Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Viikko 2 – Bills vs Jets

Toisen NFL-viikon käynnistävät AFC East -divisioonan joukkueet Buffalo Bills ja kokovalkoisissa poikkeuksellisesti ottelunsa pelaava New York Jets. Molemmilla on paljon näytettävää viime viikolla kärsittyjen tappioiden jäljiltä ja lähes selvää on, että jompikumpi aloittaa kautensa 0–2-saldolla. Ensimmäinen viikko oli täynnä tasaisia otteluita ja myös tästä saattaisi muodostua sellainen.

Tilanne otteluun lähdettäessä

Joukkueet lähtevät hyvin samanlaisesta tilanteesta tärkeään divisioonaotteluun. Patriots oli AFC Eastin ainoa joukkue, joka kykeni voittoon avauskierroksella, joka puolestaan vaikeutti muiden mahdollisuuksia divisioonavoittoa ajatellen. Jets hävisi oman ottelunsa pisteellä Bengalsille ja vastaavasti Bills oli vaikeuksissa Ravensia vastaan häviten ottelun 7–13. On sanomattakin selvää, ettei kumpikaan halua hävitä tätä ottelua sillä matka pudotuspeleihin tulee sen jälkeen olemaan piirun verran pidempi.

Mitä odottaa ottelulta?

Yön otteluun liittyy mielenkiintoinen lisävivahde, kun Jetsin pitkäaikainen päävalmentaja Rex Ryan kulkee jo toista kautta Bills-lippis päässään. Ryan ei ole vielä onnistunut päihittämään vanhaa työnantajaansa, sillä viime kauden kohtaamiset päättyivät molemmat Jetsin 22–17-voittoon. Vanhan päävalmentajan opit näkyvät edelleen Jetsin puolustuksessa, joka on kaikin puolin laadukas. Samaa suuntausta hän on pyrkinyt edistämään myös Billsissä, mutta vielä tuo kehitys on vaiheessa.

Ilman kelpo puolustustaan Ravens olisi nakuttanut taululle viime viikolla ilkeät lukemat Billsiä vastaan. Hyökkäyksestä ei löytynyt minkäänlaisia aseita tylsyttämään Baltimoren vahvistunutta puolustusosastoa ja tuloksena oli koko liigan heikoimmat jaardimäärät. Ainoa pienehkö valonpilkku tällä saralla oli keskushyökkääjä LeSean McCoy, jonka uurastus ei vielä yksinään riitä menestymiseen. Etenkin pelinrakentaja Tyrod Taylorilta ja laitahyökkääjä Sammy Watkinsilta on lupa odottaa paljon enemmän tukea hyökkäyksiin, jotta peli alkaa rullaamaan. Tuleva vastustaja on parhaimmillaan juoksupuolustuksensa kanssa ja siten paine heittopelien onnistumiseen kasvaa entisestään. Toisaalta Bills-puolustuksen on pystyttävä yhtälailla jarruttamaan Jetsin juoksupelejä parhaansa mukaan, mikä onnistuikin hyvin Baltimorea vastaan. Nyt vastaan asettuu eriluokan keskushyökkääjä ja puolustus joutuu todelliseen tulikokeeseen.

Jetsin kohdalla avauskierroksen suurin pettymys oli kulmapuolustaja Darrelle Revis, jolla ei ollut mitään aseita Bengalsin laitahyökkääjä A.J. Greeniä vastaan. Greenin 180 kiinniottojaardia syntyivät pääasiassa juuri Revisin ollessa vartiovuorossa. Tällä kertaa miehen tulisi pysyä Watkinsin perässä, mutta saman tahdin jatkuessa voi taas tulla rumaa jälkeä. Sen sijaan hyökkäyksen osalta joukkueen juoksupelit lähtivät hyvin rullaamaan, kun viime kaudella Bearsissa pelannut Matt Forte otti tahtipuikon omiin käsiinsä. 4,4 jaardin keskiarvolla reilut 20 yritystä juossut ja viidellä kopilla 59 jaardia edennyt Forte ei vielä onnistunut maalinteossa, mutta osoitti olleensa nappihankinta joukkueelleen. Heittohyökkäys vaatii vielä tuunausta ja siihen tuleva ottelu antaa hyvät mahdollisuudet.

Arvio

Kummallakin on vielä paljon näytettävää ja tässä ottelussa tulemme näkemään monen asian menneen jo viime viikosta eteenpäin. Jetsillä on tulinen ase nimeltä Matt Forte, joka kääntää pahasti kelkan vierasjoukkueen suuntaan. Billsin hyökkäys oli niin surkea sunnuntaina, että on vaikea nähdä heidän edelleenkään intoutuvan minkäänlaiseen maali-iloitteluun, mutta toisaalta heidän puolustuksensa pitäisi pystyä pitämään myös vastustajan pisteet aisoissa. Pitäisin kaiken kaikkiaan vierasvoittoa hyvin todennäköisenä, jonka myötä Jets säilyisi edelleen hajuetäisyydellä Patriotsiin.

Otteluveikkaus: Buffalo Bills – New York Jets 14 – 26

Ottelu on nähtävissä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 03:20 alkaen Viasat Urheilu -kanavalla sekä NFL Game Pass- ja Viaplay-palveluissa.

Juttu on julkaistu myös Faneille.comissa. 

Kommentit

  1. Bills ei saa peliään kulkemaan ja Jets hakee maukkaan voiton lukemin 13-24.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 9 – Otteluveikkaukset

Aikaisin perjantaiaamuna Bengals jatkoi voittokulkuaan, kun se ei antanut Brownsin yllättää. Ottelun näkyvin tutkapari löytyi voittajan puolelta, kun Andy Dalton ja Tyler Eifert järjestivät yhdessä kolme komeaa maalia. Bengals ei ole koskaan ennen aloittanut kauttaan 8–0-saldolla, mutta nyt on. Brownsin osalta pudostuspelit karkasivat jo liian kauas, eikä sillä ole sinne mitään asiaa majaillessaan tällä hetkellä konferenssin toiseksi viimeisenä kahdella voitollaan. Viime viikolla 10 ottelua meni kuten olin veikannut, mutta kaksi niukasti pieleen ja kaksi muuta reilusti väärin. Alla näkemykset tuleviin otteluihin. Huilivuorossa ovat Arizona Cardinals, Baltimore Ravens, Detroit Lions, Houston Texans, Kansas City Chiefs ja Seattle Seahawks. Perjantai 6.11.2015 klo 3:25  (pelattu jo) Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 24 – 17 Sunnuntai 8.11.2015 klo 20:00 Carolina Panthers – Green Bay Packers 17 – 23 New England Patriots – Washington Redskins 37 – 20 New Orlea...

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...