Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Viikko 2 – Vikings vs Packers

Viikon mehukkain ottelu löytyy ehdottomasti NFC North -divisioonan kärkikamppailusta. Minnesota Vikings ja Green Bay Packers taistelivat viime kaudella divisioonan voitosta aina viimeiselle kierrokselle asti. Tuolloin runkosarjan taistelu päättyi Vikingsin eduksi, mutta lopulta Packers eteni pudotuspeleissä pidemmälle. Uusi vääntö joukkueiden välillä alkoi taas viime viikolla, kun molemmat joukkueet hakivat avausvoitot omista otteluistaan.

Tilanne otteluun lähdettäessä

NFC North -divisoona lähti vauhdilla liikkeelle, kun Bearsia lukuunottamatta kaikki muut joukkueet selviytyivät urakastaan voittajina. Vikings porskuttaa toistaiseksi kärjessä parhaan maalieronsa myötä, mutta paljon on vielä pelissä. Tuleva ottelu asettaa odotetun kärkikaksikon sopivaan nokkimisjärjestykseen ja tuloksella voi olla vaikutusta aina runkosarjan loppuun asti. Bearsilla ja Lionsilla on mahdollisuutensa nousta taistelemaan divisioonan voitosta, mutta edelleen tätä valtikkaa ollaan asettamassa illan ottelun parivaljakolle. Illan kamppailun joukkueet kohtaavat seuraavan kerran vasta viikolla 15 ja tässä vaiheessa kautta on oletettavaa, että tuossa ottelussa tullaan ratkaisemaan divisioonan herruus.

Mitä odottaa ottelulta?

Molemmilla joukkueilta löytyy uskottava juoksuhyökkäys. Vikingsin Adrian Peterson jäi kauden avausottelussa lähtötelinteisiin, kun hän onnistui etenemään 19 yrityksellään ainoastaan 31 jaardia. Samaan aikaan Packersin Eddie Lacy kipitti 61 jaardia 14 juoksullaan ja oli huomattavasti viime vuotta lennokkaammalla tuulella, vaikka jaardit jäivät vielä alhaisiksi. Molemmilla ykköskeskushyökkääjille jäi paljon näytettävää seuraaville viikoille ja mikä olisikaan parempi hetki osoittaa kykynsä kuin divisioonan kärkikamppailu. Petersonin viime kausi oli yksi miehen uran parhaista ja siitä tilastoitiin juoksujaardeja 1 485 verran sekä 11 TD:n edestä. Lacy puolestaan oli kuin varjo kahdesta ensimäisestä kaudestaan viime kaudella eikä ylittänyt edes 800 juoksujaardin rajaa.

Keskushyökkääjien ohella suuri mielenkiinto kohdistuu pelinrakentajiin. Packersin linjan takana operoi Aaron Rodgers, joka hoiti tehtävänsä avauskierroksella mallikaasti ja on liigan ehdotonta kärkeä omalla pelipaikallaan. Avausottelu ei yhtä uskomatonta heittoa lukuunottamatta vielä riitä pitkälle, mutta alku 95,1 QB-indeksillä ei ollut huono. Toisella puolella avausottelun vastuun kantoi Shaun Hill, jonka parhaat näytöt ovat kaudelta 2014 Ramsin pelipaidasssa. Tuolloin mies oli avauksessa kahdeksassa ottelussa, mutta varsinainen läpimurto jäi tekemättä. Kauden avausottelu ei ollut menestys ja vaikka tilastoihin ei merkittykään yhtään syötönkatkoa, ei sieltä myöskään lyödy mitään positiivisia merkintöjä. Tällä hetkellä arvuutellaankin, jatkaako mies edelleen avauksessa vai annetaanko Eaglesista siirtyneelle Sam Brafordille näytönpaikka. Bradford on todennäköisempi vaihtoehto ja sitä kautta Vikingsin heittohyökkäyksesä saadaan uudenlainen kuva.

Avausottelussa Vikingsin ykköslaituri oli toista kautta NFL:ssä pelaava Stefon Diggs, joka oli viime vuonna jo ajoittain hyvässä vauhdissa. Nähdäänkö samoja otteita myös Packersiä vastaan? Vierasjoukkueesta löytyy tähti, jolta jäi koko viime kausi väliin. Jordy Nelson ei vielä säväyttänyt avausottelussaan, mutta mieheltä on lupa odottaa paljon vielä näyttäviä tekoja kauden mittaan. Nelsonin sijaan Rodgers löysi laajalti muut laiturit avausottelussa, joka riitti nipin napin voittoon. Packersin heittohyökkäyksen valttikortti onkin laajuus, kun kourallinen laitahyökkääjistä pystyy nousemaan tiukassa paikassa esiin.

Puolustukset tulevat nousemaan isoon rooliin illan ottelussa. Vikingsin puolustus hoiti omalta osaltaan roolinsa täydellisesti kahden maalinsa myötä, joiden kautta avausottelun voittokin voidaan laskea lähes täysin puolustuksen ansioksi. Packersin puolella tilanne oli toisinpäin, kun nimenomaaan suurimmat sydämensykkeet nousivat puolustuksen loppuvaiheen otteiden myötä. Molemmat joukkueet ansioituivat mallikkaasti juoksupuolustuksessa, joka nousee avainasemaan, kun molemmilta löytyy liigan kärkipään keskushyökkääjä ja todellinen taso saadaan esiin.

Arvio

Ottelusta ei tule puuttumaan panosta ja se näkyy varmasti ottelun alkaessa. Molemmat joukkueet omaavat mahdollisuudet aina mestaruuteen asti ja ensi yönä näemme, kumpi on tässä vaiheessa kautta valmiimpi voittamaan kärkipään joukkueita. Packersin hyökkäys on ehdottomasti kotijoukkuetta edellä tällä hetkellä, joten he saavat sen myötä pienoisen edun otteluun. Vikingsin on pystyttävä yhtä virheettömään esitykseen kuin Titansia vastaan ja lisäksi Petersonilta kaivataan tason nostoa, jotta Minnesota pystyy tasapäin taistelemaan voitosta. Heidän pakettinsa on hieman vielä keskeneräisempi kuin vastustajalla ja siten Green Bay tulee viemään arvokkaan vierasvoiton ottelusta.

Otteluveikkaus: Minnesota Vikings – Green Bay Packers 22 – 27

Ottelu on nähtävissä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 03:25 alkaen Viasat Urheilu -kanavalla sekä NFL Game Pass- ja Viaplay-palveluissa.

Juttu on julkaistu myös Faneille.comissa. 

Kommentit

  1. Vaikka en Packersia varsinaisesti seuraakaan, on Rodgersin peliä todella ilo katsoa. Mies pitää päänsä kylmänä loppuun asti ja sortuu erittäin harvoin helppoihin virheisiin - vastavuoroisesti pystyy taikomaan hihastaan milloin tahansa jotain uskomatonta. Hieno pelaaja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 9 – Otteluveikkaukset

Aikaisin perjantaiaamuna Bengals jatkoi voittokulkuaan, kun se ei antanut Brownsin yllättää. Ottelun näkyvin tutkapari löytyi voittajan puolelta, kun Andy Dalton ja Tyler Eifert järjestivät yhdessä kolme komeaa maalia. Bengals ei ole koskaan ennen aloittanut kauttaan 8–0-saldolla, mutta nyt on. Brownsin osalta pudostuspelit karkasivat jo liian kauas, eikä sillä ole sinne mitään asiaa majaillessaan tällä hetkellä konferenssin toiseksi viimeisenä kahdella voitollaan. Viime viikolla 10 ottelua meni kuten olin veikannut, mutta kaksi niukasti pieleen ja kaksi muuta reilusti väärin. Alla näkemykset tuleviin otteluihin. Huilivuorossa ovat Arizona Cardinals, Baltimore Ravens, Detroit Lions, Houston Texans, Kansas City Chiefs ja Seattle Seahawks. Perjantai 6.11.2015 klo 3:25  (pelattu jo) Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 24 – 17 Sunnuntai 8.11.2015 klo 20:00 Carolina Panthers – Green Bay Packers 17 – 23 New England Patriots – Washington Redskins 37 – 20 New Orlea...

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...