Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Eddie Lacy merkityt tekstit.

Otteluennakko: Viikko 13 – Lions vs Packers

Vain reilut kaksi viikkoa Detroit Lionsin (4–7) historiallisen vierasvoiton jälkeen on vuorossa joukkueiden uusintaottelu. Lions on viimeksi onnistunut voittamaan Green Bay Packersin (7–4) kahdesti samalla kaudella vuonna 1991, jolloin se myös saalisti edellisen vierasvoittonsa Lambeau Fieldillä. Viikon avausottelusta ei tule puuttumaan tunnetta, sillä molemmilla on paljon pelissä Packersin taistellessa divisioonavoitosta ja Lionsin yrittäessä päästä mukaan taistoon pudotuspelipaikasta. Lions tekemässä käsittämätöntä nousua Lions on voittanut kuudesta viimeisestä ottelustaan viisi ja on kuin ihmeen kaupalla kampeamassa itsensä mukaan surkean alkukauden jälkeen vielä pudotuspeleihin. Matkaa on vielä jäljellä, mutta loppuohjelman ollessa kohtuullinen, kaikki on edelleen mahdollista. Viikolla 10 joukkueella oli haasteita saada juoksupeliään toimimaan Packersiä vastaan, eikä hyökkäys muutenkaan vakuuttanut, mutta viime kierroksilla sekin on piristynyt lupaavasti. Kiitospäivän ilotu...

Otteluennakko: Kierros 1 - Bears vs Packers

Viime kaudella Green Bay Packers vei voiton molemmista joukkueiden välisistä kohtaamisista. 38-17 ja 55-14 päättyneissä otteluissa ei Chicago Bearsilla ollut sanan sijaan. Kauden ensimmäinen ottelu tuo oman lisämausteensa sunnuntain otteluun, jossa mitä vain voi tapahtua. Packersin kauden aloitusta ei helpota yhtään joukkueen ykköslaitahyökkääjän poissaolo, mutta sama tilanne on myös Bearsilla. Saamme nähdä viitteitä siitä, mihin liigan laadukkaimpana pidetty Packers-heittohyökkäys pystyy päivitetyllä kokoonpanollaan. Matt Forten johdolla uuteen kauteen Vaikka ennakkospekulaatioissa keskitytään monesti pelinrakentajien vertailuun, on Bearsin kohdalla olennaista nähdä, mikä on keskushyökkääjäveteraani Matt Forten taso tulevalla kaudella. Hieman laskuvauhdissa oleva peliura on vielä käännettävissä nousuun, vaikkakaan varsinaisia hiipumisen merkkejä ei ole vielä ollut ilmassa. Viime kaudella mies eteni yli 1 000 jaardia ja nappasi myös 100 heiton kiinniottoa kaupan päälle. Vast...