Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Buffalo Bills merkityt tekstit.

Otteluennakko: Viikko 2 – Bills vs Jets

Toisen NFL-viikon käynnistävät AFC East -divisioonan joukkueet Buffalo Bills ja kokovalkoisissa poikkeuksellisesti ottelunsa pelaava New York Jets. Molemmilla on paljon näytettävää viime viikolla kärsittyjen tappioiden jäljiltä ja lähes selvää on, että jompikumpi aloittaa kautensa 0–2-saldolla. Ensimmäinen viikko oli täynnä tasaisia otteluita ja myös tästä saattaisi muodostua sellainen. Tilanne otteluun lähdettäessä Joukkueet lähtevät hyvin samanlaisesta tilanteesta tärkeään divisioonaotteluun. Patriots oli AFC Eastin ainoa joukkue, joka kykeni voittoon avauskierroksella, joka puolestaan vaikeutti muiden mahdollisuuksia divisioonavoittoa ajatellen. Jets hävisi oman ottelunsa pisteellä Bengalsille ja vastaavasti Bills oli vaikeuksissa Ravensia vastaan häviten ottelun 7–13. On sanomattakin selvää, ettei kumpikaan halua hävitä tätä ottelua sillä matka pudotuspeleihin tulee sen jälkeen olemaan piirun verran pidempi. Mitä odottaa ottelulta? Yön otteluun liittyy mielenkiintoinen lisä...

NFL-kausiennakko 2016: AFC East

Tarkasteluvuorossa olevan AFC Eastin viime kausi meni kokonaisuudessaan positiivisesti. Divisioonan joukkueet napsivat voittoja yhteensä 36 kappaletta, joka oli NFC Southin ohella liigan parasta tasoa. Pudotuspeleihin eteni siitä huolimatta vain Patriots, joten muille jäi varmasti paljon vielä hampaan koloon. Rannalle jääneen kolmikon tilanne on vuodesta toiseen äärimmäisen haastava, koska Patriots on hallinnut usein selkeällä erolla divisioonaa ja tarjolle on jäänyt ainoastaan villikorttipaikkoja pudotuspeleihin. Miami Dolphins (6–10) Kausi 2015 Miami Dolphins lähti viime kauteen suurin odotuksin. Jo pelkästään isolla rahalla seuraan Lionsista hankittu puolustuksen linjamies Ndamukong Suh riitti buumin nostattamiseen, mutta muutenkin joukkueen piti olla edelliskaudesta terävämpi. Ennakkoon joukkueen runkosarjaa vaikeutti kauden puoliväli, kun Dolphins pelasi kuudessa viikossa viisi vierasottelua, joista yhden vielä Lontoossa. Toisin kuitenkin kävi, sillä tuon ajanjakson joukkue...

Otteluennakko: Viikko 17 – Bills vs Jets

Buffalo Bills (7–8) päättää kautensa isännöiden toinen jalka jo pudotuspeleissä olevaa New York Jetsiä (10–5) sunnuntain alkuillasta. Joukkueet ovat jo kohdanneet kertaalleen tällä kaudella, kun viikolla 10 Bills oli vieraissa viisi pistettä parempi juoksuhyökkäyksensä ansiosta. Nyt kotijoukkueella on mahdollisuus pilata toisella voitollaan Jetsin loppukausi, jos samaan aikaan Steelers hoitaa oman ottelunsa voitokkaasti kotiin. Itseasiassa Bills on jo neljän ottelun voittoputkessa keskinäisissä otteluissa, kun taas Jets on onnistunut voittamaan kaikki ottelunsa viiden viime viikon aikana. Bills juoksujen voimalla sekoittamaan Jetsin pudotuspelisuunnitelmia Billsin merkittävä valttikortti otteluun on heidän päävalmentajansa Rex Ryan , joka viime kaudella oli vielä Jetsin peräsimessä. Yksin mies ei kuitenkaan tulokseen pysty vaikuttamaan ja on niin hänen kuin joukkueenkin kannalta ikävää, että keskushyökkääjä LeSean McCoy joutuu jättämään ottelun väliin. McCoy oli yksi tärkeä av...

Otteluennakko: Kierros 10 – Jets vs Bills

Kymmenennen kierroksen avaa AFC East -divisioonan kamppailu pudotuspelipaikasta. Lohkossa toisena oleva New York Jets (5–3) isännöi ensi yönä kolmantena majailevaa Buffalo Billsiä (4–4). Molemmilla on voitot taskussaan viime kierrokselta ja hyvät mahdollisuudet jatkopeleihin. Vierasjoukkue Bills voitti näytöstyyliin joukkueiden viime kauden kaksi kohtaamista, mutta on nyt eräänlaisen pakkovoiton edessä huonommalla voittosaldollaan. Tulevassa ottelussa on sopivaa lisäjännitettä, sillä vierasjoukkueen päävalmentaja Rex Ryan sai viime kauden päätteeksi potkut Jetsistä ja tuntee joukkueen todella hyvin. Jets parhaassa vireessä vuosiin Jetsin hyvin alkanut kausi koki pientä takapakkia taukoviikon jälkeen, kun se Redskins-voiton jälkeen joutui taipumaan niin Patriotsille kuin Raidersillekin. Viime viikkoinen voitto Jaguarsista tuli loistavaan saumaan ja tulossa on vielä useita voitettavissa olevia otteluita. Joukkue on selvinnyt yli 50 % voittoprosentilla kaudesta viimeksi vuonna ...

Otteluennakko: Kierros 7 – Jaguars vs Bills

Kauden toinen Lontoossa pelattava ottelu on nostattanut tunnelmaa kaupungin kaduilla jo hyvän aikaa ja sunnuntaina iltapäivällä ottelua pääsee seuraamaan maksutta kuka tahansa ympäri maailman. Älä siis missaa Yahoon tarjoamaa mahdollisuutta vaan varmista oma paikkasi ruudun äärellä. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta NFL:n historiassa, kun ottelu tarjotaan maailmanlaajuisesti verkon yli, mutta sen tarjoaminen ilmaiseksi onkin jotain, mitä emme ole vielä nähneet. Iso peukku liigalle sekä erityisesti Yahoolle, joka maksoi oikeuksistaan noin 20 miljoonaa dollaria. "Kotijoukkueena" otteluun lähtevä Jacksonville Jaguars (1–5) on neljän ottelun tappioputkessa, vaikka joukkue onkin herättänyt toiveita paremmasta huomisesta. Joukkue on vieraillut Wembleyllä kahdesti ja joutunut molemmilla kerroilla lähtemään Atlantin ylilennolle tappio niskassaan. Vastustajakseen Lontooseen Jaguars saa Buffalo Billsin (3–3), joka kohtuullisella saldollaan on vasta kolmantena kivikovassa AF...

NFL-kausiennakko 2015: AFC East

Puoli vuotta on vierähtänyt siitä, kun New England Patriots ratkaisi viimeisellä mahdollisella hetkellään voiton Super Bowl -vastustaja Seattle Seahawksista . Uusi kausi pyörähtää käyntiin Suomen aikaan torstaina 11.9. aamuyöstä, kun mestari-Patriots saa vieraakseen pudotuspeleihin viime vuonna yltäneen Pittsburgh Steelersin . Uusia tuhkimotarinoita syntyy joka vuosi ja luvassa on mielenkiintoinen kausi. Odotettavissa on ainakin yhden kestomenestyjän mahalasku sekä pienen hiljaiselon jäljiltä nähtävä komea nousu jopa suoraan runkosarjan kärkeen. Jokainen divisioona saa oman hetkensä parrasvaloissa, kun otan katsauksen yksi kerrallaan jokaiseen liigan kahdeksasta lohkosta. Ensimmäisenä itseoikeutetusti vuorossa on AFC East , jota lähes vuosikymmenen suvereenisti hallinnut New England Patriots on paininut konferenssifinaalin jälkilöylyjen kanssa kevään ja kesän. Taistelu pelinrakentaja  Tom Bradyn  pelikiellosta ja sen pituudesta on sekoittanut joukkueen ...

Joko tällä kertaa pudotuspeleihin?

Toiset joukkueet jatkavat säännöllisesti kauttaan runkosarjan jälkeen, kuten  New England Patriots tai Green Bay Packers  (6 viime kautta), mutta toisille kesäloma alkaa jo vuodenvaihteesta. Pisintä kuivakauttaan takova  Buffalo Bills  kolkutteli jo pudotuspeliportteja viime kaudella, mutta jäi yhdeksällä voitollaan hiuksen hienosti niiden ulkopuolelle. Olisiko tällä kaudella uuden vallankumouksen paikka ja useampi ikävän putken omaava joukkue pääsisi nauttimaan kauden huipennuksesta? Kuusikko ponnistaa läheltä pohjaa Kuusi joukkuetta nousee tässä vertailussa yli muiden. Viime kauden perusteella odotukset muiden kuin Billsin osalta eivät ole korkealla. Vaikka useilla näistä joukkueista on ollut monta hyvää varauspaikkaa, eivät he ole onnistuneet kasaamaan voittavaa kokoonpanoa. Pisimmät putket: 1) Buffalo Bills (15 kautta ilman pleijareita!) 2) Cleveland Browns (12) 2) Oakland Raiders (12) 4) St. Louis Rams (10) 5) Tampa Bay Buccaneers (7) 5) Ja...

Ilman pudotuspelejä pitkään pelanneet joukkueet syynissä

Toukokuussa  pohdin, mitkä niistä joukkueista, jotka ovat jääneet pitkään rannalle pudotuspeleistä, onnistuisivat tällä kaudella tavoitteessaan. On luonnollisesti vielä ennenaikaista tehdä mitään lopullisia yhteenvetoja, mutta joka tapauksessa nyt näyttää siltä, että osan näistä kuudesta joukkueesta toive toteutuu. Kertauksena vielä tämän hetkiset pisimmät putket ilman pudotuspelejä: Pisimmät putket omaavat: 1) Buffalo Bills (14 kautta ilman pleijareita!) 2) Cleveland Browns (11) 2) Oakland Raiders (11) 4) St. Louis Rams (9) 5) Tampa Bay Buccaneers (6) 5) Jacksonville Jaguars (6) Toukokuussa uskoin itse siihen, että näistä joukkueista lähimpänä pudotuspelipaikkaa olisivat Buccaneers ja Rams. Jos kurkataan tämän hetkiseen sarjataulukkoon, löytyvät joukkueet seuraavilta sijoilta: Buffalo Bills - 11. (AFC) Cleveland Browns - 4. (AFC) Oakland Raiders - 16. (AFC) St. Louis Rams - 13. (NFC) Tampa Bay Buccaneers - 16. (NFC) Jacksonville Jaguars - 15. (AFC) Näin ollen voidaan j...

Otteluennakko: Kierros 11 - Dolphins vs Bills

AFC East -lohkon ottelu Dolphins (5-4) - Bills (5-4) avaa 11. viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Molemmilla on vielä pienet mahdollisuudet lohkovoittoon, mutta ennen kaikkea he taistelevat villistä kortista pudotuspeleihin. Tämän ottelun häviäjä jää jo kahden voiton päähän siitä, eikä siihen ole tässä kohtaa kautta juurikaan varaa. Viikolla 2, kun joukkueet kohtasivat viimeksi, voiton vei selvin numeroin (29-10) Buffalo Bills. Miamilla on viidestä viime ottelusta kolme selkeää voittoa ja kaksi niukkaa tappiota. Joukkue on siis hyvässä iskussa tällä hetkellä. Buffalolla on myös kolme voittoa ja kaksi tappiota viime otteluista, mutta voitot ovat pääasiassa tulleet hyvin pienillä marginaaleilla. Dolphinsin hyökkäys vastaan Billsin puolustus Dolphinsin hyökkäyksen sairaslistalla ovat mm. Charles Clay (TE) ja Lamar Miller (RB). Toivottavasti herrat saadaan pelikuntoon, jotta hyökkäys ei tylsisty jo heti alkuunsa. Miamin hyökkäys on ollut parhaiten iskussa Millerin johdoll...

Otteluennakko: Viikko 6 - Bills vs Patriots

Kolmella voitolla ja kahdella tappiolla olevat Buffalo Bills ja New England Patriots ottavat toisistaan mittaa sunnuntaina. Joukkueet tulevat molemmat AFC Eastistä ja pitävät yhdessä kärkipaikkaa ennen niskaan hengittävää Miami Dolphinsiä (2-2). Patriotseilla on kaksi ristiriitaista ottelua takana. Ensimmäisessä tuli iso tappio (14-41) Chiefsiä vastaan ja jälkimmäisessä reilu voitto Bengalsista (43-17). Tasaisuutta kaivataan siis jatkossa lisää. Bills puolestaan ei ole pisteillä juhlinut, mutta on onnistunut kääntämään tiukkoja otteluita voitokseen, joista viimeisimmän uskomattomalla nousulla puoliajan 3-14-tilanteesta voittoon (17-14) viime metreillä Lionsista. Billsin hyökkäys vastaan Patriotsin puolustus Billsin Kyle Orton (QB) otti ison roolin viime viikolla Lionsia vastaan, vaikka mies on aloittanut edellisten neljän kauden aikana vain yhdeksän kertaa. Jos meno jatkuu, saatetaan miehen varaan antaa pelinrakentelu jatkossakin. Joukkueen hyökkäys ei ole ollut kovinkaan laaduk...

Preseason-ottelut ovat vihdoin alkamassa

Usean kuukauden hiljaiselon jälkeen ensi yönä päästään taas matsien makuun. Harjoitusottelut ovat vain esimakua runkosarjasta, mutta antavat jo näkymää joukkueiden tilanteisiin. Samalla muutkin kuin aloituskokoonpanon pelurit pääsevät näyttämään kunnolla taitojaan. Kauden ensimmäinen avauspotku potkaistaa klo 3:00 ensi yönä Fawcett Stadiumilla (Canton, Ohio), kun Buffalo Bills ja New York Giants iskevät yhteen. Harjoitusotteluiden lopputuloksia on vaikea lähteä veikkailemaan, koska lopputulos ei ole pääosassa. Pelistä kuitenkin sen verran, että molempien joukkueiden puolustus on pienoinen kysymysmerkki. Hyökkäyspäässä isoin mielenkiinto, ainakin omalta osaltani, kohdistuu neljäntenä Billsiin varattuun Sammy Watkinsiin (WR). Kaverista on raportoitu käsittämättömän hyviä uutisia harjoitusleiriltä, mutta nyt nähdään, miten hän sopeutuu NFL:n viheriölle. 

Olisiko jo aika edetä pudotuspeleihin?

Gil Brandt nosti NFL.comissa hyvän keskusteluaiheen esille, johon on mielenkiintoista tarttua. Sarjassa on kuusi joukkuetta, jotka eivät ole hetkeen saaneet jatkaa pelejään runkosarjan jälkeen. Olisikohan tänä vuonna jo aika, ainakin osalla? Pisimmät putket omaavat: 1) Buffalo Bills (14 kautta ilman pleijareita!) 2) Cleveland Browns (11) 2) Oakland Raiders (11) 4) St. Louis Rams (9) 5) Tampa Bay Buccaneers (6) 5) Jacksonville Jaguars (6) Kyseinen lista ei ole kovin mairitteleva näille joukkueille, mutta luonnollisesti huono menestys on antanut puolestaan hyvät lähtökohdat varaustilaisuuksiin vuosien varrella.  Itse olen heittänyt  ensimmäisen veikkaukseni pudotuspeleihin etenevistä ennen tämän vuotista draftia. Siinä näistä joukkueista tiensä konferenssin kärkikuusikkoon löysi vain Buccaneers.  Uskoisin edelleen Tampa Bayn kolisuttelevan villi kortti -kierroksen ovia, mutta lienee realistista olettaa myös Ramsin nostaneen osakkeitaan ykköskier...

AFC East - Pikakatsaus lohkoon

Neljä kuukautta kauden alkuun ja sormet syyhyten otan pikaisen vilkaisun eri lohkojen voimasuhteisiin. Katsotaan, miten arviot muuttuvat ennen ensimmäistä avauspotkua. Ensimmäisenä siis vilkaisu AFC East -lohkoon. Arvioini loppujärjestyksestä tällä hetkellä on: 1. New England Patriots 2. New York Jets 3. Miami Dolphins 4. Buffalo Bills Patriots Viime kaudella suvereenisti lohkoa hallinnut joukkue ei ole juurikaan muuttunut toistaiseksi. Blountin siirtyminen Steerlersiin oli luonnollisesti paha takaisku, mutta pudotuspelejä lukuunottamatta joukkue on pärjännyt nimenomaan monipuolisuudellaan. Gronkowskin loukkaantuminen näyttää häiritsevän alkukauden otteluja, joten avauksesta tullee haastava, mutta loppukauden aikana joukkue tulee viimeistään varmistamaan piikkipaikkansa. Puolustus sai sentään vahvistusta Darrell Revisin liityttyä Patriotsin vahvuuteen Tampa Baystä. Jets Jetsillä on tulevalle kaudelle vakuuttava QB-kaksikko, joista kumpi tahansa voi nousta ava...