Siirry pääsisältöön

Viikko 2 – Otteluveikkaus

Kausi on jo täydessä vauhdissa ja nyt viimeistään on loistava hetki lähteä ennakoimaan ottelutuloksia. Vaikea tehtävä antaa sopivan lisämausteen otteluihin fantasialiigojen ja betsausten lisäksi, joten viime kauden tapaan voit jättää oman rivisi voittajista tai lopputuloksista kommenttina alle. Viimeksi saimme nipun NFL-tietäjiä mukaan kisailemaan leikkimielisesti.

Meneillään oleva viikko tuo tullessaan useamman todella mielenkiintoisen ottelun Saints–Patriots ja Falcons–Packers etunenässä, joiden ennakoiminen on vähintäänkin haastavaa. Viime viikolla taas todistettiin, että ottelut kestävät täydet 60 minuuttia. Moni otteluista näytti jo ratkenneen, kunnes loppumetreillä takaa-ajaja pääsi hengittämään niskaan. Yli TD:n voitot olivat harvassa, mutta miten on tällä viikolla?


Viime viikko osui 12/15-tuloksella ja antoi loistavan startin kauteen. Kausi on kuitenkin nuori ja useana vuotena nähty alamäki veikkausten osumisessa odottaa jo nurkan takana, joten uutta matoa koukkuun löytyy alta. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Perjantai 15.9.2017 klo 3:30 (pelattu jo)

Cincinnati Bengals – Houston Texans 13 – 20

Sunnuntai 17.9.2017 klo 20:00

New Orleans Saints – New England Patriots 30 – 22 (Viaplay)
Tampa Bay Buccaneers – Chicago Bears 26 – 16
Kansas City Chiefs – Philadelphia Eagles 28 – 24
Pittsburgh Steelers – Minnesota Vikings 36 – 20 (Viasat Jääkiekko HD & Viaplay)
Baltimore Ravens – Cleveland Browns 24 – 16
Carolina Panthers – Buffalo Bills 19 – 13
Indianapolis Colts – Arizona Cardinals 13 – 29
Jacksonville Jaguars – Tennessee Titans 22 – 26

Sunnuntai 17.9.2017 klo 23:05

Oakland Raiders – New York Jets 28 – 13
Los Angeles Chargers – Miami Dolphins 16 – 24

Sunnuntai 17.9.2017 klo 23:25

Seattle Seahawks – San Francisco 49ers 20 – 9
Los Angeles Rams – Washington Redskins 19 – 24 (Viaplay)
Denver Broncos – Dallas Cowboys 19 – 26 (Viasat Jääkiekko HD & Viaplay)

Maanantai 18.9.2017 klo 3:30

Atlanta Falcons – Green Bay Packers 20 – 27 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Tiistai 19.9.2017 klo 3:30

New York Giants – Detroit Lions 16 – 26 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...

Viikko 12 – Otteluveikkaukset, osa II

Kiitospäivänä nähtiin jo kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä menivät näytöslukemin Lionsille ja Panthersille, mutta viimeisessä matsissa ratkaisua saatiin odottaa aina viime sekunneille asti. Valitettavasti tuomarit estivät kotijoukkueelta yhden TD:n puhaltamalla pelin poikki puolustuksen paitsion vuoksi, vaikka samanlaiset tilanteet saavat yleensä jatkua ilman katkoa. Packersin kiri ei lopulta riittänyt ja joukkueen kotitappioputki kasvoi jo kahteen. Loppukierroksella on luvassa useampi todellinen huippuottelu, joista kirkkaimpana loistaa Broncosin ja Patriotsin välinen kamppailu. Kierroksella on kuitenkin useampi ennakkoon tasainen vääntö luvassa ja voittajien veikkaaminen muodostuikin mielenkiintoiseksi. Viime viikolla kahdeksan matsia osui kohdalleen, mutta tälle viikolle tavoitteena on yltää lähemmäs taas 70 % tasoa. Katsotaan miten tällä kertaa käy. Torstai 26.11.2015 klo 19:30 (pelattu jo) Detroit Lions – Philadelphia Eagles 26 – 24 Torstai 26.11.2015 klo 23:30...