Siirry pääsisältöön

Päivitys AFC:n lohkojen ennakkoasetelmiin


Kauden alkuun on enää reilu kuukausi, joten on aika päivittää myös AFC:n lohkojen ennakkoasetelmat. Mielenkiintoinen kausi on taas luvassa AFC:nkin puolella ja yllätyksiä tullaan aivan varmasti näkemään.

AFC East
Viimeksi, kun kävin lohkoa läpi, joukkueet löytyivät samoilta sijoilta kuin viime kauden päätteeksi. Gronkowski näyttäisi toipumisen merkkejä ja tämän hetkisen arvion perusteella mies löytyisi Patriotsin 1. kierroksen avauksesta. Jos arviot pitävät paikkaansa, pidän joukkueen ehdottomasti edelleen ykköspaikalla. Jets puolestaan on jatkanut vakuuttavia otteitaan ja ansaitsee edelleen vahvan kakkospaikan.

Dolphinsin ja Billsin välillä on vaikeaa löytää sopivaa järjestystä. Molemmilla on vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. Nostan kuitenkin Billsin kolmoseksi heikosta QB-valikoimasta huolimatta. Joukkueen juoksupeli oli viime vuonna timanttia, mutta heittopeli yski pahemman kerran. Neljäntenä varattu Sammy Watkins tuo ainakin oman lisänsä vastaanottajiin. Dolphinsin kelkan tosin saattaa kääntää mies nimeltä Knowshon Moreno, jolta voidaan odottaa mitä tahansa viime kauden perusteella.

Näillä siis mennään:
1. New England Patriots (-)
2. New York Jets (-)
3. Buffalo Bills (+1)
4. Miami Dolphins (-1)

AFC West
Viime kauden AFC:n ykköslohko koki edellisessä arviossani pieniä muutoksia voimasuhteissa Broncosin roikkuessa silti veturin paikalla. Ainoa muutos voimasuhteissa näyttäisi tapahtuneen peräpäässä. Mieleni tekee nostaa Raiders Chiefsin ohi etenkin, koska Schaubin otteet ovat olleet vakuuttavia ensimmäisinä päivinä harjoitusleirillä, mutta myöskin Khalil Mackin tuoman lisäruiskeen ykköskierroksen varauksista. Huippulohko ja siitä syystä myös hyvin vaikea arvioitava.

Arvioni tämän hetkisen tiedon perusteella:
1. Denver Broncos (-)
2. San Diego Chargers (-)
3. Oakland Raiders (+1)
4. Kansas City Chiefs (-1)

AFC North
Toukokuussa arvioin Steelersin nappaavan lohkon kärkisijan ja Bengalsin sukeltavan kärjestä pohjalle. Kaikki joukkueet onnistuivat hyvin varauksissaan, mutta Browns nappasi mahdollisesti kuitenkin isoimman timantin Johnny Manzielin (QB) myötä. Mies herättää paljon erilaisia näkemyksiä, mutta itse uskon herran talenttiin. En kuitenkaan uskalla nostaa joukkuetta siitä huolimatta vielä kolmossijaa ylemmäs vaikka mieli tekisikin. Muiltakin osin kesän aikana tulleet muutokset eivät näyttäisi muuttaneen voimasuhteita, joten pidän arvion loppusijoituksista ennallaan. Steelersin osalta on vielä mainittava, että sijoitus pohjautuu ennen kaikkea uskoon Ben Roehtlisbergerin (QB) onnistumisesta tällä kaudella.

Sijoitukset tulevat siis olemaan:
1. Pittsburgh Steelers (-)
2. Baltimore Ravens (-)
3. Cleveland Browns (-)
4. Cincinnati Bengals (-)

AFC South
Mielenkiintoinen lohko tuotti viime arvioissani isompaa päänvaivaa. Houstonin ensimmäinen varausvuoro toi odotetusti Jadeveon Clowneyn (DE) vahvistamaan puolustusta. Mies kuitenkin ehti jo päätyä leikkauspöydälle ja parantelee itseään parhaillaan. Texans paranteli muutenkin kokoonpanoaan hyvien varausvuorojensa myötä ja tuleekin lähivuosina nousemaan takaisin kohti lohkon kärkisijoja. Toinen varauksissa onnistunut oli Jaguars, joka pääsi myös käyttämään hyviä varausnumeroita kärjessä kolmosvarauksella napattu Blake Bortles (QB). Bortles saattaa nousta jo heti kauden alussa aloittavaksi pelinrakentajaksi ja pääsee näyttämään taitonsa. Näiden kahden joukkueen osalta uskon voimasuhteiden vaihtuneen ja Texansin nousseen niskan päälle, vaikka toivoisinkin näkeväni Jaguarsin kauden mustana hevosena.

Päivitetty arvioni sijoituksista:
1. Indianapolis Colts (-)
2. Houston Texans (+1)
3. Jacksonville Jaguars (-1)
4. Tennessee Titans (-)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...

Viikko 12 – Otteluveikkaukset, osa II

Kiitospäivänä nähtiin jo kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä menivät näytöslukemin Lionsille ja Panthersille, mutta viimeisessä matsissa ratkaisua saatiin odottaa aina viime sekunneille asti. Valitettavasti tuomarit estivät kotijoukkueelta yhden TD:n puhaltamalla pelin poikki puolustuksen paitsion vuoksi, vaikka samanlaiset tilanteet saavat yleensä jatkua ilman katkoa. Packersin kiri ei lopulta riittänyt ja joukkueen kotitappioputki kasvoi jo kahteen. Loppukierroksella on luvassa useampi todellinen huippuottelu, joista kirkkaimpana loistaa Broncosin ja Patriotsin välinen kamppailu. Kierroksella on kuitenkin useampi ennakkoon tasainen vääntö luvassa ja voittajien veikkaaminen muodostuikin mielenkiintoiseksi. Viime viikolla kahdeksan matsia osui kohdalleen, mutta tälle viikolle tavoitteena on yltää lähemmäs taas 70 % tasoa. Katsotaan miten tällä kertaa käy. Torstai 26.11.2015 klo 19:30 (pelattu jo) Detroit Lions – Philadelphia Eagles 26 – 24 Torstai 26.11.2015 klo 23:30...