Siirry pääsisältöön

NFL:n harjoitusottelukierrokset 2 ja 3 pelattu

Harjoitusottelut ovat jatkuneet kahden viime viikon ajan täydellä höyryllä. Vaikka tuloksilla ei näissä otteluissa ole varsinaista väliä, nostetaan joukosta siitä huolimatta puhtaan pelin joukkueet Houston Texans, Minnesota Vikings ja Green Bay Packers sekä viime vuonnakin preseasonia hallinnut Philadelphia Eagles. Voittoja mielenkiintoisempaa on ollut seurata taistelua kokoonpanon ja avauksen paikoista.

Yksi mielenkiintoisimmista taistelutrioista on ollut Broncosissa, jossa kolme suhteellisen tasavahvaa peluria ovat tehneet parhaansa mukaan töitä pelinrakentajina ansaitakseen paikkansa avauksessa. Tulokas Paxton Lynch, viime kauden Broncosin penkillä viettänyt Trevor Siemian sekä Eaglesissa vähälle peliajalle jäänyt Mark Sanchez ovat saaneet jakaa vastuun tähän mennessä lähes tasapäin. Tilastoja tuijottaessa Sanchez on ollut niskan päällä parhaalla QB-indeksillään (85,3) ja heittotarkkuudellaan (66,7 %), mutta mies istui kolmannen kierroksen ottelun kokonaan vaihtopenkillä. Broncos ilmoittikin tänään, että runkosarjan avausottelussa aloituskokoonpanossa tullaan näkemään vuoden takainen seitsemännen kierroksen varaus Siemian. Aika näyttää saako Sanchez lainkaan näytönpaikkaa runkosarjassa, sillä Lynch on vakuuttanut omilla taidoillaan ja tulee saamaan todennäköisemmin vastuuta, jos Siemian joutuu ongelmiin.

Toinen mielenkiintoinen tilanne on New England Patriotsin leirissä, jonka kausi tulee alkamaan ilman ykköstähteään Tom Bradyä. Miehen kärsiessä pelikieltoaan Jimmy Garoppolo pääsee parrasvaloihin. Valitettavasti Garoppolon otteet eivät ole vakuuttaneet harjoitusotteluissa ja kauden alkuneljänneksestä näyttäisi tulevan joukkueelle raskas. Torstai näimme miesten välisen eron, kun Brady marssi ensimmäistä kertaa kesän jälkeen kentälle ja näytti katselijoille kuinka iso kuilu miesten väliin mahtuu. Harjoituskausi on aina harjoituskausi, eikä kaikkia kortteja heitetä luonnollisesti heitetä pöytään, joten nähtäväksi jää, mitä päävalmentaja juonia Bill Belichickiltä löytyy kauden alkaessa.

Preseason, viikko 2 – Tulokset

Torstai 18.8.

Pittsburgh Steelers – Philadelphia Eagles 0 – 17
Detroit Lions – Cincinnati Bengals 14 – 30
Cleveland Browns – Atlanta Falcons 13 – 24
Green Bay Packers – Oakland Raiders 20 – 12
New England Patriots – Chicago Bears 23 – 22
Seattle Seahawks – Minnesota Vikings 11 – 18

Perjantai 19.8.

Washington Redskins – New York Jets 22 – 18
Dallas Cowboys – Miami Dolphins 41 – 14
San Diego Chargers – Arizona Cardinals 19 – 3

Lauantai 20.8.

Tennessee Titans – Carolina Panthers 15 – 26
Buffalo Bills – New York Giants 21 – 0
Indianapolis Colts – Baltimore Ravens 18 – 19
Jacksonville Jaguars – Tampa Bay Buccaneers 21 – 27
Houston Texans – New Orleans Saints 16 – 9
Denver Broncos – San Francisco 49ers 24 – 31
Los Angeles Rams – Kansas City Chiefs 21 – 20

Preseason, viikko 3 – Tulokset

Torstai 25.8.

Miami Dolphins – Atlanta Falcons 17 – 6
Seattle Seahawks – Dallas Cowboys 27 – 17

Perjantai 26.8.

Carolina Panthers – New England Rams 17 – 19
Washington Redskins – Buffalo Bills 21 – 16
New Orleans Saints – Pittsburgh Steelers 14 – 27
Tampa Bay Buccaneers – Cleveland Browns 30 – 13
San Francisco 49ers – Green Bay Packers 10 – 21

Lauantai 27.8.

Chicago Bears – Kansas City Chiefs 7 – 23
Baltimore Ravens – Detroit Lions 30 – 9
Indianapolis Colts – Philadelphia Eagles 23 – 33
New York Jets – New York Giants 20 – 21
Oakland Raiders – Tennessee Titans 14 – 27
Denver Broncos – Los Angeles Rams 17 – 9

Sunnuntai 28.8.

Minnesota Vikings – San Diego Chargers 23 – 10
Houston Texans – Arizona Cardinals 34 – 24
Jacksonville Jaguars – Cincinnati Bengals 26 – 21

Kommentit

  1. Menee vähän ohi aiheen mutta Colin Kaepernick on kääntynyt muslimiksi ja protestoi kansallislaulun soittamista peliä ennen istumalla vaihtopenkillään. Mitäpä luulet, minkälaisen sotkun tuo vielä aiheuttaa?

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä vähän aiheen ohi, mutta silti tärkeämpi uutinen kuin yhden olympialaiset. :) Kannanotto oli varmasti asian ytimessä monella tapaa, mutta samalla Kaepernick taisi pistää pisteen iin päälle oman uransa osalta. Rohkeudesta ei ainakaan voi miestä syyttää ja on omasta mielestäni hienoa, että myös urheilijat ottavat kantaa päivän polttaviin teemoihin. Viime vuosina sitä on nähty hyvin vähän.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

NFL Free Agents 2015: Hyökkäys

NFL :n vapaiden agenttien markkinat käynnistyvät viikonloppuna. Hyökkääjien osalta tarjonta ei ole samalla tasolla kuin puolustuksessa, mutta isoja nimiä löytyy kuitenkin listoilta. Kannattaa käydä tutustumassa myös Faneille.com-sivustolla  puolustuksen vapaista pelaajista. Osa joukkueista varmisti isoimpien tähtiensä pysymisen riveissään kiinnittämällä Franchise tag :llä pelaajia. Siirtomarkkinoilta tippuivat hyökkääjät Dez Bryant (Dallas Cowboys), Demaryius Thomas (Denver Broncos), ja Stephen Gostkowski (New England Patriots). Lisäksi Miami Dolphins kiinnitti  Charles Clayn  Transition tag :llä, joka takaa viimeisen lyöntivuoron joukkueelle mahdollisessa tarjouskilpailussa. Vastaavasti puolustajista viime kauden seuroissa jatkavat Jason Pierre-Paul (New York Giants) ja  Justin Houston (Kansas City Chiefs). Kaikki omien pelipaikkojensa selkeitä huippuja. Quarterbacks (pelinrakentaja) top 4 1. Mark Sanchez (Philadelphia Eagles) Philadelphia...

Olisiko jo aika edetä pudotuspeleihin?

Gil Brandt nosti NFL.comissa hyvän keskusteluaiheen esille, johon on mielenkiintoista tarttua. Sarjassa on kuusi joukkuetta, jotka eivät ole hetkeen saaneet jatkaa pelejään runkosarjan jälkeen. Olisikohan tänä vuonna jo aika, ainakin osalla? Pisimmät putket omaavat: 1) Buffalo Bills (14 kautta ilman pleijareita!) 2) Cleveland Browns (11) 2) Oakland Raiders (11) 4) St. Louis Rams (9) 5) Tampa Bay Buccaneers (6) 5) Jacksonville Jaguars (6) Kyseinen lista ei ole kovin mairitteleva näille joukkueille, mutta luonnollisesti huono menestys on antanut puolestaan hyvät lähtökohdat varaustilaisuuksiin vuosien varrella.  Itse olen heittänyt  ensimmäisen veikkaukseni pudotuspeleihin etenevistä ennen tämän vuotista draftia. Siinä näistä joukkueista tiensä konferenssin kärkikuusikkoon löysi vain Buccaneers.  Uskoisin edelleen Tampa Bayn kolisuttelevan villi kortti -kierroksen ovia, mutta lienee realistista olettaa myös Ramsin nostaneen osakkeitaan ykköskier...

NFL-joukkueiden otteluohjelmissa merkittäviä eroja

NFL-kausi on jo nurkan takana, kun liigan avauspotku tullaan potkaisemaan torstain ja perjantain välisenä yönä (9.9.2016) klo 3:30. Koska NFL:ssä pelataan vain 16 ottelua joukkuetta kohden, poikkeavat joukkueiden otteluohjelmat toisistaan. Kuuden divisioonan sisäisen ottelun lisäksi pelataan kuusi ottelua oman konferenssin ja neljä toisen konferenssin joukkueita vastaan. Otteluohjelmalla on toisinaan suurikin merkitys pudotuspelipaikkojen suhteen. Divisioonan sisällä joukkueet pelaavat suurimman osan otteluista samoja vastustajia vastaan (14) ja vain kaksi edelliskauden sijoituksen perusteella määritettyjä joukkueita vastaan. Näin ollen divisioonan voitosta taistellessa otteluohjelman painoarvo on pienempi, mutta kahta villikorttipaikkaa jaettaessa tilanne onkin jo toinen. Myös sillä voi olla positiivista tai negatiivista merkitystä, ovatko alkukauden vastustajat tasoltaan parasta A-luokkaa vai vastaavasti liigan pohjajoukkoa. Pieleen mennyt alkukausi on omiaan pilaamaan koko loppuka...