Siirry pääsisältöön

Viikko 11 – Otteluveikkaukset


Kierros avattiin jo reilu vuorokausi sitten. Häntäpään taistossa Jaguars veti pitemmän korren ja on tällä hetkellä lähempänä pudotuspelipaikkaa kuin mitä se on ollut vuosiin. Neljällä voitollaan se on tasoissa yhdet ottelut vähemmän pelanneiden Coltsin ja Texansin kanssa, joten divisioonan lopuilla sisäisillä otteluilla on entistä isompi panos loppukaudella. Itse ottelusta jäi parhaiten mieleen Titansin Marcus Mariota komea juoksupeli, jolla suurin osa puolustuksella saatiin kebab-kioskin puolelle ja mies itse paineli aina maaliin asti. Muilta osin ottelu oli molempien joukkueiden osalta vaikea, eikä eteneminen onnistunut helpolla. Jaguars-puolustus veti tällä kertaa pisimmän korren ja huolehti joukkueensa kauden ensimmäiseen voittoputkeen.

Ensimmäisen ottelun veikkaus meni jo pieleen ja nyt pitää alkaa jo tahti kääntymään, jotta oma veikkaustarkkuus ei tipu jo lähelle 50 %. Vertailussa virallisia NFL-analyytikkoja eli Around the NFL -tiimiä vastaan tilanne puolestaan paranee, sillä vaikka omat veikkaukset tuntuvat menevän vihkoon, kavereille menee vielä pahemmin. Ehkäpä se kertoo tämän kauden trendistä, jonka myötä monet ennakolta selkeät matsit kääntyvät altavastaajan eduksi. Katse taas eteenpäin ja uudet veikkaukset peliin. Huilivuorossa ovat Cleveland Browns, New Orleans Saints, New York Giants ja Pittsburgh Steelers.

Perjantai 20.11.2015 klo 3:25 (pelattu jo)

Jacksonville Jaguars – Tennessee Titans 24 – 27

Sunnuntai 22.11.2015 klo 20:00

Detroit Lions – Oakland Raiders 17 – 24
Atlanta Falcons – Indianapolis Colts 34 – 20
Baltimore Ravens – St. Louis Rams 20 – 13
Philadelphia Eagles – Tampa Bay Buccaneers 27 – 20
Chicago Bears – Denver Broncos 20 – 24
Houston Texans – New York Jets 16 – 17
Carolina Panthers – Washington Redskins 30 – 13
Miami Dolphins – Dallas Cowboys 24 – 20

Sunnuntai 22.11.2015 klo 23:05

San Diego Chargers – Kansas City Chiefs 20 – 27

Sunnuntai 22.11.2015 klo 23:25

Minnesota Vikings – Green Bay Packers 22 – 24
Seattle Seahawks – San Francisco 49ers 29 – 13

Maanantai 23.11.2015 klo 3:30

Arizona Cardinals – Cincinnati Bengals 37 – 24

Tiistai 24.11.2015 klo 3:30

New England Patriots – Buffalo Bills 27 – 21

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...

Viikko 12 – Otteluveikkaukset, osa II

Kiitospäivänä nähtiin jo kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä menivät näytöslukemin Lionsille ja Panthersille, mutta viimeisessä matsissa ratkaisua saatiin odottaa aina viime sekunneille asti. Valitettavasti tuomarit estivät kotijoukkueelta yhden TD:n puhaltamalla pelin poikki puolustuksen paitsion vuoksi, vaikka samanlaiset tilanteet saavat yleensä jatkua ilman katkoa. Packersin kiri ei lopulta riittänyt ja joukkueen kotitappioputki kasvoi jo kahteen. Loppukierroksella on luvassa useampi todellinen huippuottelu, joista kirkkaimpana loistaa Broncosin ja Patriotsin välinen kamppailu. Kierroksella on kuitenkin useampi ennakkoon tasainen vääntö luvassa ja voittajien veikkaaminen muodostuikin mielenkiintoiseksi. Viime viikolla kahdeksan matsia osui kohdalleen, mutta tälle viikolle tavoitteena on yltää lähemmäs taas 70 % tasoa. Katsotaan miten tällä kertaa käy. Torstai 26.11.2015 klo 19:30 (pelattu jo) Detroit Lions – Philadelphia Eagles 26 – 24 Torstai 26.11.2015 klo 23:30...