilivuorossa tällä viikolla ovat Chicago Bears, Cleveland Browns, Los Angeles Chargers, Minnesota Vikings, New England Patriots ja Pittsburgh Steelers. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Perjantai 3.11.2017 klo 2:30 (pelattu jo)

New York Jets – Buffalo Bills 17 – 20

Sunnuntai 5.11.2017 klo 20:00

New York Giants – Los Angeles Rams 13 – 27
Tennessee Titans – Baltimore Ravens 22 – 19
New Orleans Saints – Tampa Bay Buccaneers 25 – 21
Philadelphia Eagles – Denver Broncos 33 – 16 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Jacksonville Jaguars – Cincinnati Bengals 30 – 20
Carolina Panthers – Atlanta Falcons 24 – 19 (Viaplay)
Houston Texans – Indianapolis Colts 16 – 20

Sunnuntai 5.11.2017 klo 23:05

Seattle Seahawks – Washington Redskins 29 – 24 (Viaplay)
San Francisco 49ers – Arizona Cardinals 19 – 22

Sunnuntai 5.11.2017 klo 23:25

Dallas Cowboys – Kansas City Chiefs 27 – 30 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Maanantai 6.11.2017 klo 3:30

Miami Dolphins – Oakland Raiders 24 – 31 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 7.11.2017 klo 3:30

Green Bay Packers – Detroit Lions 24 – 20 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

lauantai 4. marraskuuta 2017

Viikko 8 – Otteluveikkaus

Kahdeksas peliviikko alkoi Ravensin tyrmätessä Dolphinsin täydellisesti kanveesiin. Vastaavalla tavalla viime viikolla nähtiin yhteensä kolme vastustajan nollausta ja niistä onkin muodostumassa jonkinlainen muotitrendi tälle kaudelle. Viime viikko noudatteli aiempia viikkoja enemmän oletettua tarinan kulkua ja kauden ensimmäisten parin viikon jälkeen itselläkin osui vihdoin kaksinumeroisen luvun verran otteluita. Tällä viikolla pelataan parillakin tavalla poikkeuksellisesti. Browns ja Vikings avaavat sunnuntain jo iltapäivällä Twickenhamin stadionilla Lontoossa ja illan ottelut tulevat tunnin normaalia aiemmin jenkkien siirtyessä eri tahdissa talviaikaan kuin me täällä kotisuomessa.


Viime viikko taisi olla lopulta suhteellisen helppo ja se näkyi myös osumatarkkuudessa (11/15). Tämä viikko alkoi heti ohilaukauksella, joten lopuissa otteluissa on syytä osua paremmin. Huilivuorossa tällä viikolla ovat Arizona Cardinals, Green Bay Packers, Jacksonville Jaguars, Los Angeles Rams, New York Giants ja Tennessee Titans. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Perjantai 27.10.2017 klo 3:30 (pelattu jo)

Baltimore Ravens – Miami Dolphins 26 – 29 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Sunnuntai 22.10.2017 klo 15:30

Cleveland Browns – Minnesota Vikings 10 – 32 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Sunnuntai 22.10.2017 klo 19:00

Philadelphia Eagles – San Francisco 49ers 30 – 10
Tampa Bay Buccaneers – Carolina Panthers 24 – 28 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
New Orleans Saints – Chicago Bears 31 – 19
New York Jets – Atlanta Falcons 24 – 26
Buffalo Bills – Oakland Raiders 27 – 20
Cincinnati Bengals – Indianapolis Colts 27 – 22
New England Patriots – Los Angeles Chargers 29 – 24 (Viaplay)

Sunnuntai 29.10.2017 klo 22:05

Seattle Seahawks – Houston Texans 29 – 16 (Viaplay)

Sunnuntai 29.10.2017 klo 22:25

Washington Redskins – Dallas Cowboys 26 – 22 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Maanantai 30.10.2017 klo 2:30

Detroit Lions – Pittsburgh Steelers 20 – 30 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 31.10.2017 klo 2:30

Kansas City Chiefs – Denver Broncos 17 – 20 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)