torstai 31. joulukuuta 2015

Kohti pudotuspelejä: Viikko 17 – NFC


Vikingsin ja Redskinsin voittojen myötä NFC:n kuusi pudotuspelijoukkuetta on nyt selvillä. Sijoitukset Redskinsin neljättä sijaa lukuunottamatta ovat kuitenkin vielä ratkaisematta ja viimeisellä kierroksella nähdäänkin kaksi tulikuumaa ottelua. Konferenssin peräpäässä Eagles otti pienoisen varaslähdön ja erotti päävalmentaja Chip Kellyn jo nyt, viikkoa ennen tuttua irtisanomismaanantaita.

Kärkipaikat

Carolina Panthers koki kauden avaustappionsa viime viikolla Falconsille ja antoi samalla Arizona Cardinalsille vielä mahdollisuuden napata NFC:n ykköspaikka. Näiden kahden joukkueen osalta tilanne on hyvinkin selkeä, sillä he aloittavat päätösottelunsa samanaikaisesti myöhään sunnuntaina ja niiden lopputulokset määrittävät kaksikon marssijärjestyksen. Panthers varmistaa voitollaan ykköspaikan, mutta jos joukkue häviää, tulee Cardinalsin samanaikaisesti voittaa oma ottelunsa. Tasapisteissä Cardinals on hiuksen hienosti Panthersia parempi. Todennäköisyydet ovat siis Panthersin puolella huomioiden vielä joukkueiden eritasoiset vastustajat, mutta maanantaiaamuna vasta näemme, kenen johdolla pudotuspeleihin lähdetään. Varmaa kuitenkin on, että tämä kaksikko jatkaa pelejään vasta 16.-17. tammikuuta kotiareenoillaan.

1. Carolina Panthers (14–1)
Vastustaja: Buccaneers

2. Arizona Cardinals (13–2)
Vastustaja: Seahawks

Loput pudotuspelipaikat

NFC Eastin tasainen divisioona ratkesikin aavistuksen jopa yllättäen jo tässä vaiheessa Redskinsin hakiessa tarvittavan voiton Eaglesista. Joukkueen neljässija onkin jo kirkossa kuulutettu, eikä kaipaa sen enempää spekulaatioita. Sen sijaan kolme muuta joukkuetta ovatkin mielenkiintoisessa tilanteessa. Kaksikosta Packers–Vikings toiselle on tarjolla kotietu pudotuspelien avauskierrokselle ja  toisaalta nyt luodaan asetelmat pudotuspelikaavioon. Tässä lyhyt katsaus viimeisten otteluiden lopputulosten vaikutuksiin:
  • Packers kohtaa siis Vikingsin ja säilyttää voitollaan tai tasapelillään NFC:n kolmossijan. Tappio taas tarkoittaa joukkueelle viidettä sijaa ja reissua Washingtoniin. 
  • Seahawks puolestaan on jo menettänyt mahdollisuutensa divisioonavoittoon, joten he pelaavat sijoituksista 5 ja 6. Voittamalla Cardinalsin joukkue nousee viidenneksi, jos Vikings häviää Packersille. 
  • Vikings varmistaa voitollaan divisioonavoiton ja kolmannen sijan. Tasapeli puolestaan varmistaa joukkueelle viidennen sijan. Jos Vikings häviää, riippuu joukkueen kohtalo siitä, miten Seahawksin ottelussa on käynyt. Seattle menee voitollaan tässä tilanteessa ohi.
3. Green Bay Packers (10–5)
Vastustaja: Vikings

4. Washington Redskins (8–7)
Vastustaja: Cowboys

5. Seattle Seahawks (9–6)
Vastustaja: Cardinals

6. Minnesota Vikings (10–5)
Vastustaja: Packers

Käy laatimassa oma pudotuspelikaaviosi osoitteessa http://espn.go.com/nfl/playoffs/machine.

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

NFL-kuntopuntari – Viikko 17


Viime viikolla nähtiin useamman kärkipään joukkueen häviämässä ottelunsa ja tuohon joukkoon kuuluivat myös molempien konferenssien ykköspaikkaa pitävät Patriots ja Panthers. Todella mielenkiintoinen kierros, mutta äärimmäisen haastava vedonlyöjien kannalta. On kuitenkin aika ottaa viimeinen katsaus ennen pudotuspelejä kärkijoukkueiden voimasuhteisiin viimeisen runkosarjakierroksen alla. Kärkikolmikon takana kävi iso myllerrys, kun osan joukkueista osakkeet suorastaan romahtivat ja toisten samanaikaisesti lähtivät sopivaan nousuun. Muutaman viikon hiljaiselon jälkeen onkin loistava asia, että voimasuhteissa näkyy liikettä. Pudotuspeleihin hamuavista joukkueista Vikings, Texans ja Colts jäivät listan ulkopuolelle tässä nimenomaisessa järjestyksessä. Vikings tulee olemaan eräänlainen musta hevonen pudotuspeleissä, sillä joukkue on saanut pääosin loukkaantuneet takaisin riveihinsä.

10. Pittsburgh Steelers (9–6) (-5 sijaa viime viikosta) 

Ravens-tappio oli vain hiuksen hieno, mutta sen merkitys Steelersin pudotuspelihaaveille oli jäätävä. Nyt he ovat altavastaajina ja pakkovoiton edessä. Edes voitto Brownsista, jonka pitäisi tulla helposti, ei takaa jatkopaikkaa, vaan joukkue saa kädet ristissä samalla toivoa Jetsin tappiota. Joukkueen onneksi Jets kohtaa Buffalo Billsin ja mahdollisuudet ovat vielä olemassa siihen, että Steelers marssii vielä pitkälle tällä kaudella. Jostain syystä hyökkäyskoneisto hieman yskähteli paikallisvastustajaa vastaan, mutta se ei vielä tarkoita mitään loppukautta ajatellen, jos kausi ylipäätään enää jatkuu.

Viime kierroksen ottelu: Ravens – Steelers 20 – 17
Tuleva vastustaja: Cleveland Browns (3–12)

9. Green Bay Packers (10–5) (-3)

Kaikki toivo, minkä Packers onnistui parin viime viikon aikana nostattamaan, mureni viimeistään viikonloppuna Phoenixissä, kun joukkue jäi Cardinals-junan alle. Niin puolustus kuin ennen kaikkea hyökkäys oli kaukana siitä tasosta, jolla pudotuspeleissä pärjätään ja ilman mahtiloikkaa alkukauden tasolle, Packersille ei tule olemaan mitään asiaa toista kierrosta pidemmälle pudotuspeleissä. Saavuttaakseen kotiedun ensimmäiselle kierrokselle, Packersin pitää koota taas kerran rivinsä ja löytää aseet Vikingsin kaatoon. Helppoa se ei tule olemaan Cardinals-tukkapöllyn jälkeen. Hyökkäyslinja näkee vieläkin painajaisia ottelusta, jossa se salli puolustuksen säkittää Aaron Rodgersin kahdeksan kertaa.

Viime kierroksen ottelu: Cardinals – Packers 38 – 8
Tuleva vastustaja: Minnesota Vikings  (10–5)

8. Seattle Seahawks (9–6) (-4)

Ensimmäinen kerta kauden aikana, kun Seahawks ei pystynyt pitämään jo saavutettua johtoasemaansa ja se on luonnollisesti huono merkki tässä kohtaa kautta. Ottelun lopputuloksella ei Seahawksin menestyksen kannalta ollut juurikaan merkitystä, joten siihen ei kannata liika takertua. Joukkue kaipaisi hyvin toimivan heittohyökkäyksensä tueksi tuttua juoksuhyökkäystä, mutta siihen eivät tunnu varamiesten jalat riittävän. Viimeisellä kierroksella joukkue pääsee härnäämään Cardinalsia ja haluaa varmasti saada siitä ottelusta loistavan alkuasetelman pudotuspeleihin.

Viime kierroksen ottelu: Seahawks – Rams 17 – 23
Tuleva vastustaja: Arizona Cardinals (13–2)

7. New York Jets (10–5) (+3)

Jets on ilmiliekeissä ja toinen jalka jo pudotuspeleissä. Vaikka Patriots on puolikuntoinen, ei se vähennä viikonlopun voiton arvoa ja samalla joukkue kuroi etumatkaa seitsemäntenä AFC:ssä luuhaavaan Steelersiin. Vielä pitäisi pystyä päihittämään ex-päävalmentaja Rex Ryan ja hänen johtamansa Bills ennen tosipelien alkua. Pelinrakentaja Ryan Fitzpatrick jatkaa ilmiliekeissä kolmen TD:nsä myötä ja liekkien on syytä hehkua myös runkosarjan viimeisessä koitoksessa. Joukkue on tällä hetkellä yllätyskypsä ja valmis etenemään vielä pitkälle. Paljon on kiinni siitä, kenet he kohtaavat pudotuspeleissä ensin, jos sinne asti ensin pääsevät.

Viime kierroksen ottelu: Jets – Patriots 26 – 20
Tuleva vastustaja: Buffalo Bills (7–8)

6. Cincinnati Bengals (11–4) (+3)

Huilietu pudotuspeleihin oli jo lähes taskussa ennen kuin joukkue päästi Broncosin kipuamaan tasoihin ja jatkoajalla ohi. Nyt vaarana on tippua vielä AFC:n kolmanneksi ja joutua areenalle jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Pelinrakentaja Andy Dalton ei selkeästi edelleenkään ole pelikuntoinen ja on mielenkiintoista nähdä laitetaanko hänet tarpeen tullen puolikuntoisena kentälle jatko-otteluissa. Ensin joukkueen on keskityttävä kuitenkin voittamaan Ravens, jotta mahdollisuudet kakkospaikkaan ja huilikierrokseen pysyvät vielä elossa. Puolustuksen kautta, luonnollisesti.

Viime kierroksen ottelu: Broncos – Bengals 20 – 17
Tuleva vastustaja: Baltimore Ravens (5–10)

5. Denver Broncos (11–4) (+3)

Pelinrakentaja Brock Osweiler hoiti työnsä Bengalsia vastaan kuin olisi tehnyt sitä vuosikaudet. Mies on noussut odotettua korkeammalle tasolle ja joukkue ilmiselvästi uskoo mieheen. Voitto antoi joukkueelle tilaa hengittää ja samalla myös mahdollisuuden jopa AFC:n ykköspaikkaan. Samaan aikaan tilanne on myös räjähdysherkkä, sillä äärimmäisenä vaihtoehtona vilkkuu vielä konferenssin kuudes sija ja sitä kautta useampaan mahdolliseen pudotuspeliin vierailijan rooli. Chargers on voitettavissa, mutta helppoa ottelusta on turha odottaa.

Viime kierroksen ottelu: Broncos – Bengals 20 – 17
Tuleva vastustaja: San Diego Chargers (4–11)

4. Kansas City Chiefs (10–5) (+3)

Chiefs jatkoi voittoputkeaan ja on ehdottomasti AFC:n kuumin joukkue tällä hetkellä. Pieni mahdollisuus jopa divisioonavoittoon elää yhä ja sen kautta lataus tulevaan Raiders-otteluun lienee huipussaan. Kävi viimeisellä kierroksella miten tahansa, tulee joku saamaan Chiefsistä todella vaikean pudotuspelivastustajan. Etenkään heittämällä ei joukkuetta vastaan tunnu etenevän millään. Tästä joukkueesta tullaan kuulemaan vielä tällä kaudella vaikka divisioonavoitto jäisikin saavuttamatta.

Viime kierroksen ottelu: Chiefs – Browns 17 – 13
Tuleva vastustaja: Oakland Raiders (7–8)

3. New England Patriots (12–3) (-)

Kirvelevä tappio Jetsille jätti vielä Broncosille mahdollisuuden ohittaa Patriots AFC:n kärjessä. Tärkeintä joukkueen kannalta kuitenkin on, että ensimmäinen pudotuspeli koittaa vasta reilun kahden viikon päästä ja silloin kentällä pitäisi olla hyvin erilainen joukkue kuin viime tai tulevana viikonloppuna. Kotietu on arvossaan joka vuosi pudotuspeleissä, joten Dolphinsin voittaminen on tällä hetkellä prioriteeteissä ykkösenä. Jets-ottelun jatkoajalla nähty kolikonheittoepisodi ei jatkon kannalta ole missään arvossa eli se voidaan unohtaa, olipa kyseessä vahinko tai tietoinen riski.

Viime kierroksen ottelu: Jets – Patriots 26 – 20
Tuleva vastustaja: Miami Dolphins (5–10)

2. Arizona Cardinals (13–2) (-)

Cardinals on askeleen lähempänä NFC:n ykköspaikkaa ja konferenssin kuumin joukkue. Listallammekin se melkein nousi kärkipaikalle, mutta jäi vielä hiuksen hienosti entiselle sijalleen. Tuntui kuin joukkueella ei olisi ollut Packersiä vastaan yhtään heikkoa kohtaan. Hyökkäyksessä se teki tuhoja niin heittämällä kuin juoksemallakin ja talkoisiin osallistui laaja rintama laajahyökkääjiä. Puolustuksen puolella joukkue säkitti kahdeksan kertaa Aaron Rodgersin ja piti Packersin muutenkin aivan aseettomana. Viimeisellä kierroksella vastaan asettuu aina vaikea Seahawks ja panoksena Cardinalsilla on kotietu pudotuspeleihin.

Viime kierroksen ottelu: Cardinals – Packers 38 – 8
Tuleva vastustaja: Seattle Seahawks (9–6)

1. Carolina Panthers (14–1) (-)

Panthers-hyökkäys joutui viettämään suurimman osan Falcons-ottelusta sivurajalla ja sieltä pisteiden tekeminen on äärettömän haastavaa. Lopputuloksena joukkueen huikea voittoputki näki päätöksensä ja Panthers joutuu pelaamaan vielä viimeisen runkosarjaottelun täysillä tehoilla, sillä konferenssin ykköspaikka on edelleen vaarassa. Joukkue kaipaa kipeästi keskushyökkääjä Jonathan Stewartia takaisin kentälle, jotta juoksuhyökkäys pysyy jatkossakin Carolinan tukirankana hyökkäyksessä. Buccaneers vastustajana ei ole pahimmasta päästä tähän paikkaan, mutta voittojen makuun takaisin pääseminen on tuottanut monille muillekin joukkueille liigassa ongelmia pitkän voittoputken katkeamisen jälkeen, joten saa nähdä, miten käy.

Viime kierroksen ottelu: Falcons – Panthers 20 – 13
Tuleva vastustaja: Tampa Bay Buccaneers (6–9)

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Kohti pudotuspelejä: Viikko 17 – AFC


AFC:n kärkipaikoilla oli kuumat paikat viime kierroksella. Otteluiden myötä moni skenaario jäi edelleen avoimeksi, mutta samalla myös Steelersin asema heikkeni. Koska erilaisia ratkaisumalleja on useita, otetaan niitä tarkasteluun joukkueittain.

Kaikki kortit heitetty pöydälle

Konferenssin ykköspaikalla porskuttaa Patriots, joka olisi jo varmistanut paikkansa voittamalla Jetsin sunnuntaina, mutta toisin kävi. Tappion myötä joukkue on vain voiton edellä Bengalsia ja Broncosia. Näiden kolmen joukkueen lisäksi Chiefs on varmistanut paikkansa pudotuspeleissä ja pyrkii vielä suistamaan Broncosin divisioonan ykköspaikalta. Neljä muuta joukkuetta käyvät pareittain kilpaa viimeisistä paikoista. Texans ja Colts ottavat mittaa toisistaan divisioonan sisällä ja molemmilla on vielä mahdollisuutensa, tosin Coltsin osalta puhutaan jo lottovoitosta, jos he vielä raivaavat tiensä jatkoon. Toisaalla taas Jets ja Steelers kisaavat viimeisestä villikorttipaikasta.

Patriots

Patriotsin tilanne on hyvä, sillä joukkue on varmistanut jo paikan kärkikaksikossa ja sillä on avaimet käsissään AFC:n ykköspaikan varmistamiseksi. Voittamalla tai pelaamalla viimeisen ottelunsa tasan, joukkue varmistaa kärkipaikan. Jos taas Patriots häviää, on pallo Broncosin käsissä. Broncos tiputtaa voitollaan New Englandin kakkoseksi.

Broncos

Kaikkein mielenkiintoisin tilanne koko liigassa lienee tällä hetkellä Broncosilla. Voittamalla oman ottelunsa ja Patriotsin hävitessä, Broncos nappaa ykköspaikan muiden nenien edestä. Toisaalta tappiolla ja Chiefsin voittaessa Broncos tipahtaa kuudenneksi. Alla vielä tarkemmin eri skenaariot:

  • Broncos voittaa ja Patriots häviää -> 1. sija
  • Broncos voittaa ja Patriots ei häviä -> 2. sija
  • Broncos ei häviä ja Bengals ei voita -> 2. sija
  • Broncos pelaa tasan ja Bengals voittaa -> 3. sija
  • Broncos häviää ja Chiefs ei voita -> 3. sija
  • Broncos häviää ja Chiefs voittaa ja Jets ei voita -> 5. sija
  • Broncos häviää ja Chiefs voittaa ja Jets voittaa -> 6. sija

Bengals

Bengalsin mahdollisuudet ykköspaikkaan ovat jo menneet, mutta joukkue kaipaisi huiliviikkoa ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle, joten kakkospaikka olisi äärimmäisen tärkeä. Joukkue tippui Broncos-tappion myötä kolmanneksi ja voi nousta takaisin kakkospaikalle vain pärjäämällä paremmin kuin Broncos viimeisellä kierroksella. Jos siis Broncos häviää, riittää Bengalsille tasapeli tai voitto. Jos taas Broncos pelaa tasan, tulee Bengalsin hakea voitto. Broncosin voittaessa Bengals jää kolmanneksi.

Chiefs

Kansas City haluaa kruunata huikean loppukirinsä nousemalla vielä divisioonan kärkeen. Heidän mahdollisuutensa ovat yhden kortin varassa Broncosin onnistuessa voittamaan Bengalsin viime kierroksella. Chiefsin tulee siis toivoa Broncosille tappiota ja pystyä samanaikaisesti voittamaan Raiders kotonaan. Vain sillä tavoin joukkue nousee divisioonan kärkeen ja varmistaa AFC:n kolmannen paikan. Muuten sijoitus tulee olemaan viides tai kuudes. Tappion tai tasapelin myötä katse kääntyy Jetsin ottelun tulokseen, joka on pelattu jo aiemmin. Jets nousee voitollaan viidenneksi siinä tapauksessa.

Jets

Jetsin pudotuspelihaaveet nytkähtivät viime viikolla eteenpäin, kun Steelers hävisi oman ottelunsa ja samalla Jets kuroi yhden voiton kaulan. Nyt sen on haettava vähintään tasapeli Bills-ottelusta varmistaakseen jatkopaikan. Häviämällä ottelun se antaa puolestaan Steelersille vielä mahdollisuuden nousta päätöskierroksen voitolla Jetsin ohi. Parhaassa tilanteessa Jets hoitaa oman ottelunsa voitokkaasti ja samalla Chiefsin hävitessä tai pelaatessa tasan, Jets nousee viidennelle paikalle.

Steelers

Steelersin viimeinen oljenkorsi on ohut, mutta huomattavan selkeä. Voittamalla Brownsin se mahdollistaa vielä pudotuspelit itselleen, mutta toteutuakseen se edellyttää Jetsin tappiota Billsille. Viime viikon tappio taitaa tulla kalliiksi joukkueelle.

Texans

Houston varmistaa divisioonavoittonsa voittamalla tai pelaamalla tasan päätöskierroksella. Jos joukkue häviää, vaatii se vielä Coltsilta lottovoittoa (kts. alla) ohittaakseen Texansin.

Colts

Joukkueen jatkohaaveet vaativat sitä, että seuraavat joukkueet voittavat omat ottelunsa: Colts, Jaguars, Ravens, Bills, Falcons, Broncos, Steelers, Raiders ja Dolphins. Voidaan pitää siis suoranaisena ihmeenä, jos Colts vielä onnistuu kampeamaan itsensä Texansin edelle.

Järjestys viikolle 17 lähdettäessä

1. New England Patriots (12–3)
Vastustaja: Dolphins

2. Denver Broncos (11–4)
Vastustaja: Chargers

3. Cincinnati Bengals (11–4)
Vastustaja: Ravens

4. Houston Texans (8–7)
Vastustaja: Jaguars

5. Kansas City Chiefs (10–5)
Vastustaja: Raiders

6. New York Jets (10–5)
Vastustaja: Bills

7. Pittsburgh Steelers (9–6)
Vastustaja: Browns

10. Indianapolis Colts (7–8)
Vastustaja: Titans

Käy laatimassa oma pudotuspelikaaviosi osoitteessa http://espn.go.com/nfl/playoffs/machine.

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Otteluennakko: Viikko 16 – Broncos vs Bengals


Kun Patriots hävisi eilen, avautui niin Bengalsille kuin Broncosillekin vielä mahdollisuus AFC:n ykköspaikkaan. Kuitenkin vain toinen pääsee viikon kuluttua tavoittelemaan ykköspaikkaa ja yhtälailla vain toinen voi varmistaa huiliviikon ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle, sillä Patriots on jo varmasti kahden parhaan joukossa. Yön ottelussa Denver Broncosin (10–4) ja Cincinnati Bengalsin (11–3) välillä on myös lisämauste, sillä Broncos voi vielä vajota jopa ulos pudotuspeleistä. Bengals puolestaan on divisioonavoittonsa ja runkosarjamenestyksensä myötä varmistanut vähintään kolmannen paikan itselleen.

Saako Osweilerin uran paras ottelu jatkoa kotiareenalla?

Kaksi kirvelevää tappiota viime otteluissa ovat altistaneet Broncosin menettämään jo varmalta vaikuttaneen divisioonan voittonsa. Joukkueen onneksi runkosarjan loput ottelut pelataan sen kotiareenalla, jossa joukkue on viime kausina tottunut menestymään.

Broncos-hyökkäys jatkaa vielä toistaiseksi ainakin kakkospelinrakentajansa, Brock Osweilerin, johdolla. Mies teki viime viikolla henkilökohtaisen ennätyksensä onnistuessaan kolmesti maalinteossa heittämällä sekä juoksemalla uransa ensimmäisen TD:n. Vaikka syöttöjen osumatarkkuus oli alle 50 prosentin, olisi miehen otteet voineet kääntää ottelun vielä Broncosin eduksi, mutta näin ei kuitenkaan käynyt ja taistelu jatkuu. Osweiler sai viimein myös joukkueen ykköslaitahyökkääjän, Demaryius Thomasin mukaan maalikarkeloihin. Thomasin kauden viidestä TD:stä kolme on tullut kolmen viime viikon aikana. Kaksinumeroisiin maalimääriin viime kausina tottunut mies saakin tehdä kaikkensa päästäkseen edes lähelle kymmentä. Juoksuhyökkäyksessä keskushyökkääjä Ronnie Hillman on jatkanut tehotonta etenemistään. Mies sentään tuplasi Steelers-ottelussa etenemiskeskiarvonsa (3,4 jaardia) verrattuna edelliseen otteluun Raidersia vastaan (1,7). On vaikeaa nähdä Broncosin pystyvän kääntämään loppukautensa suuntaa juoksupelien kautta, mutta apuja sieltä tullaan kaipaamaan. Mielenkiintoista on myös nähdä, minkälaisen itseluottamuspuuskan Osweiler viime ottelusta sai ja pääseekö Peyton Manning enää tällä kaudella tositoimiin.

Denverin puolustus on päästänyt liigan vähiten jaardeja kaikilla sopivilla mittareilla: heitto-, juoksu- ja kokonaisjaardit. Ei siis liene ihme kenellekään, että joukkue taistelee vielä AFC:n ykköspaikasta. Paha kolaus tilastoihin nähtiin viime viikolla, kun Steelersin heittokoneisto jyräsi joukkueen yli. Bengalsilla on Steelersin tasoinen hyökkäykskokonaisuus käsissään, joten Broncos-puolustus joutuu heti viikon huilin jälkeen kohtaamaan ison haasteen. Vuosi sitten samaan aikaan Bengals naulasi taululle 37 pistettä viime minuuttien puolustuksen maalilla, mutta Broncos oli pulassa vastustajan juoksuhyökkäystä vastaan. Tänä vuonna juoksupuolustus on toiminut mainiosti ja heittoryntäys ehkäpä vieläkin paremmin. Tukimies Von Miller on kirjauttanut tililleen jo 10 säkkiä, mutta työhön on ottanut osaa koko joukkue, sillä yhteensä Broncosilla on säkkejä kasassa jo 47.

Bengals vapautuneena, mutta varamiehisenä otteluun

Bengals sai huokaista helpotuksesta sunnuntaina Steelersin hävitessä oman ottelunsa Ravensille, joka taas takasi Bengalsin divisioonavoitolle sinetin. Voittamalla ensi yönä joukkue varmistaa AFC:n kakkossijan ja pääsee vielä viimeisellä kierroksella taistelemaan jopa ykköspaikasta. Joukkue on kauden mittaan esittänyt loistavia otteita, mutta ollut vaikeuksissa liigan kärkijoukkueita vastaan. Viimeksi Steelers ja sitä ennen Cardinals onnistuivat nappaamaan joukkueelta voitot ja nyt samaa yrittää Broncos.

Bengalsin riveistä puuttuu kaksi elintärkeää hyökkääjää, kun sekä pelinrakentaja Andy Dalton että sisempi laitahyökkääjä Tyler Eifert joutuvat huilaamaan ainakin vielä tämän ottelun, mahdollisesti vielä muutaman viikon ajan. Jo viime ottelun avauksessa nähtiin nuori pelinrakentaja A.J. McCarron, joka selvisi urakasta kunnialla TD:nsä myötä. Bengalsin hyökkäyslinja ei tosin tehnyt miehen uran ensimmäisestä avauksesta liian helppoa sallien neljä säkitystä. Kahdesta viime ottelusta miehellä on kasassa kolme TD:tä ja vain kaksi syötönkatkoa. Bengals-hyökkäys ei kuitenkaan ole tällä hetkellä yhtä vaarallinen kuin olemme tottuneet näkemään, eikä 49ers-ottelussa viikko sitten hyökkäys päässyt varsinaisesti millään osa-alueilla tehoille. Juoksut olivat laimeita ja heittopelit vaikeita. Uusi pelinrakentaja sekoittaa pakkaa luonnollisesti, mutta nyt laitahyökkääjä A.J. Green tulee jo saada peliin kunnolla mukaan, jotta myös hyökkäys voi kantaa kortensa ottelun voittamisen eteen kekoon.

Puolustus puolestaan ei ole joutunut samankaltaiseen alamäkeen kuin hyökkäys ja se on pystynyt jatkamaan huipputasollaan ottelusta toiseen. Vähiten päästettyjä pisteitä (17,4 p/ott) koko liigassa ja 19 syötönkatkoa antavat osviittaa työskentelytasosta. Puolustus on täynnä onnistujia ja yksi heistä on takapuolustaja Reggie Nelson kahdeksalla syötönkatkollaan. Varmana heittäjänä mainetta niittänyt Osweiler saa olla tarkkana Nelsonin kanssa, mutta myöskin linjamiesdueton Carlos DunlapGeno Atkins kanssa, joilla on yhteensä kasassa jo 20,5 säkkiä tällä kaudella.

Ottelun taisteluparit

A.J. Green vs. Broncosin takapuolustus

Bengals on vaarallisimmillaan pitkissä heittopeleissä, kuten viime ottelussa Steelersiäkin vastaan nähtiin. A.J. McCarron löysi muutamaan otteeseen A.J. Greenin sovitun kuvion päätteeksi ja tuloksena oli yksi 66-jaardinen ja yksi 37-jaardinen peli. Broncosilla on kuitenkin vastaukseksi tähän laittaa kentälle loistavat kulmapuolustajat Aqib Talib ja Chris Harris, joiden ohi palloja ei helpolla heitetäkään. Kahden loistopuolustuksen kohdatessa juuri avainpelaajat nousevat hyökkäyksessä esiin. Nyt siis tarvitaan Greeniltä superottelua tasokkaita puolustajia vastaan.

C.J. Andersson vs. Vontaze Burfict

Broncosin juoksuhyökkäykseltä odotetaan tasonnostoa kahden viime ottelun räpellysten jälkeen. Keskushyökkääjä C.J. Anderssonilla on vielä paljon näytettävää heikosti menneen runkosarjansa jäljiltä ja nyt, jos koskaan, olisi oikea hetki nousta esiin. Ronnie Hillman saa Anderssonia enemmän vastuuta, mutta ei useista yrityksistään huolimatta saa vietyä palloa syvälle eteenpäin. Andersson on ollut kaksikosta tehokkaampi, mutta parannettavaa löytyy. Toisaalta Bengalsin tukimies Vontaze Burfict ei myöskään ole ollut loukkaantumistensa jälkeen uransa parhaassa vireessä, mutta on siitä huolimatta otteillaan yksi vierasjoukkueen tärkeimmistä lenkeistä. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Burfictin taklaukset osuvat ottelun edetessä ja toisaalta, miten Broncosin juoksukoneisto pääsee vauhtiin.

Yhteenveto

On käsittämätöntä, kuinka ahtaaseen paikkaan Broncos on itsensä onnistunut työntämään. Tappioon ei missään nimessä ole tässä kohtaa varaa, mutta toisaalta voiton myötä joukkueella on vielä mahdollisuudet jopa vielä AFC:n kärkeen. Ottelussa tulevat kohtaamaan kaksi liigan parasta puolustusta, joten on oletettavaa, että varamiesten johdolla operoivat hyökkäykset jäävät pieniin pistemääriin. Tämä taas jättää ratkaisun viimeiselle neljännekselle ja jopa jatkoajalle. Ei olisi mitenkään ihme, jos ottelun ratkaisupisteet tulisivat puolustuksen toimesta. Broncos on saanut harjoitella kakkospelinrakentajansa johdolla selkeästi enemmän ja hyökkäys on paremmin uomissaan, joten liput salkoon niukan kotivoiton puolesta.

Otteluveikkaus: Denver Broncos – Cincinnati Bengals 20 – 16


Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa. Ottelu on nähtävissä maanantain ja tiistain välisenä yönä klo 3:25 alkaen Viasat Sport -kanavalla sekä lisäksi NFL Game Pass- ja Viaplay-palveluissa.

Muista myös NordicBetin Super Bowl -kisa, jossa sinulla on kaksi mahdollisuutta voittaa 8 500 € arvoinen matka San Franciscoon, Super Bowl 50 -tapahtumaan! Lue lisää tästä!

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Otteluennakko: Viikko 16 – Jets vs Patriots


AFC East -divisioonan ykköspaikka on jo seitsemännen kerran putkeen valunut New England Patriotsille (12–2). Näin ollen illan ottelussa New York Jetsiä (9–4) vastaan ei ole panosta divisioonan sisällä, mutta sitäkin enemmän pudotuspelikaavailujen osalta. Vierasjoukkue Patriots tarvitsee voiton tai kaksi varmistaakseen kotiedun pudotuspeleihin, kun taas kotijoukkue Jets taistelee tasapäin viimeisistä pudotuspelipaikoista yhdessä Steelersin ja Chiefsin kanssa.

Joukkueiden kohdatessa lokakuun lopulla, Patriots oli kotonaan vahvempi lukemin 30–23. Tuolloin nähtiin niinkin harvinainen näky, että pelinrakentaja Tom Brady oli Patriotsin ykkönen niin juoksujaardeissa (15) kuin juoksumaaleissakin (1). Tilastot kuvastavat hyvin Jetsin juoksupuolustuksen onnistumista. Voitto ratkesi lopulta Patriotsin vahvaan heittopeliin viimeisellä neljänneksellä, vaikkakin Jets pääsi vielä viime sekunneilla palloon käsiksi.

Fitzpatrick saanut Jets-hyökkäyksen iskuun

Jets on pahasti selkä seinää vasten, sillä heidän sijoituksensa on tällä hetkellä AFC:n seitsemäs ja vaikka joukkue voittaisi molemmat jäljellä olevat ottelut, voi kohtalona olla siitä huolimatta kyseinen seitsemäs sija. On sanomattakin selvää, että joukkueelle kelpaa ottelusta vain voitto, koska tappion myötä mahdollisuudet kuihtuvat olemattomiin.

Jetsin neljän ottelun voittoputki on tullut ennen kaikkea pelinrakentaja Ryan Fitzpatrickin piristyneiden otteiden myötätuulessa. Mies on ylivoimaisesti parhaassa tilastokunnossa 11-vuotisen uransa aikana ja valmis vihdoin viemään joukkueensa jopa pudotuspeleihin. Viimeisten neljän voitetun ottelun aikana Fitzpatrick on onnistunut TD-syötöissään 10 kertaa. Näistä seitsemän on löytänyt tiensä laitahyökkääjäkaksikon Brandon MarshallEric Decker syliin. Siinä onkin duo, jonka puolustaminen on tuottanut suurta tuskaa loppukauden vastustajille, eikä Patriotskaan tule pääsemään helpolla. Juoksupuolella keskushyökkääjä Chris Ivory saa vaihtelevasti vastuuta, mutta on onnistunut vain kertaalleen maalinteossa viimeisten kuuden ottelun aikana.

Kotijoukkueen puolustus on viikko toisensa jälkeen hoitanut työnsä mallikkaasti. Se onnistuu pallonriistoissa tasaisen tappavaan tahtiin ja syötönkatkopuolella takapuolustaja Marcus Williams on noussut jo kulttimaineeseen kaupungissa saalistamalla niitä kuusi. Hän ja kulmapuolustaja Darrelle Revis onnistuivat molemmat viime ottelussa katkaisemaan syötön ja tekevät kaikkensa saadakseen vastustajan Tom Bradyn näyttämään tavalliselta kuolevaiselta. Jos Brady joutuu varomaan heittojaan, tulee hänen huomioida myös merkittävä paine, joka tulee ennen kaikkea ulomman linjamiehen paikalla pelaavalta Muhammad Wilkersonilta. Viimeksi Wilkerson säkitti Bradyn kertaalleen ja on kauden aikana tehnyt saman jo 12 kertaa, viidenneksi eniten koko liigassa.

Moniko Patriotsin avainpelaajista joutuu jättämään illan ottelun väliin?

Patriots on varmistanut jo jatkopaikkansa ja divisioonavoittonsa, mutta käy kilpajuoksua aikaa vastaan saadakseen kokoonpanonsa täysipainoiseksi ennen kauden tärkeimpiä otteluita. Joukkueen kannalta onkin äärimmäisen tärkeää varmistaa sijoitus AFC:n kahden parhaan joukkueen joukossa, jotta he saavat yhden lisäviikon aikaa pelaajien kuntoutukseen. Voittamalla Jets, paikka kärkikaksikossa varmistuisi jo ennen viimeisen kierroksen ottelua Dolphinsia vastaan.

Kaikkein pahiten loukkaantumiset ovat koetelleet Patriots-hyökkäystä. Illan ottelusta sivussa tulevat olemaan laiturit Julian Edelman ja Danny Amendola. Brandon LaFellin ja Scott Chandlerin tilanne on vielä avoinna, mutta jos hekin joutuisivat jättämään ottelun väliin, jäljelle jäisi vain kolme joukkueen seitsemästä tärkeimmästä heittopelin kohteesta. Rob Gronkowski on Patriotsin onneksi pelikunnossa ja näytti viime ottelussa olevansa valmis haastamaan vastustajien puolustukset. Loput palloja enemmän kopanneista ovatkin keskushyökkääjiä, joita kaivataan myös juoksupeleissä. Nähtäväksi jää, minkälaista roolia Dion Lewis ja James White saavat heittohyökkäyksissä kannettavakseen. Ykköskeskushyökkääjä LeGarrette Blountin kuivakausi on jo kolmen ottelun mittainen ja laituriosaston huolien vuoksi mieheltä kaivataan nyt, jos koskaan useampaa maalijuoksua.

Vaikka hyökkäyspuoli onkin se, joka Patriotsilla on pahemmin kärsinyt loukkaantumissumasta, helpolla ei ole päässyt puolustuskaan. Jets-ottelun jättävät väliin molemmat avauksen takapuolustajat eli Devin McCourty ja Patrick Chung. Heidän tilallaan tullaan näkemään kaksi kokematonta miestä, kun Tavon Wilson ja tulokas Jordan Richards miehittävät takakentän. Kun muistetaan Jetsin heittohyökkäyksen olevan hyvässä iskussa, on miehille odotettavissa pitkä iltapuhde. Juoksupuolustus on kauden mittaan toiminut hyvin, mutta nyt siinäkin riittää haasteita ja nekin juontavat yllättäen juurensa loukkaantumisiin. Tukimiesosastolta Jonathan Freency on joutunut huilaamaan jo muutaman ottelun ja vielä on epäselvää, pystyykö Dont'a Hightower pelaamaan. Patrtiosin ei parane päästää Jetsin juoksupeliä vauhtiin, sillä parhaimmillaan se on murskaavaa. Ja onhan Patriotsillakin säkityspuolen tilastomenestyjä riveissään ja vieläpä terveiden listoilla. Ulompi linjamies Chandler Jones löytyy säkkitilaston neljänneltä sijalta 12,5 säkillään.

Ottelun taisteluparit

Rob Gronkowski vs. Calvin Pryor

Viime kerralla, kun joukkueet kohtasivat Jetsin takapuolustaja Calvin Pryor loukkaantui, eikä Patriotsin Rob Gronkowskille löytynyt toisella puoliajalla sopivaa esiliinaa. Gronkowski merkkauttikin 108 jaardin lukemat höystettynä TD:llä. Nyt Pryor on taas pelikunnossa ja on aiemminkin pystynyt pysäyttämään päätä pidempiä sisempiä laitahyökkääjiä maalin läheisyydessä. Jos Gronkowskia joudutaan käyttämään paljon jo keskikentällä, aiheuttaa se harmaita hiuksia Jets-puolustukselle, sillä mies tulee sitomaan useamman pelaajan huomion ottelun edetessä.

Brandon Marshall vs. Malcolm Butler

Jetsin laitahyökkääjä Brandon Marshall on huippukunnossa. Hänellä on 100 kiinniottojaardia jo yli puolessa pelaamistaan kauden otteluista, eikä loppua tunnu näkyvän. Kulmapuolustaja Malcolm Butler tullaan näkemään varjostamassa Marshallia koko ottelun ajan. Viime otteluissa Marshall on päihittänyt esiliinansa monin eri tavoin ja tuleekin antamaan todellisen vastuksen Butlerille. Jetsin osalta tilannetta helpottaa myös Marshallin aisaparin, Eric Deckerin hyvät otteet, joiden myötä ykköslaitahyökkääjäkin saa hieman lisätilaa. Marshallilta puuttuu enää seitsemän koppia saavuttaakseen 100 kiinnioton rajapyykin jo kuudennen kerran urallaan. Vastaavaan ei ole pystynyt vielä kukaan NFL:ssä.

Yhteenveto

Patriots näytti kahdella viime kierroksella olevansa edelleen voittava joukkue huolimatta lukuisista avainpelaajien loukkaantumisista. Nähtyjen otteiden perusteella tuntuu vaikealta nähdä heidän sortuvan tärkeällä hetkellä tappioon, vaikkakin Jetsin nykyilmeellä sekin on mahdollista. Jetsin tulee saada puolustuksensa toimimaan viime kertaista koitosta paremmin ja jos näin käy, pystyy huippuvireessä oleva hyökkäys järjestelemään tarvittavat pisteet. Odotettavissa on siis tiukka vääntö, jonka voitto ratkaistaan vasta viime hetkillä. Patriots on liian vahva Jetsille ja tulee varmistamaan kotietunsa vierasvoitollaan.

Otteluveikkaus: New York Jets – New England Patriots 27 – 30


Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa. Ottelu on nähtävissä sunnuntaina klo 19:30 alkaen Viasat Sport -kanavalla ja klo 20:00 alkaen NelonenPro 1 -kanavalla (suomeksi selostettuna) sekä lisäksi NFL Game Pass-, Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.

Muista myös NordicBetin Super Bowl -kisa, jossa sinulla on kaksi mahdollisuutta voittaa 8 500 € arvoinen matka San Franciscoon, Super Bowl 50 -tapahtumaan! Lue lisää tästä!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Otteluennakko: Viikko 16 – Eagles vs Redskins


NFC East -divisioonan loppuhuipennus on vielä näkemättä ja iso osa siitä makaa tulevan yön ainokaisessa ottelussa. Kotijoukkue Philadelphia Eaglesin (6–8) kausi piti olla duurivoittoinen ja pudotuspelipaikan nappaaminen helppo pala. Toisin kuitenkin kävi ja nyt joukkue joutuu taistelemaan viime metreille asti jatkosta. Vastaan asettuva Washington Redskins (7–7) voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen lokakuussa ja lähtee divisioonan kärjestä tärkeään otteluun. Redskins varmistaa ykköspaikkansa voitolla, kun taas Eaglesin voitto jättää kaiken auki vielä viimeiselle viikolle.

Onko Jordan Matthewsista Eaglesin pelastajaa?

Eagles on viime viikon Cardinals-tappiosta huolimatta onnistunut jättämään ässät vielä omiin käsiinsä. Voittamalla divisioonan kaksi muuta kärkipaikasta kisailevaa (Redskins ja Giants) joukkue jatkaa pudotuspeleihin. Mahdollisesti viimeisestä ottelusta ei tarvita edes voittoa, mutta ensi yön ottelua joukkue ei voi mistään hinnasta hävitä.

Eagles on onnistunut viimeisessä kuudessa ottelussaan pisteiden teossa 20,8 keskiarvolla, jos unohdetaan kuitenkin Patriots-ottelu, on viiden muun ottelun keskiarvo 16 pistettä. Näiden lukujen ja nähtyjen otteiden myötä on selvää, että hyökkäys ei ole viime aikoina eikä koko kauden aikana onnistunut löytämään odotettuja tehojaan. Juoksuhyökkäyksen ykköstähti DeMarco Murray on ollut tehoton ja hänen paikkansa avauksessa onkin ottanut Ryan Mathews, jonka juoksut ovat sentään vieneet yli 5 jaardin matkan keskimäärin. Heittohyökkäyksessä hyviä otteita viime aikoina esittäneet Jordan Matthews ja Zach Ertz tulevat olemaan tärkeitä palasia yön ottelussa, kun pelinrakentaja Sam Bradford pyrkii onnistumaan viime kertaista Redskins-otteluaan paremmin ja saamaan koko hyökkäyksen tehokkaasti mukaan otteluun.

Kotijoukkueen puolustus ei ole vakuuttanut fanejaan, kun joukkue toisensa jälkeen on löytänyt aseet sen murtamiseksi. Viime ottelussa aukot löytyivät juoksupuolustuksesta, mutta kauden mittaan myös heittopuolustus on ollut ongelmissa. Merkille pantava kolmikko tulevassa ottelussa on onnistunut ajoittain säkityksissään, mutta myös juoksublokkauksissa. Fletcher Cox sai viime ottelussa 7,5 säkkiä täyteen ja häntä ovat säestäneet tukimiehet Brandon Graham ja Connor Barwin.

Kirk Cousinsin johtama Redskins-hyökkäys vireessä

Washingtonin kahden ottelun voittoputki on siivittämässä joukkueen pudotuspeleihin, mutta matka vaikeutuu merkittävästi, jos tästä ottelusta ei irtoa voittoa. Joukkue on onnistunut vierasmatkoiltaan tuomaan vain yhden voiton tuliaisena, kun taas viisi reissuista on päättynyt tappioon. Toisaalta kahdessa viime ottelussa Redskins on onnistunut kiitettävästi hyökkäyksessään ja hallinnut etenkin ilmapeliä selkeästi.

Joukkueen sisempi laitahyökkääjä Jordan Reed on kuuma pelaaja kerättyään kahdesta viime ottelusta yhteensä reilut 200 kiinniottojaardia ja 3 TD:tä. Tulemme näkemään tässäkin ottelussa useita pelejä, joissa palloa pyritään työntämään hänelle. Yksin Reed ei joudu kiinniottovastuuta kantamaan, sillä myös DeSean Jackson keräsi lähes 200 jaardia ja pyrkii pääsemään loukkaantumisten sotkemaan kauden loppuvaiheessa vielä omalle tasolleen. Juoksupeleissä kuorma on viime aikoina jakautunut tasaisesti Alfred Morrisin ja Matt Jonesin harteille. Kummankaan taso ei ole ollut päätä huimaavaa, mutta heidän panoksensa tulee tälläkin kertaa olemaan tärkeä.

Hyökkäys on ollut ase, jolla Redskins on ansainnut nykyisen paikkansa ja saavuttamansa voittonsa. Puolustus on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut vaikeuksissa vastustajien kanssa ja pienellä tasonnostolla sekin olisi pystynyt avustamaan joukkueen useampaan voittoon. Nyt on turha katsella liikaa peräpeiliin, sillä päivän kunto ratkaisee ja Redskinsin on pystyttävä pitämään potentiaalia tihkuva Eagles-hyökkäys kurissa ja poissa kentältä.

Ottelun taisteluparit

DeSean Jackson vs. Eaglesin takapuolustus

Laitahyökkääjä DeSean Jacksonin viime ottelun otteet ovat tuskin jääneet Eaglesilta huomioimatta. Näin ollen tulemmekin näkemään useamman puolustajan miehen perässä ja useimmiten vieläpä parina. Eaglesilla ei ole varaa hävitä tätä taisteluparia, joten kahden pelaajan uhraaminen Jacksonin perään on perusteltua. Samaan aikaan hyökkäykselle avautuu kuitenkin aukkoja muualle kentällä, kun tuplaavat miehet juoksevat Jacksonin perässä. Äärettömän mielenkiintoinen taisto tiedossa.

Darren Sproles vs. Redskinsin erikoisjoukkueet

Eaglesin Darren Sproles on monipuolinen pelaaja, jota joukkue on käyttänyt niin heitto- kuin juoksupeleissäkin, mutta kaikkein näkyvintä jälkeä mies on tehnyt potkujen palauttajana. Onkin mielenkiintoista nähdä, minkälaisia lentopotkuja miehen käsiin annetaan ja minkälaisia juoksuja tulemme mieheltä näkemään. Redskins on päästänyt vastustajansa palauttamaan yli 10 jaardin keskiarvolla lentopotkuja ja niistä yksi on tuottanut TD:nkin.

Yhteenveto

Luvassa on ottelu, josta ei panosta puutu ja koska vastakkain asettuvat periviholliset divisioonan sisältä, mitä vaan voidaan nähdä. Redskinsin hyökkäys on vakuuttanut viime viikkoina ja Eagles-puolustus saa tehdä kaikkensa sen pysäyttämiseksi. Lopputulokset arviointi näin tärkeässä pelissä on haastavaa, mutta luotto vierasjoukkueeseen on tällä kertaa kovempi ja Eagles joutuu hyvästelemään pudotuspelit tämän ottelun myötä.

Otteluveikkaus: Philadelphia Eagles – Washington Redskins 22 – 25


Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa. Ottelu on nähtävissä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 3:20 alkaen Viasat Sport -kanavalla ja klo 3:25 alkaen NelonenPro 1 -kanavalla sekä lisäksi NFL Game Pass-, Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.

Muista myös NordicBetin Super Bowl -kisa, jossa sinulla on kaksi mahdollisuutta voittaa 8 500 € arvoinen matka San Franciscoon, Super Bowl 50 -tapahtumaan! Lue lisää tästä!

Viikko 16 – Otteluveikkaukset


Jouluaattona käynnistettiin runkosarjan toiseksi viimeinen kierros. Jo pudotuspelihaaveista luopumaan joutuneet Oakland Raiders ja San Diego Chargers tarvitsivat jatkoajan voittajan selvittämiseksi. Siellä takamatkalta tullut Raiders onnistui potkumaalissaan, kun taas vierasjoukkueen hyökkäys tyrehtyi ennen kuin ehti kunnolla alkamaankaan. Viikonloppuna on luvassa useita mielenkiintoisia otteluita, joista yksi nähdään jo ensi yönä NFC East -divisioonan kärkikaksikon selvittäessä välejään.

Viikon 15 osumatarkkuus oli 13/16 ja kauden kokonaissaldo on 139/225 (62 %). Kommentoi alle, jos olet jostain lopputuloksesta tai voittajasta eri mieltä.

Perjantai 25.12.2015 klo 3:25 (pelattu jo)

Oakland Raiders – San Diego Chargers 27 – 20

Sunnuntai 27.12.2015 klo 3:25

Philadelphia Eagles – Washington Redskins 22 – 25

Sunnuntai 27.12.2015 klo 20:00

Detroit Lions – San Francisco 49ers 23 – 13
Baltimore Ravens – Pittsburgh Steelers 16 – 30
Buffalo Bills – Dallas Cowboys 19 – 9
Tampa Bay Buccaneers – Chicago Bears 26 – 19
Atlanta Falcons – Carolina Panthers 16 – 32
Miami Dolphins – Indianapolis Colts 22 – 17
New York Jets – New England Patriots 27 – 30
Tennessee Titans – Houston Texans 20 – 26
Kansas City Chiefs – Cleveland Browns 24 – 10

Sunnuntai 27.12.2015 klo 23:05

New Orleans Saints – Jacksonville Jaguars 13 – 29

Sunnuntai 27.12.2015 klo 23:25

Arizona Cardinals – Green Bay Packers 30 – 32
Seattle Seahawks – St. Louis Rams 31 – 17

Maanantai 28.12.2015 klo 3:30

Minnesota Vikings – New York Giants 20 – 13

Tiistai 29.12.2015 klo 3:30

Denver Broncos – Cincinnati Bengals 20 – 16

torstai 24. joulukuuta 2015

NFL-kuntopuntari – Viikko 16


Viime viikon helpohkojen otteluiden myötä TOP 10 -listallamme ei tapahtunut tälle viikolle suurempia muutoksia. Pudotuspelijoukkueet alkavat olla selvillä ja kaksi viimeistä kierrosta keskitytään taistelemaan paremmista lähtöasetelmista ja kotiedusta pudotuspeleissä. Monta tasokasta ottelua on vielä jäljellä. Jos joulun vapailla on ylimääräistä aikaa, kannattaa se käyttää esimerkiksi Giantsin ja Panthersin viime viikon ottelun uusintaan. Ottelusta ei tilanteita ja mielenkiintoa puuttunut.

10. New York Jets (9–5) (-)

Jetsin loppukauden kannalta tuleva Patriots-ottelu tulee huonoon saumaan. Joukkue on loistavasta kaudestaan huolimatta lähellä jäädä ulos pudotuspeleistä ja tarvitsee elintärkeitä voittoja. Joukkueen voittaessa tulevan ottelun, tilanne on luonnollisesti huomattavasti parempi. Pelinrakentaja Ryan Fitzpatrickin otteet tuntuvat parantuvan sitä mukaan, kun parta lyhenee.

Viime kierroksen ottelu: Cowboys – Jets 16 – 19
Tuleva vastustaja: New England Patriots (12–2)

9. Cincinnati Bengals (11–3) (-)

Loistavaa puolustustyöskentelyä 49ersiä vastaan ja sen turvin pelinrakentajan vastuun saanut A.J. McCarron selvisi myös puhtain paperein ensimmäisestä startistaan. Andy Dalton huilaa ainakin vielä Broncos-ottelun, joten nuori mies saa uuden näytönpaikan. Jos puolustus hoitaa loppukaudellakin hommansa nähdyn kaltaisesti, ei AFC:n kakkossijaa pitäisi olla vaikeaa varmistaa.

Viime kierroksen ottelu: 49ers – Bengals 14 – 24
Tuleva vastustaja: Denver Broncos (10–4)

8. Denver Broncos (10–4) (-2 sijaa viime viikosta)

Broncosin puolustus joutui yllättäen isoihin vaikeuksiin Steelersiä vastaan ottelun edetessä, eikä joukkueen tavaramerkki pystynyt auttamaan nähtyä enempää. Chiefs on menossa kovaa vauhtia Broncosin ohi, joten tuleva ottelu Bengalsia vastaan olisi voitettava keinolla millä hyvänsä. Nähtäväksi jää, onko Peyton Manning jo siinä kunnossa, että hänet nähdään kokoonpanossa, ehkäpä jo avauksessakin.

Viime kierroksen ottelu: Steelers – Broncos 34 – 27
Tuleva vastustaja: Cincinnati Bengals (11–3)

7. Kansas City Chiefs (9–5) (-1)

Suvereeni esitys Baltimoressa toi kahdeksannen peräkkäisen voiton jo joukkueelle. Helppo kotiottelu Brownsia vastaan tulee loistavaan saumaan, sillä Chiefsillä on jo viikonloppuna mahdollisuus ohittaa Broncos AFC West -divisioonassa.

Viime kierroksen ottelu: Ravens – Chiefs 14 – 34
Tuleva vastustaja: Cleveland Browns (3–11)

6. Green Bay Packers (10–4) (+2)

Packersin ketsuppipurkin kansa odottaa vielä ponnahtamistaan, mutta joukkue on löytänyt voittavan kaavan, jonka kautta syöksykierre on saatu lopullisesti katkaistua. Vaikka hyökkäys ei edelleenkään ole liigan kärjen tasolla, ei se tunnu haittaavan joukkuetta. Puolustus toimii ja hyökkäyskin pystyy hoitamaan palloa sopivaan tahtiin ylöspäin, eikä Raidersilla ainakaan ollut sanan sijaa lopulta ottelussa. Tuleva vastustaja on liigan yksi kuumimmista joukkueista ja voitto tuosta ottelusta nostaisi Packersin lähelle NFC:n kakkossijaa, mutta ennen kaikkea antaisi myrskyvaroituksen koko liigalle pudotuspelejä ajatellen.

Viime kierroksen ottelu: Raiders – Packers 20 – 30
Tuleva vastustaja: Arizona Cardinals (12–2)

5. Pittsburgh Steelers (9–5) (-) 

Steelers-hyökkäys on viikosta toiseen huippuiskussa. Kun Broncos-puolustus ei pystynyt sitä pysäyttämään, tuntuu lähes mahdottomalta, että siihen pystyisi myöskään Ravens viikonloppuna. Yksittäisenä nostona joukkueesta on huomioitava laitahyökkääjä Antonio Brown, joka Broncos-ottelussa saalisti 189 jaardia ja 2 TD:tä.

Viime kierroksen ottelu: Steelers – Broncos 34 – 27
Tuleva vastustaja: Baltimore Ravens (4–10)

4. Seattle Seahawks (9–5) (-)

Seahawksin viiden ottelun voittoputki sinetöi jo varman pudotuspelipaikan. Divisioonan voittoon sillä ei enää ole asiaa, mutta sillä tuskin on merkitystä. Parivaljakko Russell Wilson-Doug Baldwin pelaavat tällä hetkellä hyvin yhteen ja on mielenkiintoista nähdä, miten Rams lähtee heitä puolustamaan. 10 TD:tä neljässä viime ottelussa antaa odottaa vielä paljon loppukaudelta.

Viime kierroksen ottelu: Seahawks – Browns 30 – 13
Tuleva vastustaja: St. Louis Rams (6–8)

3. New England Patriots (12–2) (-)

Patriots haki tärkeän voiton Titansista ja nousi AFC:n kärkeen yhden voiton erolla seuraavaan. Nyt jo nähtiin, miten paljon joukkuetta helpottaa, kun avainpelaajia palaa loukkaantuneiden listalta takaisin pelikentälle. Patriots voitollaan varmistaisi huilivuoron ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle ja sitä joukkue todellakin kaipaa saadakseen pelaajia takaisin pelikuntoon.

Viime kierroksen ottelu: Patriots – Titans 33 – 16
Tuleva vastustaja: New York Jets (9–5)

2. Arizona Cardinals (12–2) (-)

Turvallisissa asemissa oleva Cardinals aloittaa pudotuspelit jo nyt, kun vastaan asettuvat Packers ja Seahawks, molemmat pudotuspelipaikkansa jo varmistaneita. On todennäköistä, että Cardinals tulee kohtamaan toisen tai jopa molemmat joukkueet vielä jatkopeleissä, joten kaikkia ässiä ei välttämättä lyödä pöytään. Kävi seuraavissa otteluissa miten tahansa, on Cardinals runkosarjan suurimpia voittajia joka tapauksessa.

Viime kierroksen ottelu: Eagles – Cardinals 17 – 40
Tuleva vastustaja: Green Bay Packers (10–4)

1. Carolina Panthers (14–0) (-)

Panthersille meinasi käydä työtapaturma sunnuntaina, kun huomattavassa johtoasemassa joukkue lähti mukaan Giantsin Odell Beckhamin sirkukseen ja ote kääntyikin vastustajalle. Kunniakkaasti joukkue pystyi siitä huolimatta hoitamaan ottelun lopun ja jatkamaan tappiotonta putkeaan. Cam Newton ansaitsi tuossa ottelussa nimensä historiankirjoihin, joka näkyi myös fantasiapelejä pelaavilla miehen pistesaaliissa, kun Newton tilastoi itselleen 5 TD:tä, 100 juoksujaardia ja yli 300 heittojaardia. Tähän yhdistelmään ei ole kukaan ennen pystynyt. Joukkue kohtaa enää Falconsin ja Buccaneersin, joten tappiosarake saattaa tosiaan jäädä nollille. Kukapa olisi uskonut viime kauden 7–8–1-saldon jälkeen?

Viime kierroksen ottelu: Giants – Panthers 35 – 38
Tuleva vastustaja: Atlanta Falcons (7–7)

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kohti pudotuspelejä: Viikko 16 – NFC


NFC:n puolella pudotuspelipaikat alkaa olla jo viimeistä piirtoa lukuunottamatta jaettu. Vain ihme voi enää nostaa Atlanta Falconsin mukaan taisteluun, joten muiden kuin NFC Eastin osalta tilanne alkaa selkiytyä. Kärkijoukkueet pelaavat suurimman osan runkosarjan lopun otteluista vastakkain, joten mielenkiintoisia koitoksia on vielä luvassa, kun lopullisia sijoituksia ratkotaan.

Kärkipaikat

Green Bay Packers nousi tälle viikolle mukaan taisteluun kärkipaikoista. Panthers yrittää varmistaa jo viikonloppuna kotietunsa pudotuspeleihin, kun taas Cardinals pyrkii karistamaan Packersin kannoiltaan. Arizona voi tipahtaa varmalta jo tuntuneelta kakkospaikalta kolmanneksi häviämällä molemmat ottelunsa, jos Packers samaan aikaan hakee voitot omista otteluistaan. Molempien osalta on huomioitava, että vastustajat ovat priimaluokkaa, kun ensin he kohtaavat toisensa ja sen jälkeen Cardinals Sehawksin ja Packers Vikingsin. Toisaalta, jos Cardinals voittaa molemmat ottelunsa ja Panthers häviää samalla molemmat, nousee Cardinals ykköseksi.

1. Carolina Panthers (14–0)
Vastustajat: Falcons ja Buccaneers

2. Arizona Cardinals (12–2)
Vastustajat: Packers ja Seahawks

3. Green Bay Packers (10–4)
Vastustajat: Cardinals ja Vikings

Loput pudotuspelipaikat

Lopuista joukkueista Seahawks varmisti neljäntenä paikkansa jatkossa. Vikingsillä on teoreettinen mahdollisuus tippua vielä Falconsin taakse, mutta se edellyttä niin Vikingsiltä kuin Seahawksiltakin kahta tappiota, jolloin Falcons nousisi viidenneksi ja Seahawks säilyttäisi kuudennen sijan. Todennäköisempää kuitenkin on, että Vikings, Seahawks ja mahdollisesti myös Packers käyvät verisen taiston keskenään sijoituksista.

NFC East on edelleen oma lukunsa, jonka joukkueet eivät edelleenkään saa kunnon pesäeroa toisiinsa. Redskins onnistui kuitenkin kuromaan pienen etumatkan muihin voittamalla vakuuttavasti Billsin. Eagles oli pelkkä vastaantulija Cardinalsille, mutta Giants pisti todenteolla kampoihin Panthersia vastaan nousten mahdottomasta tappioasemasta aina tasoihin ottelun viime hetkillä. Valitettavasti kiri ei riittänyt aivan loppuun saakka ja heidän kohtalona on edelleen divisioonan kolmossija. Giantsin huiman kirin ilmentymä oli laitahyökkääjä Odell Beckham, joka haastoi Panthersin Josh Normanin lähes nyrkkitappeluun ja onnistui muuttamaan ottelun kulun täysin. Giantsin kannalta valitettavasti Beckham sai ottelusta pelikiellon, joka pitää hänet sivussa Vikings-ottelusta. Tuleva ottelu Redskinsin ja Eaglesin välillä on todella merkittävä ja se tulee määrittämään pitkälti divisioonan marssijärjestyksen. Redskins varmistaa voitollaan ykköspaikan, mutta tappiolla antaa etulyöntiaseman Eaglesille. Ei pidä unohtaa Giantsia vielä kokonaan, jonka ykköspaikka edellyttää Redskinsiltä kahta tappiota Giantsilta puolestaan kahta voittoa.

4. Washington Redskins (7–7)
Vastustajat: Eagles ja Cowboys

5. Seattle Seahawks (9–5)
Vastustajat: Rams ja Cardinals

6. Minnesota Vikings (9–5)
Vastustajat: Giants ja Packers

7. Atlanta Falcons (7–7)
Vastustajat: Panthers ja Saints

10. Philadelphia Eagles (6–8)
Vastustajat: Redskins ja Giants

11. New York Giants (6–8)
Vastustajat: Vikings ja Eagles

Käy laatimassa oma pudotuspelikaaviosi osoitteessa http://espn.go.com/nfl/playoffs/machine.

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kohti pudotuspelejä: Viikko 16 – AFC

 

AFC:n pudotuspelikaavailuissa nähtiin liikehdintää Steelersin voittaessa Broconsin ja Texansin päihittäessä Coltsin. Kun muut kärkipään joukkueet hoitivat ottelunsa voittoisasti tiivistyy konferenssin jännitys entisestään.

Kärkipaikat

Toiseksi viimeiselle viikolle lähdettäessä konferenssin kärki tiivistyy kahteen joukkueeseen, jotka ovat vakuuttavasti astelemassa kohti ensimmäisen kierroksen huilivuoroa. Tulevalla viikolla tosin molemmat joukkueet kohtaavat mielenkiintoiset vastustajat Patriotsin matkatessa Jetsin ja Bengalsin Broncosin vieraaksi. Jälkimmäinen ottelu on sinällään merkityksellisempi, sillä se takaa kärkikaksikolle takuupaikat ykkösenä ja kakkosena. Toistaalta Patriots varmistaa AFC:n ykköspaikan joka tapauksessa voitollaan. Molempien hävitessä Broncos loikkaa kuin varkain takaisin taisteluun jopa AFC:n ykköspallista. Jos kaikki päätyvät 12–4-saldoon, loppujärjestys on Broncos, Patriots ja Bengals.

1. New England Patriots (12–2)
Vastustajat: Jets ja Dolphins

2. Cincinnati Bengals (11–3)
Vastustajat: Broncos ja Ravens

3. Denver Broncos (10–4)
Vastustajat: Bengals ja Chargers

Loput pudotuspelipaikat

Texans laittoi AFC South -divisioonan entistä mielenkiintoisemmaksi voitollaan Coltsista. Se on luonnollisesti parhaissa asetelmissa ennen kahta viimeistä ottelua, mutta jopa Jaguarsilla on vielä mahdollisuus ponnahtaa heidän ohitseen. Jaguarsin mahdollisuudet makaavat siinä, että joukkue napsii vielä kaksi voittoa, Colts häviää Titans-ottelunsa ja Texans molemmat. Texans vahvistaa kuitenkin ykköspaikkansa voittamalla Titansin ensi ottelussa.

AFC:n sijat 5 ja 6 ovat edelleen kolmen kauppaa. Jos kolmikko onnistuu voittamaan loput ottelunsa, sijoitukset pysyvät nykyisinä ja Jets jää ulos jatkopeleistä. Heitä vastaan puhuu myös tuleva vastustaja Patriots, joka on paria astetta kovempi pala kuin kilpaveljien Titans ja Browns. Chiefs on joukosta parhaassa asetelmassa, koska se tulee olemaan edellä jokaisessa tasapistetilanteessa. Jets on siis ulkona varmasti, jos häviää Patriotsille ja kaksikko hoitavat omat ottelunsa viikonloppuna kunnialla kotiin.

4. Houston Texans (7–7)
Vastustajat: Titans ja Jaguars

5. Kansas City Chiefs (9–5)
Vastustajat: Browns ja Raiders

6. Pittsburgh Steelers (9–5)
Vastustajat: Ravens ja Browns

7. New York Jets (9–5)
Vastustajat: Patriots ja Bills

10. Indianapolis Colts (6–8)
Vastustajat: Dolphins ja Titans

11. Jacksonville Jaguars (5–9)
Vastustajat: Saints ja Texans

Käy laatimassa oma pudotuspelikaaviosi osoitteessa http://espn.go.com/nfl/playoffs/machine.

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Otteluennakko: Viikko 15 – Colts vs Texans


AFC South -divisioonassa käydään tiukka kisa viimeisillä kierroksilla ykköspaikasta ja suorasta pudotuspelipaikasta. Kaikkein tiukimmin kärkipaikassa ovat kiinni Indianapolis Colts (6–7) ja Houston Texans (6–7), jotka kohtaavat illalla. Colts voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen ja on sen avulla tällä hetkellä ykkösenä. Mitään ei ole kuitenkaan ratkaistu, sillä voittipa ottelun kumpi tahansa, on se joukkue todella lähellä jatkopaikkaa, joten fanien on syytä odottaa huippuottelua, jonka voiton eteen tullaan tekemään kaikki mahdollinen.

Coltsin tehoton hyökkäys kuilun reunalla

Colts on onnistunut voittamaan niin tällä kuin viime kaudellakin kaikki joukkueiden kohtaamiset. Jokainen näistä otteluista on ratkennut 5-7 pisteen erolla, joten mistään ylivoimasta ei voida puhua. Kuluvalla viikolla on jo ehditty arvuutella joukkueen pelinrakentajan, Matt Hasselbeckin, pelikuntoa viime ottelussa tapahtuneen loukkaantumisen jäljiltä. Ottelun alla Hasselbeck näyttäisi olevan valmis pelaamaan ja Charlie Whitehurst saa tyytyä varamiehen rooliin. Kovin helppoon paikkaan pelinrakentaja ei pääsekään, sillä Texansin puolustuslinjassa on laajalti säkitysvoimaa. Toisaalta laitahyökkääjä T.Y. Hilton onnistui viime ottelussa parilla pitkällä kiinniotollaan palaamaan 100 jaardin mieheksi, mutta on selvää, ettei miestä ole pystytty hyödyntämään viimeisten kuuden ottelun aikana riittävällä tasolla. Juoksuhyökkäysten erikoismies, Frank Gore, saa ottelusta toiseen vastuuta, mutta varsinainen huippuottelu on vielä näkemättä. Sitä tuskin tullaan näkemään tässäkään ottelussa, mutta tavalla tai toisella pallo on saatava maaliin "Red Zonelta" eli lähietäisyydeltä. Viime viikolla kaikki joukkueen kolme lähietäisyyden mahdollisuutta kuivuivat kokoon.

Kotijoukkueen puolustus on ollut todella pahasti helisemässä kahdessa viime ottelussa, joissa molemmissa vastustaja on takonut reilusti yli 40 pistettä. Näiden murheellisten tappioiden jälkeen Colts löytyy kaikilla puolustuksen mittareilla liigan peräpään joukkueiden joukosta. Lokakuun alussa Texans onnistui etenemään 20 pisteen edestä halliten erityisesti heittopeliä. Tuossa ottelussa takapuolustaja Mike Adams nappasi kaksi syötönkatkoa. Colts saa pienoista tasoitusta, koska vastustajan pelinrakentelusta vastaa vierasjoukkueen kolmosmies, eikä toisaalta vastaan asetu tällä kertaa kahden viime viikon kaltaisia vireessä olevia hyökkäyskalustoja.

Texans T.J. Yatesin johdolla divisioonatittelin metsästykseen

Houston joutuu lähtemään otteluun kakkosmiehen johdolla, kun Brian Hoyer toipuu aivotärähdystään. T.J. Yates on esiintynyt kauden mittaan vaisusti ja hänen syöttöjensä onnistumisprosentti on alle 50. Yatesilla riittää haastetta saada viime viikolla tehottomasti esiintynyt hyökkäys takaisin kauden parhaimpaan iskuun. Juoksuhyökkäys on ase, jonka varaan joukkueen tulee pystyä rakentamaan ottelun kulkua. Suurimman vastuun juosuista on kauden aikana kantanut keskushyökkääjä Alfred Blue, joka joutui jättämään viime ottelun väliin. Tällä viikolla mies on päässyt taas harjoittelemaan täysillä, joten on oletettavaa, että hänet nähdään avauksessa, kuten myös loukkaantumisista kärsinyt kakkosjuoksija Chris Polk. Sen sijaan viime otteluissa rooliaan kasvattanut Jonathan Grimes jäänee tällä kertaa pienempään rooliin.

Texansin puolustus on laittanut vastustajiensa pelinrakentajat ahtaalle. Ulompi linjamies J.J. Watt on säkittänyt jo 13,5 kertaa ja häntä on loistavasti säestänyt tukimies Whitney Merxilus 7,5 säkillään sekä Jadeveon Clowney, joka on kahdessa viime ottelussa säkittänyt kolmesti. Näillä tilastoilla on mukava lähteä metsästämään Coltsin mahdollisesti puolikuntoista pelinrakentajaa. Heittohyökkäykset ovatkin säkitysten ja hyvän takapuolustuksen ansiosta jääneet torsoiksi ja joukkuetta vastaan on edetty ilmassa liigan kolmanneksi vähiten. Frank Gore rokotti Texans-puolustusta viimeksi 98 jaardin ja yhden TD:n edestä, joten juoksulinjat on pystyttävä tukkimaan viime kertaista paremmin.

Ottelun taisteluparit

Matt Hasselbeck vs. Texans-puolustus

Tämän ottelun molemmat taisteluparit keskittyvät varapelinrakentajien taisteluun paineiden alla. Coltsin osalta on edelleen mahdollista, että kentällä nähdään päävastuussa Charlie Whitehurst, joka on kahdessa viime ottelussa jo piipahtanut pelissä mukana laihoin tuloksin. Colts-fanien kannalta olisi toivottavaa, että Hasselbeck pystyy pelaamaan ja sitä kautta joukkue saa jatkaa ilman suurempia muutoksia. Hasselbeck ei ole tällä kaudella vielä kohdannut yhtä laadukasta heittoryntäystä kuin tänä iltaja ja 40-vuotiaalle pelinrakentajalle koittaa tuliset paikat. Miehen tulee pystyä viemään joukkuettaan sen verran eteenpäin, että heillä jää mahdollisuudet potkumaaliyrityksiin. On helpotus tälle miehelle, että joukkueen riveissä on yksi liigan varmimmista, ellei jopa varmin, potkaisija.

T.J. Yates vs. Colts-puolustus

Texansin T.J. Yates ei ole viiden pelaamansa kauden aikana päässyt vielä esittelemään taitojaan, sillä otteluita on karttunut vasta 17, joista 6 avauksessa. Illalla on vuorossa 18 ottelu ja uran korkeimmat panokset. Yatesin on autettava joukkuettaan riittävästi saalistamaan elintärkeä voitto. Miehen ykköskohde DeAndre Hopkins on viime otteluissa saanut hyvää taustatukea Cecil Shortsilta ja näiltä miehiltä Yates kaipaakin apuja. Colts-puolustus on flopannut viime viikkoina ja se lähteekin haastamaan myös ongelmissa olleen Texans-hyökkäyksen tosissaan. Kotijoukkueen kannalta olisi merkityksellistä pitää vastustaja alle 20 pisteessä, jotta hyökkäykselle jää mahdollisuudet edetä potkumaaleilla vielä ottelun lopussa ohi.

Yhteenveto

Luvassa on ottelu, josta ei panoksia puutu. Toisaalta molemmat joukkueet lähtevät taisteluun ilman ykköspelinrakentajiaan ja puntit ovat monilta osin tasoissa. Texansin puolustus on se tekijä, jonka pitäisi pystyä kääntämään vähämaalinen ottelu joukkueen eduksi. Näin tärkeässä ottelussa voi tapahtua mitä tahansa ja tulemmekin näkemään hienon pelin, mutta vierasjoukkue korjaa potin ja vahvan kiinnityksen divisioonan kärkipaikasta.

Otteluveikkaus: Indianapolis Colts – Houston Texans 13 – 17


Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa. Ottelu on nähtävissä sunnuntaina klo 19:30 alkaen Viasat Sport -kanavalla ja klo 20:00 alkaen NelonenPro 2 -kanavalla (suomeksi selostettuna) sekä lisäksi NFL Game Pass-, Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Viikko 15 – Otteluveikkaukset


Tällä viikolla pelataan jo lauantain ja sunnuntain välisenä yksi ottelu normaaliaikojen lisäksi. Kierros avattiin edellisyönä, kun Buccaneers heitti pudotuspelitoiveilleen hyvästit. Joukkue hallitsi peliä ja palloa, mutta tehoista vastasi kotijoukkue St. Louis Rams, joka onnistui kuromaan riittävän kaulan viimeiselle neljännekselle, eikä vierasjoukkueen loppukiri päässyt enää horjuttamaan voittoa..

Viikon 14 osumatarkkuus oli (11/16) ja suunta on edelleen hyvä. Kauden kokonaissaldo on 126/208 (60 %). Kommentoi alle, jos olet jotain lopputuloksesta tai voittajasta eri mieltä.

Perjantai 18.12.2015 klo 3:25 (pelattu jo)

St. Louis Rams – Tampa Bay Buccaneers 16 – 20

Sunnuntai 20.12.2015 klo 3:25

Dallas Cowboys – New York Jets 13 – 29

Sunnuntai 20.12.2015 klo 20:00

New York Giants – Carolina Panthers 21 – 32
New England Patriots – Tennessee Titans 31 – 16
Washington Redskins – Buffalo Bills 24 – 21
Baltimore Ravens – Kansas City Chiefs 10 – 26
Indianapolis Colts – Houston Texans 13 – 17
Jacksonville Jaguars – Atlanta Falcons 29 – 13
Minnesota Vikings – Chicago Bears 20 – 16

Sunnuntai 20.12.2015 klo 23:05

Oakland Raiders – Green Bay Packers 20 – 29
Seattle Seahawks – Cleveland Browns 26 – 13

Sunnuntai 20.12.2015 klo 23:25

San Francisco 49ers – Cincinnati Bengals 14 – 21
San Diego Chargers – Miami Dolphins 26 – 24
Pittsburgh Steelers – Denver Broncos 29 –  24

Maanantai 21.12.2015 klo 3:30

Philadelphia Eagles – Arizona Cardinals 29 – 32

Tiistai 22.12.2015 klo 3:30

New Orleans Saints – Detroit Lions 27 – 19

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kohti pudotuspelejä: Viikko 15 – AFC

 

AFC ei tule jättämään katsojiaan kylmäksi loppukauden aikana. Edelleen lähes mitä tahansa voi tapahtua ja vaikka konferenssin ykköspaikka onkin liukumassa taas kerran Patriotsille, on monenlaiset loppuskenaariot edelleen mahdollisia. Tilanteesta erityisen mielenkiintoisen tekee kärkijoukkueiden vaikeudet, jotka juontavat pääasiassa juurensa loukkaantumisista, mutta jotka saattavat samalla vaarantaa heidän pudotuspelihaaveensa kokonaan.

Kärkipaikat

Kaksi kolmesta AFC:n kärkijoukkueesta kärsivät kirvelevät tappiot divisiooniensa sisäisissä otteluissa. Näin varma pudotuspelipaikka jäi Bengalsilta ja Broncosilta vielä nappaamatta. Patriots puolestaan varmisti divisioonansa ykköspaikan ja siirtyi myös ylhäiseen yksinäisyyteen AFC:n kärkipaikalle.

Patriotsin voitto oli äärimmäisen tärkeä joukkueen loppukauden kannalta. Divisioonavoittonsa lisäksi se saattoi jo tuolla voitolla varmistaa itselleen konferenssin voiton. Sen sijaan vielä viikko sitten kärjessä porskuttanut Bengals on ongelmissa. Loukkaantuneiden lista kasvoi taas ja kun myös pelinrakentaja Andy Dalton liittyi sille, tulee heidän loppukaudestaan todella haastava. Joukkueen onneksi vastassa on kaksi heikompaa joukkuetta Broncosin lisäksi, joten edelleen kaikki merkit ovat heidän puolellaan pudotuspelipaikkaa ajatellen. Kolmas kärkijoukkue Broncosin tappio saattoi olla vielä Bengalsin vastaavaa kalliimpi. Joukkue kohtaa kolme tasokasta joukkuetta, joista Bengals ja etenkin nousukunnossa oleva Steelers eivät ole liigan helpoimmasta päästä.

Patriots näyttäisi olevan matkalla jo tuttuun tapaansa AFC:n ykköseksi, mutta riittääkö Bengalsin tai Broncosin puhti kakkospaikalle? Pienoinen etumatka ja viimeisiä vetävä runkosarja puoltaa edelleen kärkikolmikon pysymistä kärjessä, mutta kaksikon loppukausi tulee olemaan äärettömän mielenkiintoinen.

1. New England Patriots (11–2)
Vastustajat: Titans, Jets ja Dolphins

2. Cincinnati Bengals (10–3)
Vastustajat: 49ers, Broncos ja Ravens

3. Denver Broncos (10–3)
Vastustajat: Steelers, Bengals ja Chargers

Loput pudotuspelipaikat

Kolmen jäljelle jäävän pudotuspelipaikan kohtalo ei saanut vielä vahvistusta, mutta villi korttipaikkojen kohtalo näyttäisi jäävän kolmikon Chiefs, Jets ja Steelers käsiin, ellei Chiefs tai Steelers onnistu jopa nappaamaan lohkonsa ykkössijaa, joka kummallakin on vielä käden ulottuvilla. Tästä joukosta Chiefs on edelleenkin vahvimmilla, eikä sillä pitäisi olla mitään ongelmaa hakea kolmea helpohkoa voittoa lopuista otteluista. Onkin helppo pitää heitä jo varmana jatkoon menijänä. Steelers tosiaan pystyy vielä ohittamaan Bengalsinkin, mutta on myös ilman sitäkin vahvemmissa asetelmissa pudotuspeleihin kuin Jets, joka on vielä hiuksen hienosti edellä. Jos molemmat joukkueet onnistuisivat voittamaan kaikki kolme jäljellä olevaa otteluaan, veisi Steelers jatkopaikan pärjättyään paremmin joukkueiden yhteisiä vastustajia vastaan. Joka tapauksessa villi korttipaikka ratkeaa näillä näkymin vasta viikolla 17.

AFC South -divisioona menee entistäkin mielenkiintoisemmaksi, kun niin Colts kuin Texanskin hävisivät viime viikonloppuna. Kun samaan aikaan Jaguars haki maukkaan voiton nimenomaan Coltsista, ilmestyi kolmas joukkue taistelemaan divisioonan voitosta. Tulevana viikonloppuna Texans ja Colts ottavat mittaa toisistaan ja sitä kautta Jaguarsille aukeaa loistotilaisuus nousta jaetulle kakkospaikalle, tosin virallisesti joukkue säilyy kolmantena kohdatessaan kuuden ottelun tappioputkessa etenevän Falconsin. Tämän kolmikon otteluohjelmat ovat suurinpiirtein yhtä helpot tai vaikeat, joten vielä on mahdotonta ennustaa, miten tilanne edistyy. Oma veikkaukseni on, että Colts voittaa vielä kahdesti ja häviää Dolphisille, mutta varmistaa tällä tuloksella ykköspaikkansa.

4. Indianapolis Colts (6–7)
Vastustajat: Texans, Dolphins ja Titans

5. Kansas City Chiefs (8–5)
Vastustajat: Ravens, Browns ja Raiders

6. New York Jets (8–5)
Vastustajat: Cowboys, Patriots ja Bills

7. Pittsburgh Steelers (8–5)
Vastustajat: Broncos, Ravens ja Browns

10. Houston Texans (6–7)
Vastustajat: Colts, Titans ja Jaguars

12. Jacksonville Jaguars (5–8)
Vastustajat: Falcons, Saints ja Texans

Käy laatimassa oma pudotuspelikaaviosi osoitteessa http://espn.go.com/nfl/playoffs/machine.

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

torstai 17. joulukuuta 2015

Otteluennakko: Viikko 15 – Rams vs Buccaneers


NFL:n viikon 15 avaa ottelu kahden toisilleen tutun joukkueen välillä. St. Louis Rams (5–8) ja Tampa Bay Buccaneers (6–7) ovat kohdanneet toisensa vuosittain viime aikoina ja Rams on onnistunut voittamaan jokaisen näistä kolmesta ottelusta. Ottelun alla tilanne on se, että Rams on jo auttamatta ulkona pudotuspeleistä, mutta Buccaneersilla on sinne vielä hiuksen hienot mahdollisuudet, jotka tosin edellyttävät tappioita joukkueen edellä olevilta joukkueilta, sillä matkaa pudotuspeliviivaan on tällä hetkellä kahden voiton verran. NFL:ssä on jo monena vuonna nähty se tosiasia, että mikään ei ole varmaan ennen kuin runkosarja on ohi ja tuhkimotarinoita nähdään jatkuvasti, kuten tänä vuonna Chiefsin nousu pohjalta nykyiselle viidennelle sijalle AFC:ssä.

Ilman laadukasta puolustustaan Rams olisi pohjalla

Kotijoukkue Ramsilla on vaikea runkosarjan jälkimmäinen puolisko menossa, sillä joukkue on onnistunut voittamaan kuudesta viime ottelustaan vain yhden. Ainoa voitto tuli viime viikolla Lionsia vastaan, mutta sekään ei tuonut todellista apua joukkueen hyökkäyksen ongelmiin. Rams on tehnyt liigan toiseksi vähiten pisteitä (16,2 p/ott) ja ilman valovoimaista keskushyökkääjäkaksikkoaan tilanne olisi vieläkin heikompi. Joukkue saakin kiittää tulokas Todd Gurleytä sekä hänen kakkosmiestään, Tavon Austinia, voitoistaan. Gurley on juossut jokaisessa pelaamassaan voitto-ottelussa reilusti yli 100 jaardia. Sen sijaan heittohyökkäys on ollut parhaimmillaankin heikko. Kumpikaan joukkueen pelinrakentajista ei ole häikäissyt otteillaan, mutta Case Keenumin paluu loukkaantumisensa jälkeen toi edes jotain ryhtiä peliin viime viikolla Nick Folesiin verrattuna. Kaksikolla on 8 TD:tä vasta kasassa, mutta syötönkatkoja on yhteensä 11. Suhde ei ole siis aivan sellainen, jollaista voittavilla joukkueilla on totuttu näkemään.

Suurin syy siihen, ettei Rams löydy liigan pohjalta, on joukkueen puolustus. Tasaisen varmasti pelaava puolustus on onnistunut säkittämään vastustajan pelinrakentajan jo 36 kertaa ja heiltä löytyy myös kaksi laadukasta syötönkatkaisijaa, jotka ovat yhdessä katkaisseet syöttöjä kahdeksan kertaa. Vastaan asettuvan Buccaneersin hyökkäys on ailahdellut pahasti, joten monipuolisen puolustuksen pitäisi olla vahvoilla ensi yönä.

Myös Buccaneers luottaa juoksuvoimaansa

Buccaneersille ei tosiaan riitä ottelusta kuin voitto pitääkseen pudotuspelitoiveensa elossa. Viime viikolla kärsitty yhden TD:n tappio Saintsille tuli ikävään saumaan ja kurssin on muututtava alle viikossa. Kuten Ramsillakin, myös Buccaneersin hyökkäys on ollut pitkälti juoksupeliensä varassa, joista ykkösvastuun on kantanut keskushyökkääjä Doug Martin. Reilu 90 jaardin keskiarvolla ja viidellä TD:llä Martin on ottelusta toiseen onnistunut puhkomaan puolustuslinjaa mallikkaasti. Valitettavasti hän ei ole saanut tulitukea heittohyökkäyksestä muutamia valonpilkahduksia lukuunottamatta. Laitahyökkääjä Mike Evans on ollut valitettavan yksin laidallaan ja vastustajien puolustukset ovat voineet ottaa hänet todella tarkkaan vartiointiin. Mies ei ole neljään viime otteluun yltänyt edes 70 kiinniottojaardiin, joten nyt olisi oikea hetki tasonnostolle. Tulokaspelinrakentaja Jameis Winston puolestaan on aavistuksen onnistunut parantamaan omia otteitaan viime viikkoina tehden parhaimmillaan viisi TD:tä Eaglesia vastaan viikolla 11. Vastassa on laatupuolustus ja Martinin lisäksi fanit kaipaavat onnistujia laajemmalta rintamalta.

Tampa Bayn ehdoton ykköspuolustaja tällä kaudella on ollut ulompi tukimies Lavonte David. Mies on osunut taklauksissaan kunnioitettavasti jo 118 kertaa ja siinä ohessa osallistunut niin pallonriistoihin, säkityksiin kuin katkaissut syöttöjäkin kolmesti. Kaiken kaikkiaan joukkueen juoksupuolustus onkin toiminut mallikkaasti, mutta viime viikkoina se on kärsinyt avainpelaajien loukkaantumisista. Koska luvassa on selkeästi puolustusten kaksinkamppailu, ei Buccaneersin parane jäädä kotijoukkuetta yhtään heikommaksi, mutta paperilla lähtökohdat ovat hyvin tasaväkiset.

Ottelun taisteluparit

Ramsin juoksuhyökkäys vs. Buccaneersin juoksupuolustus

Liigan neljänneksi eniten juoksujaardeja kerännyt Todd Gurley ja hänen aisaparinsa Tavon Austin ovat tehtailleet jo 11 TD:tä yhdessä. Nyt he kohtaavat loukkaantumisilla kuorrutetun Buccaneers-linjan, jonka avainhahmo juoksupuolustuksessa on linjamies Gerald McCoy. McCoy on haastanut pitkin kautta hyökkäyslinjoja hyvällä menestyksellä jarruttaen loistavasti vastustajien juoksuhyökkäyksiä, mutta myös säkittämällä jo seitsemästi pelinrakentajan. Ramsin hyökkäyksen selkäranka on yhä selkeämmin Gurley ja häneltä odotetaan taas isoa iltaa. Onkin oletettavaa, että tämän taisteluparin voimasuhteet tulevat ailahtelemaan ottelun kuluessa, mutta sen voittaja on myös vahvoilla viemään koko joukkueensa voittoon asti.

Aaron Donald vs. Buccaneersin hyökkäyksen linja

Ramsin linjamies Aaron Donald on metsästänyt jo 11 säkitystä joukkueen 35:stä. Ramsin hyökkäyslinja on puolestaan onnistunut suojelemaan pelinrakentajaansa vaihtelevalla menestyksellä sallien kauden aikana 24 säkkiä. Donald pelaa vasta toista kauttaan liigassa, mutta on näiden kausien aikana vakiinnuttanut paikkansa liigan linjamiesten parhaimmistossa. Hänen suurin vahvuutensa on lähtönopeus, jolla mies yllättää kerta toisensa jälkeen hyökkäyslinjan housut kintuissa. Aikanaan 13. varattu Donald onkin mies, joka pystyy estämään Winstonin ja Evansin aikeet löytää hyökkäykselle apuja heittopelien kautta.

Yhteenveto

Ensi yönä on luvassa ottelu, jonka voittajan ennakointi on haastavaa. On selvää, että Buccaneers on pakkovoiton edessä, mutta toisaalta Ramsin pelaajilla on paljon näytettävää työpaikkojensa eteen edelleen. Itse odotan ottelusta vähämaalista taistelua, jonka ratkaisu nähdään monien vaiheiden jälkeen vasta ottelun lopussa. Kummankaan viime aikaiset otteet eivät anna oikeutta nimetä edes ennakkosuosikkia ottelulle, mutta siitä huolimatta Buccaneersin pelivire vaikuttaisi olevan aavistuksen edellä taaten vierasvoiton tärkeästä ottelusta.

Otteluveikkaus: St. Louis Rams – Tampa Bay Buccaneers 16 – 20


Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa. Ottelu on nähtävissä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 3:20 alkaen Viasat Sport -kanavalla sekä lisäksi NFL Game Pass- ja Viaplay-palveluissa.

Kohti pudotuspelejä: Viikko 15 – NFC


Viime viikon otteluissa vältyttiin suuremmilta yllätyksiltä NFC:ssä ja sitä kautta pudotuspelijoukkueet NFC East -divisioonaa lukuunottamatta alkavat olla selvillä. Siitä huolimatta loppukierroksilla on tarjolla monelle vielä kotietu yhteen tai useampaan pudotuspeliin, joten jännitys pysyy korkealla. Kurkistetaan loppukauden näkymiin ennen kolmea viimeistä ja ratkaisevaa kierrosta.

Kärkipaikat

Yksinäinen konferenssin kärkikaksikko on jo loistavalla karkumatkalla ja Panthers edelleen menossa kohti auttamatonta ykkössijaa. Cardinals joutuu puolestaan tekemään vielä kovin töitä pitääkseen kiinni omasta sijoituksestaan. Kaikki kolme jäljellä olevaa joukkuetta ovat voittoputkessa (ainakin toistaiseksi) ja jokaisella on vielä voitettavaa. Ääritilanteessa joukkue pystyy vielä menettämään kakkossijansa Packersille, mutta myös divisioonavoittonsa Seahawksille. Kumpikaan tilanne ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että joukkue on jo varmistanut paikkansa jatkossa. Jos taas Cardinals onnistuu lopuissa runkosarjaotteluissaan voitokkaasti, olisi vääryys, jos mitkään muut joukkueet, kuin tämä kärkikaksikko, löytäisivät tiensä konferenssifinaaliin.

1. Carolina Panthers (13–0)
Vastustajat: Giants, Falcons ja Buccaneers

2. Arizona Cardinals (11–2)
Vastustajat: Eagles, Packers ja Seahawks

Loput pudotuspelipaikat

NFC:n kärjen takana jyvät alkavat erottua akanoista, kun kolme neljästä jäljellä olevasta pudotuspelipaikasta varmistunevat jo tulevana viikonloppuna. Packers ja Seahawks jatkoivat voittokulkuaan kirittäen toisensa jo turvallisen karkumatkan päähän pudotuspeliviivan alapuolella majailevista joukkueista. Molempien joukkueiden viime viikon otteet antavat odottaa vielä lisävoittoja ja heidän faninsa voivat pikku hiljaa huokaista helpotuksesta. Sen sijaan Vikingsin käyrä osoittaa alaspäin ja meneillään on kahden ottelun tappioputki. Joukkueen onneksi luvassa on kaksi ennakolta helpohkoa ottelua, joiden myötä myös Vikings varmistaa paikkansa jatkossa ja parhaassa tapauksessa pääsee vielä päätöskierroksella haastamaan Packersin NFC North -divisioonan voitosta.

NFC East on edelleen oma lukunsa, vaikka sen joukkueet ovatkin onnistuneet saamaan voittosarakkeensa jo lähes plussan puolelle. Dallas Cowboys on ainoa joukkue nelikosta, joka näyttäisi olevan jo ulkona, mutta muiden osalta kärkipaikka ratkaistaan kahden viimeisen kierroksen keskinäisissä otteluissa. Divisioonan sisäisen järjestyksen veikkaaminen on vielä todella spekulatiivista, mutta näen Eaglesilla olevan parhaat mahdollisuudet ykköspaikan viemiseen häviämällä Cardinalsille ja voittamalla kaksi viimeistä otteluaan. Tällöin Redskinsille ei riitä edes Billsin ja Cowboysin kaataminen. Paljon on joka tapauksessa pelissä, kun Redskins matkustaa Philadelphiaan reilun viikon kuluttua.

3. Green Bay Packers (9–4)
Vastustajat: Raiders, Cardinals ja Vikings

4. Washington Redskins (6–7)
Vastustajat: Bills, Eagles ja Cowboys

5. Seattle Seahawks (8–5)
Vastustajat: Browns, Rams ja Cardinals

6. Minnesota Vikings (8–5)
Vastustajat: Bears, Giants ja Packers

7. Tampa Bay Buccaneers (6–7)
Vastustajat: Rams, Bears ja Panthers

8. Atlanta Falcons (6–7)
Vastustajat: Jaguars, Panthers ja Saints

9. Philadelphia Eagles (6–7)
Vastustajat: Cardinals, Redskins ja Giants

10. New York Giants (6–7)
Vastustajat: Panthers, Vikings ja Eagles

Käy laatimassa oma pudotuspelikaaviosi osoitteessa http://espn.go.com/nfl/playoffs/machine.

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

NFL-kuntopuntari – Viikko 15


Kolmanneksi viimeisen viikon alkamisen kunniaksi nousee New York Jets seitsemän viikon tauon jälkeen TOP 10 -listalle takaisin. Viime viikot se on kärkkynyt aivan kärkikymmenikön kintereillä, mutta Vikingsin jatkaessa kompurointiaan, on ansaittua vaihtaa nämä joukkueet päittäin. TOP 3 -joukkueet ovat varmistaneet jo pudotuspelipaikkansa, mutta tämän kymmenikön sisällä on käynnissä siitä huolimatta vielä tulinen taisto. Tuleva viikko tuskin tuo suurta liikehdintää listalla, koska Steelersin ja Broncosin keskinäistä ottelua lukuunottamatta jokainen kärkikymmeniköstä kohtaa alle 50 prosentin voittosuhteessa olevan joukkueen. Nyt siis pysytellään asemissa, jotta kahdelle viimeiselle viikolle on paras latu valittuna.

10. New York Jets (8–5) (uusi)

Pitkin kautta hyviä otteita esittänyt Jets hoiti Titans-ottelun mallikkaasti ja eteni kolmen ottelun voittoputkeen. Samalla AFC:stä lohkesi paikka pudotuspeliviivan yläpuolelta. He ovat keskinäisissä vertailuissa kuitenkin vastustajiaan heikompia, joten jokainen ottelu on jatkossa lähtökohtaisesti voitettava. Etenkin pelinrakentaja Ryan Fitzpatrick on hyvässä vireessä ja maaleja syntyy liukuhihnalta.

Viime kierroksen ottelu: Jets – Titans 30 – 8
Tuleva vastustaja: Dallas Cowboys (4–9)

9. Cincinnati Bengals (10–3) (-6 sijaa viime viikosta)

Bengals putoaa dramaattisesti listalla alaspäin, eikä pääasiallisena syynä ole ikävä tappio Steelersille, vaan joukkuetta vuosikaudet johtaneen pelinrakentaja Andy Daltonin loukkaantuminen, joka pitää miehen sivussa ainakin runkosarjan loppuun. Tuuraaja A.J. McCarron valmistautuu 2-vuotisen uransa ensimmäiseen otteluun avauksessa valtavat paineet niskassaan. McCarronin onneksi pudotuspelipaikka on enää vain teoreettisesti menetettävissä, mutta on selvää, että joukkueen iskukyvystä lähti viimeistään Daltonin myötä hetkeksi iso siivu pois.

Viime kierroksen ottelu: Bengals – Steelers 20 – 33
Tuleva vastustaja: San Francisco 49ers (4–9)

8. Green Bay Packers (9–4) (+1)

Packers sai kaipaamansa selkeän voiton vihdoin, mutta tulevaisuuden kannalta ehkäpä tärkein asia oli valmentaja Mike McCarthyn päätös ottaa hyökkäysten kutsuntavastuu takaisin itselleen. Vaikea sanoa, mikä asia johti mihinkin, mutta viime viikolla Packersin laitahyökkääjät alkoivat saada palloja jo kiinni ja juoksuhyökkäyskin onnistui mallikkaasti useamman pelaajan panoksella. Ottelun tulos ei anna todellista kuvaa pelitapahtumista, mutta voitto meni ansaitusti Packseille. Etumatkaa Vikingseihin on sopivasti, joten joukkue voi osittain jo huokaista helpotuksesta vaikean keskikauden jälkeen.

Viime kierroksen ottelu: Packers – Cowboys 28 – 7
Tuleva vastustaja: Oakland Raiders (6–7)

7. Kansas City Chiefs (8–5) (+1)

Lienee jo päivänselvää, että Chiefs pelaa tänä vuonna pudotuspeleissä. Jo seitsemän peräkkäisen voiton ja Chargers-ottelun loppuvaiheiden myötä Chiefs-puolustus kasvoi taas yhden hatun koon verran suuremmaksi. Oli aivan käsittämätöntä, ettei vierasjoukkue onnistunut saamaan palloa maaliin asti. Vaikka voittoputki jatkuikin, jäi ottelusta myös paljon mietittävää, sillä Chiefsin hyökkäys oli ensimmäistä kertaa viikkoihin jähmeä, eikä onnistunut tutuissa kuvioissaan. Jos joukkue aikoo vielä haastaa Broncosin divisioonan kärjessä, tulee viime ottelu unohtaa pikaisesti ja palata takaisin sitä edeltävien otteluiden tasolle.

Viime kierroksen ottelu: Chiefs – Chargers 10 – 3
Tuleva vastustaja: Baltimore Ravens (4–9)

6. Denver Broncos (10–3) (-1)

Tappio Raidersille tuli pahaan saumaan, kun Chiefs hengittää Broncosin niskassa ja itseasiassa jo yllättävän lähellä. AFC:n kakkossija on edelleen kiikarissa, mutta Steelers seuraavana vastustajana tuskin on mieluisin tähän paikkaan. Joukkueen tähtihyökkääjät tuntuivat saaneen alkukaudelta tutun taudin, kun pallot eivät millään viime ottelussa pysyneet käsissä. Samanlaisilla esityksillä kausi alkaa olla taputeltu, vaikka voittosarakkeessa olisi kuinka monta voittoa.

Viime kierroksen ottelu: Broncos – Raiders 12 – 15
Tuleva vastustaja: Pittsburgh Steelers (8–5)

5. Pittsburgh Steelers (8–5) (+2) 

Steelersillä näyttäisi olevan pakka loistavasti kunnossa, kun puolustus hoitaa mallikkaasti likaisen työn ja hyökkäys tekee tarvittavan huolehtiakseen voitosta. Bengals-ottelussa hyökkäys oli juoksuvoittoista ja näin joukkue todisti viimeistään nyt, että sillä on koko arsenaali käytössään loppukauden ajan. Matka pudotuspeleihin ei lainkaan helpotu, kun seuraavaksi vastaan astelee Broncos. Vastaavalla pelillä, mitä joukkue Bengalsia vastaan esitti, ei Broncosistakaan pitäisi olla vastusta.

Viime kierroksen ottelu: Bengals – Steelers 20 – 33
Tuleva vastustaja: Denver Broncos (10–3)

4. Seattle Seahawks (8–5) (+2)

Seattle on kirinyt itsensä NFC West -divisioonan pohjalta pudostuspelipaikkaan kiinni ja peli kulkee edelleen. Ravens oli kuin vastaantulija sunnuntaina ja lopputulos olisi voinut olla vielä paljon rumempikin. Joukkue menetti jo toisen keskushyökkääjänsä, Thomas Rawlsin, loppukaudeksi loukkaantumisten vuoksi, joten Seahawks ehti jo kiinnittää Bryce Brownin takaisin kokoonpanoonsa alkuviikosta. Pelinrakentaja Russell Wilsonin käsi on tulessa. Neljästä viime ottelusta on kertynyt 16 TD:tä ilman ainoatakaan syötönkatkoa. Browns tulee olemaan helppo välipala kohti tärkeämpiä otteluita.

Viime kierroksen ottelu: Ravens – Seahawks 6 – 35
Tuleva vastustaja: Cleveland Browns (3–10)

3. New England Patriots (11–2) (+1)

Patriots sai Rob Gronkowskin takaisin ja peli olikin sillä selvä. On käsittämätöntä, miten pienten palasten loksahtaessa takaisin paikoilleen, Patriots on taas takaisin iskussa. Loukkaantuneiden lista on edelleen pitkä, joten konferenssivoiton eteen on tehtävä vielä töitä, mutta Super Bowlia ajatellen kaikki pelimerkit ovat taas joukkueen taskussa takaisin.

Viime kierroksen ottelu: Texans – Patriots 6 – 27
Tuleva vastustaja: Tennessee Titans (3–10)

2. Arizona Cardinals (11–2) (-)

Arizona, jonka loppukauden ohjelma on vähintäänkin haastava, otti tärkeän kotivoiton Vikingsistä perjantaina. Joukkue on selkeästi valmis jo pudotuspeleihin ja kovista vastustajistaan huolimatta Cardinals selviytynee huilaamaan ensimmäisen kierroksen. Siihen kaivataan kuitenkin (todennäköisesti) vähintään yksi voitto, joka olisi lähtökohtaisesti helpoin ottaa jo ensi viikolla Eaglesistä ennen kuin joukkue kohtaa Packersin ja Seahawksin päätösviikoilla.

Viime kierroksen ottelu: Cardinals – Vikings 23 – 20
Tuleva vastustaja: Philadelphia Eagles (6–7)

1. Carolina Panthers (13–0) (-)

Harvemmin NFL:ssä nähdään nollapelejä, mutta Panthers esitteli yhden sellaisen sunnuntaina. Peli kulki siihen malliin, että joukkueen hyökkäys ehti ottaa selfiekuvia porukastaan sivurajalla kesken ottelun. Kuten Russell Wilsonilla, myös Cam Newtonilla on 16 TD:tä neljästä viime ottelustaan, tosin miehelle on sattunut yksi syötönkatko joukkoon. Giants voi olla yllättävänkin kova pala purtavaksi, mutta olisihan se hienoa nähdä Panthers voittamassa tuonkin ottelun.

Viime kierroksen ottelu: Panthers – Falcons 38 – 0
Tuleva vastustaja: New York Giants (6–7)

Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Otteluennakko: Viikko 14 – Bengals vs Steelers


Cincinnati Bengalsille (10–2) tarjoutuu loistomahdollisuus varmistaa divisioonavoittonsa ja pudotuspelipaikkansa sunnuntaina. Voittamalla kotonaan paikallisvastustaja Pittsburgh Steelersin (7–5) lohkon tilanne on ykköspaikan osalta selvä. Vierasjoukkue Steelersin kannalta taistelu jatkopaikasta jatkuu joka tapauksessa, mutta mikä olisikaan maukkaampaa tässä kohtaa kautta kuin arvokas vierasvoitto. Marraskuun alussa joukkueet pelasivat vähämaalisen (16–10) ottelun, jonka valokeilassa loistivat molempien joukkueiden puolustukset ja voittajaksi selviytyi Bengals. Viime kauden kaltaista Steelers-hyökkäyksen ilotulitusta ei nähty, mutta olisiko nyt sen aika, kun joukkue alkaa olla palautunut loukkaantumisistaan?

Bengals voitolla pudotuspeleihin

AFC North -divisioonan kärkipaikkaa vakuuttavasti hallussaan pitävä Bengals on onnistunut hankkimaan itselleen loistavan etumatkan muihin. Vaikka joukkueella onkin muutama haastavampi ottelu edessä, kuten tämä, olisi ihme, jos joukkue ei veisi suoraa jatkopaikkaa. Viimeksi, kun joukkueet kohtasivat, olettaisin, että jokainen yllättyi ottelun pistemäärästä. Viime kausina fanit ovat tottuneet näkemään etenkin Steelersin takomassa isoja pistemääriä, mutta ennen kaikkea kyseessä olevan hyökkäysten kaksintaiston. Marraskuun alussa tilanne oli toinen ja Bengalsin puolustus varmisti äärimmäisen tärkeän voiton ja teki sen vieläpä vieraissa.

Bengals on kauden aikana hakenut voittonsa ensisijaisesti loistavan hyökkäyksensä ansiosta. Kahdessa viime ottelussa, kuten jo muutamaan kertaan aiemminkin kaudella, joukkueen puolustus on päässyt esittelemään parhaita puoliaan pitämällä vastustajansa alle 10 pisteessä. Niin Browns kuin Ramskin saivat kokea marras-joulukuun vaihteessa puolustuksen kovuuden. Pelinrakentaja Andy Daltonin johtama hyökkäys on jatkuvasti onnistunut keräämään 30 tai enemmän pisteitä otteluista ja sillä pistemäärällä usein voitetaan otteluita. Nyt vastaan asettuu Steelers-puolustus, joka on onnistunut loistavasti juoksupuolustuksessaan, mutta ajoittain pysäyttänyt myös kärkipään heittohyökkäykset. Heittohyökkäyksessä kimaltelee yksi tähti ja hän, A.J. Green, on tekemässä 5-vuotisen uransa parasta kauttaan. Mies kaipaa kuitenkin myös joukkueen juoksuhyökkäystä, josta päävastuuta kantavat Jeremy Hill ja Giovani Bernard. Näistä miehistä Hill on ehdoton ykkkösjuoksija, mutta ajoittaisten ongelmien vuoksi myös Bernard on saanut hyvin peliaikaa. Lähtökohtaisesti Bengalsilla pitäisi olla ratkaisut minkälaiseen puolustukseen tahansa, joten nähtäväksi jää, miten Steelers pystyy tätä porukkaa hidastamaan, jos ylipäätään pystyy.

Bengalsin puolustus komeilee liigan ykkössijalla päästettyjen pisteiden osalta. Kauden lähestyessä päätöstään, puolustuksen rooli kasvaa kasvamistaan ja nykyinen tilanne on omiaan nostattamaan Bengalsin osakkeita niin AFC:n kärkipaikkaa mietittäessä kuin Super Bowlin voittajaa arvioidessa. Vaikka puolustus on pysäyttänyt loistavalla tavalla vastustajien hyökkäykset, ei se vielä varmista menestystä jatkossa. Takapuolustaja Reggie Nelson on käsittämättömässä tulessa katkaistuaan syötön viidesti neljässä viimeisessä ottelussa. Kuitenkin, jos vilkaistaan viime kauden otteluihin, Bengals-puolustukselle tulee kiire sunnuntaina, sillä vuosi sitten Steelers oli todellakin niskan päällä ja kaikki merkit viittaavat siihen, että näin on käymässä tälläkin kerralla.

Steelers täydessä iskussa, mutta riittääkö se?

Steelersin kausi ja etenkin fanien tunnetilat ovat menneet äärilaidasta toiseen. Isoin syy ailahteluun löytyy loukkaantumista ja niiden osalta tilanne alkaa olla hyvällä mallilla. Keskushyökkääjä Le'Veon Bell jatkaa sairaslomaansa, mutta hänen panoksensa on korvannut loistavasti DeAngelo Williams. Sen sijaan joukkueen ehdottomasti tärkein mies, Ben "Big Ben"Roethlisberger, on taas iskussa. Miehen neljä viimeistä ottelua ovat tuoneet 10 TD:tä ja kaksi näistä otteluista mies aloitti tai lopetti loukkaantuneiden listoilla. Hyökkäys näyttäisi siis olevan iskussa ja tulee esittämään parasta osaamistaan tässä ja tulevissa otteluissa. Kaikessa hiljaisuudessa sisempi laitahyökkääjä Heath Miller on noussut taas arvoonsa. Mieheltä jäi väliin viime ottelu, mutta hän on osoittanut arvonsa monipuolisuudellaan eri rooleissa. Jos Big Ben tai ykköslaitahyökkääjä Antonio Brown sattuvat vielä loukkaantumaan, on joukkueen päälle langetettu jonkinlainen kirous, jonka myötä pudotuspelihaaveet voitaneen unohtaa.

Joukkueen puolustus on ailahdellut paljon, mutta se näytti parasta osaamistaan viime viikolla Coltsia vastaan. Puolustuksen isoin haaste on ollut heittohyökkäysten puolustaminen, jonka kautta useampi tähtilaitahyökkääjä A.J. Green mukaan lukien on päässyt kurittamaan puolustusosastoa. Joukkueen tilannetta ei yhtään helpota se, että vastustajan puolustus on ollut iskussa koko kauden. Tämä edellyttää myös Steelers-puolustukselta parasta mahdollista esiintymistä. Joukkue on onnistunut säkityksissä jo 35 kertaa, joten laajalla rintamalla Andy Daltonin syliin ryntäävä hyökkäys tulee todella kaipaamaan niitä lisää. Juoksuhyökkäyksen pysäyttämisen osalta Steelersillä ei pitäisi olla isompia ongelmia, mutta heittohyökkäys onkin toinen juttu. Miespuolustus ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta nyt sitä kaivataan enemmän kuin missään muussa ottelussa.

Pienoinen yksityiskohta ei välttämättä ole niin pieni, mitä se paperilla näyttää. Tähän kategoriaan saattaa upota Steelersin taannoinen ykköspalauttaja niin lentopotkuissa kuin etenkin aloituspotkuissa, Jacoby Jones, on vapautettu vastuistaan. Mies pukee varusteet päälleen tulevaankin otteluun, mutta valmentaja Mike Tomlinin mukaan on vain ensimmäisellä tai toisella varasijalla palautuksiin. Jones menetti pallon kahdesti viime viikolla ja lienee ainoa oikea ratkaisu antaa vastuun kaksikolle Markus Wheaton–Antonio Brown palautusten osalta.

Ottelun taisteluparit

A.J. Green vs. Steelersin takapuolustus

Steelersin heittopuolustuksen kannalta pahinta jälkeä ovat tehneet sisemmät laitahyökkääjät lyhyillä kopeillaan, joita ovat seuranneet pitkät juoksut. A.J. Green puolestaan on totuttu näkemään pitkissä heittopeleissä vastaanottajana ja vieläpä loistavalla prosentilla. Steelersin takapuolustus joutuu miettimään tarkkaan, miten Greenin puolustus tullaan toteuttamaan, koska mies pystyy pitkien heittopelien lisäksi hakemaan palloa myös lyhyiltä etäisyyksiltä. Jotta Steelers-puolustus selviää koitoksesta kuivin jaloin, on Greenin puolustamiseen uhrattava kaksi miestä lähes joka pelissä. Green on ollut kauden aikana elementissään joka kerran, kun hän on päässyt haastamaan kulmapuolustajan, eikä Steelersillä ole laittaa yhtä miestä Greenin perään, joka pystyisi varmasti pimentämään miehen. Tämä taistelupari tulee esittämään merkittävintä roolia lopputuloksen kannalta.

Antonio Brown vs. Bengalsin takapuolustus

Steelers on onnistunut vastustajaansa paremmin yhdistämään juoksu- ja heittohyökkäyksen, joten Antonio Brown saa kollegaansa aavistuksen paremmat lähtökohdat otteluun. Kun DeAngelo Williams luo jatkuvaa uhkaa juoksuillaan, aukeaa Brownille enemmän tilanteita läpijuoksuihin. Big Ben on löytänyt jonkinkaltaisen sielunyhteyden miehen kanssa ja heitot tuntuvat osuvan aina oikeaan saumaan. Bengals-puolustus on onnistunut pitämään monet laitahyökkääjät kurissa, mutta toisaalta mm. Chiefsin Jeremy Maclin ja Cardinalsin Nelson ovat pitäneet sitä pilkkanaan. Voittaakseen ottelun Bengalsin on pystyttävä pitämään Brown korkeintaan 100 jaardin pinnassa ja samalla huolehdittava Millerin & co vartioimisesta.

Yhteenveto

Steelersillä on pelissä paljon enemmän kuin otteluvoitto, mutta siitä huolimatta on selvää, että Bengals on ottelun ehdoton ennakkosuosikki. Steelersillä on kuitenkin kasassa ehkäpä jopa liigan paras hyökkäys tällä hetkellä ja vaikka Bengalskin on onnistunut sillä osa-alueelle, tulee vierasjoukkueen pysäyttäminen olemaan todella vaikeaa. Itse uskon Steelersin pystyvän etenemään niin juoksemalla kuin heittämälläkin tasaisen varmasti ja ansaitsemalla sitä kautta etulyöntiaseman ottelussa. Steelersin kannalta lienee selvää, että tappio vaikeuttaisi heidän pudotuspelitaivaltaan huomattavasti, joten joukkue lähtee kotijoukkuetta motivoituneempana otteluun. Ymmärrän ihmisiä, jotka uskovat Bengalsin voittoon, mutta Steelersin viimeaikaisten esitysten perusteella en voi kuin nostaa vierasjoukkueen voittajaksi tähän otteluun. Uskon vierasjoukkueen heittohyökkäyksen kantavan ottelu viime hetkillä paremmin kuin vastustajalla ja sitä kautta voittokin varmistuu viimeisellä neljänneksellä vierailijoiden eduksi. Kävi ottelussa miten tahansa, on kyseessä kierroksen kiinnostavin ottelu joka tapauksessa.

Otteluveikkaus: Cincinnati Bengals – Pittsburgh Steelers 26 – 32


Sama juttu on luettavissa myös Faneille.comissa. Ottelu on nähtävissä sunnuntaina klo 19:55 alkaen Viasat Sport -kanavalla ja klo 20:00 alkaen NelonenPro 2 -kanavalla (suomeksi selostettuna) sekä lisäksi NFL Game Pass-, Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.