Siirry pääsisältöön

Tekstit

NFL-kausiennakko 2016: NFC East

NFC East oli viime kaudella suorastaan surkea. Kauden alla etenkin Eaglesia oltiin nostamassa jopa mestaruustaisteluun mukaan, mutta heidän, kuten muidenkin taso oli valitettavan heikkoa. Redskins oli ainoa joukkue, joka teki runkosarjassa enemmän pisteitä kuin päästi omaan päähän. Koska kaikki divisioonan joukkueet ovat perinteisiä seuroja, ei toimistoissa katsottu tapahtunutta hyvällä vaan muutoksia on tehty kevään aikana. Seuraavat 17 viikkoa näyttävät, mihin ne riittävät. Washington Redskins (9–7) Kausi 2015 Redskinsin kausi taisi yllättää monien odotukset, kun se rynni heikon divisioonan ykköspaikalle. Kausi tosin alkoi viidellä tappiolla ja vain yhdellä voitolla. Ilman huikeaa viikolta 10 alkanutta loppukiriä joukkue olisi löytynyt kaukaa pudotuspelipaikasta, mutta 6–2 hoidettu loppukausi, jonka aikana kaatui kertaalleen jokainen divisioonan muista joukkueista vei Redskinsin lopulta selkeäksi ykköseksi. Pudotuspelien villikorttikierroksella matka tyssäsi heti alkuunsa, kun ...

NFL-kausiennakko 2016: NFC West

Suurin muutos NFC West -divisioonassa nähtiin keväällä, kun Ramsin siirtyminen St. Louisista Los Angelesiin vahvistui. Muutos on pitkälti kosmeettinen, koska pelaajat seurasivat luonnollisesti perässä, mutta matkustamisen kannalta asialla voi olla pientä vaikutusta kauden mittaan. Viime vuodet divisioona on ollut pitkälti kahden kauppaa, kun Seahawks ja Cardinals ovat taistelleet ykköspaikasta. Viime vuonna pidemmän korren veti Arizona, mutta jatkuvatko hyvät otteet tänä vuonna? San Francisco 49ers (5–11) Kausi 2015 49ersin viime kaudesta ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville, vaikka kausi alkoikin loistavalla 20–3-voitolla Minnesota Vikingsista. Hyökkäyspuolen avainpelaajien loukkaantumiset sotkivat ennestäänkin sekavaa pakkaa, joka pystyi vain kolmesti kauden aikana tekemään pisteitä yli 20. Loppukausi jäi väliin niin pelinrakentaja Colin Kaepernickiltä kuin keskushyökkääjä Carlos Hydeltäkin , mutta jo ennen kaksikon loukkaantumisia kurssi oli pahasti menossa kohti karia....

NFL-kausiennakko 2016: AFC North

Seuraavaksi ihmettelyyn tuleva AFC North on divisioona, jossa on totuttu vuodesta toiseen näkemään veristä taistelua kärkipaikoista. Cleveland Browns on usean vuoden ajan joutunut peränpitäjäksi, mutta loput kolme joukkuetta ovat taistelleen rinta rinnan kärkipaikoista. Etenkin Steelersin ja Ravensin välisissä otteluissa on aina käsittämätön tunnelataus mukana ja toisinaan se aiheuttaa myös ylilyöntejä. Viime kaudella Ravens ja Browns jäivät pahasti alakynteen, mutta miten käy tulevalla kaudella? Cleveland Browns (3–13) Kausi 2015 Viime kausi toi Clevelandiin mestaruuden, mutta valitettavasti toisessa lajissa. LeBron James johdatti Cleveland Cavaliersin historiansa ensimmäiseen mestaruuteen NBA:ssa, mutta Brownsilla niitä sentään on jo neljä. Tosin edellisestä mestaruudesta on kulunut jokunen vuosi, sillä se tuli vuonna 1964. Pudotuspeleissä joukkue on nähty viimeksi vuonna 2002, eikä viime kaudella se ollut edes lähellä. Brownsin kauden alku ei ollut huono. Kuudesta ensimmäis...

Otteluennakko: Viikko 1 – Broncos vs Panthers

Voiko 51. NFL-kausi alkaa juhlallisemmin kuin viime Super Bowlin uusinnalla? Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä Denverissä tullaan potkaisemaan kauden ensimmäinen avauspotku. Merkittävin muutos helmikuiseen mestaruuskamppailuun on Broncosin pitkäaikaisen pelinrakentajan, Peyton Manningin eläkkeelle jäänti. Mitä odottaa ottelulta? Super Bowl piti olla ennakolta Panthersin heiniä heidän liekkeihin asti lämmenneen hyökkäyksensä vuoksi. Broncos onnistui kuitenkin kesyttämään pantterilauman lopulta hyvin helponnäköisesti ja antoi vastustajalleen vain 10 pistettä. Panthers ei päästänyt myöskään Broncos-hyökkäystä helpolla, sillä se onnistui tekemään ensimmäisen TD:nsä vasta viimeisen neljänneksen lopulla. Muut Broncosin pisteet tulivat potkumaaleista sekä yhdestä puolustuksen pallonriistosta. 24–10-voitto taskussaan Denver pokkasi mestaruussormukset ja lähtee uuteen kauteen kovin odotuksin. On selvää, että tulevassakin ottelussa molempien joukkueiden puolustukset nousev...

NFL-kausiennakko 2016: NFC South

NFC South -divisioonan kausi 2014 meni kautta linjan poskelleen, kun neljä joukkuetta keräsi yhteensä vain 22 voittoa, joista yli puolet tuli keskinäisistä otteluista. Viime kaudella meno oli hyvin erilaista, kun Carolina Panthers hallitsi koko liigaa ja muut joukkueet paransivat otteitaan selkeästi. Tuloksena 36 voitettua ottelua, jota parempaan ei pystynyt yksikään toinen divisioona ja vain AFC East kykeni samaan tulokseen. Vaikka kokonaistaso nousi aimo harppauksen, ei se kuitenkaan tuonut varsinaista menestystä muille kuin divisioonan voittaneelle Panthersille. Tuleva kausi antaa nelikolle mahdollisuuden jatkaa nousevaa käyräänsä ja lähteä haastamaan yhtä lukuunottamatta kaikki divisioonapelinsä voittanutta Carolinaa. Atlanta Falcons (8–8) Kausi 2015 Falconsin kuusi voittoa tuonut edelliskausi oli pettymys, vaikka joukkue onnistuikin voittamaan yhtä lukuunottamatta kaikki divisioonan sisäiset kamppailunsa. Viime kausi olisi puolestaan ollut täyspotti, jos Atlanta olisi pystyn...

NFL-kausiennakko 2016: AFC South

AFC South oli viime kaudella pienoinen alisuorittaja kokonaisuudessaan ja sitä kautta erot joukkueiden välillä jäivät pieniksi. Texans vei divisioonan sisäisistä otteluista viisi kuudesta nimiinsä ja ansaitsi siten lopulta ykköspaikan sekä lipun pudotuspeleihin. Kauden jälkeen jokainen joukkue näyttää menneen eteenpäin ja lupa on odottaa äärettömän mielenkiintoista taistelua jälleen. Ei olisi mikään ihme, jos divisioonasta kaksi joukkuetta yltäisi jatkopeleihin. Tennessee Titans (3–13) Kausi 2015 Titans lähti viime kauteen suurin toivein tulokaspelinrakentajansa johdolla. Varaustilaisuuden toisena napatun yliopistosankari  Marcus Mariotan harteille kasattiin sopivasti paineita kauden alla. Harjoitusottelut eivät menneet mieheltä aivan nappiin, mutta kauden avauksessa Mariota oli ilmiömäinen osuen yli 86 prosenttisesti heitoissaan, keräten 4 TD:tä ja merkkauttaen uransa tähän mennessä parhaan QB-indeksin 158,3. Samalla Titans sai lentävän lähdön kauteen 42–14-voittonsa turvin...