lauantai 30. joulukuuta 2017

Viikko 17 – Otteluveikkaus

Joulukinkut on syöty ja sulateltu, joten on syytä suunnata katseet NFL:n runkosarjan päätöskierrokseen. Koko kierros pelataan sunnuntai-illan ja -yön aikana siten, että kaikki mielenkiintoisimmat ottelut alkavat klo 23:25. Toki alkuillassa ratkaistaan AFC:n ykköspaikka Steelersin ja Patriotsin pelatessa omat ottelunsa, mutta pitkälti kaikki muut sijoitukset ratkeavat vasta yöllä. 

Mennyt kausi on ollut monessa mielessä mielenkiintoinen. Uusia kärkijoukkueita, kuten Eagles, Rams ja Jaguars on ponnahtanut pinnalle, eikä yksikään kierros ole jättänyt katsojia ja faneja kylmäksi. Viimeisellä kierroksella tulemme varmasti näkemään huikeita urheilutarinoita, joissa osalla se tarkoittaa kauden päättymistä ja toisilla pudotuspelikaavion selkiytymistä. Nautitaan siis vielä kertaalleen NFL:n runkosarjan tarjoamasta viihteestä ennen kuin todellinen spektaakkeli pudotuspelien ja Super Bowlin muodossa käynnistyy ensi viikolla.


Viime viikko taisi olla monella mittarilla mitattuna helpohko ja siksi oma osumatarkkuuteni (13/16) ei ansaitse sen suurempaa hehkuttamista. Perinteisesti runkosarjan viimeinen viikko on tuonut tullessaan monenlaisia yllätyksiä, kun pudotuspelijoukkueet pyrkivät suojaamaan avainpelaajiaan loukkaantumisilta kauden tärkeimpien otteluiden alla. Tänä vuonna tilanne on astetta herkullisempi, sillä lähes kaikki kärkipään joukkueet pelaavat vielä sijoituksista, eikä kakkosmiehistöjä tulla juurikaan näkemään kentällä ennen otteluiden ratkaisuja. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Sunnuntai 31.12.2017 klo 20:00

New England Patriots – New York Jets 33 – 17
Philadelphia Eagles – Dallas Cowboys 20 – 24  (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Pittsburgh Steelers – Cleveland Browns 39 – 10
Minnesota Vikings – Chicago Bears 29 – 16 (Viaplay)
New York Giants – Washington Redskins 13 – 27
Detroit Lions – Green Bay Packers 19 – 22
Indianapolis Colts – Houston Texans 20 – 24

Sunnuntai 31.12.2017 klo 23:25

Los Angeles Rams – San Francisco 49ers 19 – 26
Los Angeles Chargers – Oakland Raiders 22 – 16
Seattle Seahawks – Arizona Cardinals 24 – 20
Denver Broncos – Kansas City Chiefs 16 – 20
Tampa Bay Buccaneers – New Orleans Saints 22 – 30
Atlanta Falcons – Carolina Panthers 24 – 26 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Baltimore Ravens – Cincinnati Bengals 22 – 17
Miami Dolphins – Buffalo Bills 24 – 22
Tennessee Titans – Jacksonville Jaguars 19 – 26 (Viaplay)

lauantai 23. joulukuuta 2017

Viikko 16 – Otteluveikkaus

Joulu on oven takana ja se näkyy joululahjojen ja -herkkujen lisäksi huikeana kattauksena NFL-matseja. Aattoillalle on aikataulutettu 12 ottelua, joista mielenkiintoisimpina Saints–Falcons ja Cowboys–Seahawks, joissa panokset ovat kaikkein korkeimmalla kaikilla näillä joukkueilla. Positiivista on, että vähintään AFC:n puolella pudotuspelijoukkueet selviävät vasta ensi viikolla. Tällä viikolla monella on jo mahdollisuus napata kiinnitys, mutta parasta on, jos viimeisellä kierroksella olisi vielä isot panokset sijoitusten, pudotuspelipaikkojen ja huilivuorojen osalta.


Viime viikolla omat veikkaukset lähtivät vähän laukalle ja lopputulos ei paljoa mairittele (8/16). Samaan aikaan jenkkiasiantuntijat haistoivat voittajat huomattavasti paremmin ja myös veikkauskisan ratkaisu jää viimeisille viikoille. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Lauantai 23.12.2017 klo 23:30

Baltimore Ravens – Indianapolis Colts 27 – 13 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Sunnuntai 24.12.2017 klo 3:30

Green Bay Packers – Minnesota Vikings 20 – 30 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Sunnuntai 24.12.2017 klo 20:00

New York Jets – Los Angeles Chargers 19 – 24
Washington Redskins – Denver Broncos 19 – 16
New England Patriots – Buffalo Bills 31 – 21 (Viaplay)
Tennessee Titans – Los Angeles Rams 16 – 36
New Orleans Saints – Atlanta Falcons 29 – 26 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Carolina Panthers – Tampa Bay Buccaneers 26 – 19
Chicago Bears – Cleveland Browns 22 – 16
Cincinnati Bengals – Detroit Lions 16 – 22
Kansas City Chiefs – Miami Dolphins 26 – 16

Sunnuntai 24.12.2017 klo 23:05

San Francisco 49ers – Jacksonville Jaguars 10 – 26 (Viaplay)

Sunnuntai 24.12.2017 klo 23:25

Arizona Cardinals – New York Giants 22 – 19
Dallas Cowboys – Seattle Seahawks 29 – 22 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Maanantai 25.12.2017 klo 23:30

Houston Texans – Pittsburgh Steelers 16 – 24 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 26.12.2017 klo 3:30

Philadelphia Eagles – Oakland Raiders 29 – 22 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

lauantai 16. joulukuuta 2017

Viikko 15 – Otteluveikkaus

Kolme tiivistä kierrosta runkosarjaa jäljellä ja panokset huipussaan. Viime viikolla pakkaa sekoittivat useat kärkipään kahinat, joiden myötä paljon on vielä avoinna. Tälläkin viikolla luvassa on otteluita, kuten Steelers–Patriots ja Panthers–Packers, joissa voi tapahtua mitä tahansa.

Huomionarvoista on myös hieman normaalista poikkeava aikataulu, kun kaksi otteluista pelataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sama tilanne on edessä myös ensi viikolla, jolloin lähes kaikki otteluista pelataan jouluaattoiltana/-yönä.


Haastava viime viikko (9/16) käynnisti runkosarjan loppukliimaksin, jossa on vielä paljon pelissä. Tähän mennessä viikon saldo on täydet 100 %, joten lähdetään jatkamaan samaa rataa. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Perjantai 15.12.2017 klo 3:30 (pelattu jo)

Indianapolis Colts – Denver Broncos 17 – 26 (Viasat Jalkapallo HD & Viaplay)

Lauantai 16.12.2017 klo 23:30

Detroit Lions – Chicago Bears 27 – 20 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Sunnuntai 17.12.2017 klo 3:30

Kansas City Chiefs – Los Angeles Chargers 23 – 27 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Sunnuntai 17.12.2017 klo 20:00

New Orleans Saints – New York Jets 30 – 16
New York Giants – Philadelphia Eagles 13 – 24
Washington Redskins – Arizona Cardinals 26 – 29
Minnesota Vikings – Cincinnati Bengals 33 – 16
Buffalo Bills – Miami Dolphins 16 – 22
Carolina Panthers – Green Bay Packers 24 – 29 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Cleveland Browns – Baltimore Ravens 13 – 19
Jacksonville Jaguars – Houston Texans 29 – 13 (Viaplay)

Sunnuntai 17.12.2017 klo 23:05

Seattle Seahawks – Los Angeles Rams 22 – 20 (Viaplay)

Sunnuntai 17.12.2017 klo 23:25

Pittsburgh Steelers – New England Patriots 27 – 24 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
San Francisco 49ers – Tennessee Titans 22 – 24

Maanantai 18.12.2017 klo 3:30

Oakland Raiders – Dallas Cowboys 26 – 24 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 19.12.2017 klo 3:30

Tampa Bay Buccaneers – Atlanta Falcons 19 – 26 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

lauantai 9. joulukuuta 2017

Viikko 14 – Otteluveikkaus

Viikko alkoi mielenkiintoisella ja jännittävällä väännöllä Falconsin ja Saintsin välillä. Samaa taattua viihdettä on luvassa vielä monen ottelun verran ja mikä parasta, viikko tuo mukanaan todella monta kärkijoukkueiden kohtaamista. Sunnuntain alkuiltaa piristää erityisesti Panthersin ja Vikingsin kohtaaminen, kun taas loppuiltaa Ramsin ja Eaglesin taistelu. Nyt pelataan jo tosissaan runkosarjan sijoituksista ja lähtöasetelmista pudotuspeleihin. 


Viime viikko ei mennyt aivan nappiin (10/16) ja paljon jää parannettavaa tälle viikolle. GameDay First -asiantuntijaraati kokonaisuudessaan pesi ensimmäistä kertaa tällä kaudella omat veikkaukseni, eikä sama toivon mukaan toistu enää runkosarjassa. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Perjantai 8.12.2017 klo 3:30 (pelattu jo)

Atlanta Falcons – New Orleans Saints 26 – 31 (Viasat Jalkapallo HD & Viaplay)

Sunnuntai 10.12.2017 klo 20:00

Tampa Bay Buccaneers – Detroit Lions 23 – 20
New York Giants – Dallas Cowboys 10 – 20
Houston Texans – San Francisco 49ers 22 – 17
Kansas City Chiefs – Oakland Raiders 22 – 20 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Carolina Panthers – Minnesota Vikings 20 – 26 (Viaplay)
Cleveland Browns – Green Bay Packers 20 – 26
Cincinnati Bengals – Chicago Bears 24 – 13
Buffalo Bills – Indianapolis Colts 26 – 17

Sunnuntai 10.12.2017 klo 23:05

Los Angeles Chargers – Washington Redskins 26 – 22
Denver Broncos – New York Jets 19 – 13
Arizona Cardinals – Tennessee Titans 32 – 24

Sunnuntai 10.12.2017 klo 23:25

Jacksonville Jaguars – Seattle Seahawks 17 – 22 (Viaplay)
Los Angeles Rams – Philadelphia Eagles 26 – 29 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Maanantai 11.12.2017 klo 3:30

Pittsburgh Steelers – Baltimore Ravens 27 – 19 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 12.12.2017 klo 3:30

Miami Dolphins – New England Patriots 16 – 32 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Viikko 13 – Otteluveikkaus

NFL:n 13. peliviikko tarjoaa useamman pudotuspelikuvioiden kannalta mielenkiintoisen ottelun. Sunnuntain alkuillan helmenä loistaa Falconsin ja Vikingsin taistelu, jota kummankaan ei ole varaa hävitä. Myöhemmin illalla puolestaan Saints ja Panthers kisaavat NFC South -divisioonan ykköspaikasta ja toisaalla Rams pyrkii jättämään Cardinalsin kokonaan ulos viimeisten viikkojen pudotuspelitaistosta. Paljon muitakin mielenkiintoisia otteluita on luvassa, joten luvassa on viihdyttävä kierros, jonka voittajia on haastavaa lähteä arpomaan.


Viime viikko alkoi ja loppui vauhdikkaasti tuoden lopulta 13 osumaa (13/16). Tällä viikolla saman toistaminen tulee olemaan vaikeaa ja etenkin, kun viikon avausottelussa Cowboys pääsi yllättämään jo Redskinsin ja kammeten itsensä mukaan vielä kisaan villikorttipaikasta jatkopeleihin. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Perjantai 1.12.2017 klo 3:30 (pelattu jo)

Dallas Cowboys – Washington Redskins 24 – 27 (Viasat Jalkapallo HD & Viaplay)

Sunnuntai 3.12.2017 klo 20:00

Jacksonville Jaguars – Indianapolis Colts 33 – 17
New York Jets – Kansas City Chiefs 20 – 27
Tennessee Titans – Houston Texans 27 – 19
Green Bay Packers – Tampa Bay Buccaneers 23 – 19
Miami Dolphins – Denver Broncos 16 – 20
Chicago Bears – San Francisco 49ers 22 – 13
Baltimore Ravens – Detroit Lions 22 – 26 (Viaplay)
Atlanta Falcons – Minnesota Vikings 26 – 30 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Buffalo Bills – New England Patriots 24 – 29

Sunnuntai 3.12.2017 klo 23:05

Los Angeles Chargers – Cleveland Browns 34 – 19

Sunnuntai 3.12.2017 klo 23:25

Oakland Raiders – New York Giants 22 – 16
Arizona Cardinals – Los Angeles Rams 24 – 32 (Viaplay)
New Orleans Saints – Carolina Panthers 27 – 24 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Maanantai 4.12.2017 klo 3:30

Seattle Seahawks – Philadelphia Eagles 22 – 27 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 5.12.2017 klo 3:30

Cincinnati Bengals – Pittsburgh Steelers 17 – 32 (Viaplay)