Kauden toisessa Lontoossa pelattavassa ottelussa kohtaavat Atlanta Falcons (2-5) ja Detroit Lions (5-2). Molemmilla on hieman erilainen viikko takanaan ja Atlanta on neljän ottelun tappioputkessa, kun joukkue ei ole saanut peliään toimimaan viimeiseen kuukauteen. Tuloksena selviä ja suurinumeroisiakin tappiota. Tämän ottelun jälkeen on taukoviikko, joten mikä olisi parempi hetki katkaista tappioputki, kun tämä. Lisäksi joukkueella on loistavat mahdollisuudet vielä pudotuspeleihin surkeasta saldostaan huolimatta. NFC Southia johtavalla Panthersilla on vain yksi voitto ja tasapeli enemmän eli minkäänlaisia ratkaisuja ei olla vielä nähty. Detroit on hävinnyt vasta Billsille ja Panthersille tällä kaudella. Viime viikolla joukkue nappasi arvokkaan päänahan Saintsista pienimmällä mahdollisella eli yhden pisteen marginaalilla. Myös Lionsia odottaa huiliviikko Lontoon reissun päätteeksi. Joukkueella on vielä vaikeaita otteluita tulossa loppukaudella, joten pisteet tästä ottelusta tulisi...
Juttuja ja näkemyksiä tulevista otteluista ja NFL:n muista tapahtumista.