Siirry pääsisältöön

Viikko 5 – Otteluveikkaukset

Pitkään maaleitta edennyt kierroksen avausottelu oli lopulta Cardinalsin David Johnsonin juhlaa. Viikon muissa otteluissa riittääkin enemmän pohdittavaa voittajia etsittäessä onhan mukana mm. Ravens–Redskins, Cowboys–Bengals, Raiders–Chargers sekä kierroksen kruunu Broncos–Falcons. Hyvällä omalla tunnolla jokaiseen näistä otteluista voisi laittaa kumman tahansa voittajaksi, mutta sehän tämän lajin ja sarjan hienous onkin.

Viime viikko oli omalta osaltani edellistä parempi (9/15), mutta parempaankin olisi ollut eväitä. Hattua täytyy nostaa Matias Pasmalle, joka on kahden viikon ajan jo antanut omat näkemyksensä otteluista ja on osunut niissä 76 prosentin tarkkuudella. Tuon paremmaksi on vaikeaa laittaa, mutta nähtäväksi jää, pysyykö hänen osumatarkkuutensa näin huimalla tasolla jatkossakin. Kurkkaa kisan kokonaistilanne täältä.

Tällä viikolla huilivuorossa ovat Jacksonville Jaguars, Kansas City Chiefs, New Orleans Saints ja Seattle Seahawks. Tässä vaiheessa on vielä aavistuksen epävarmaa, miten käy Pohjois-Carolinassa pelattavan ottelun kanssa. NFL on jo linjannut, että Dolphinsin kotiottelu Miamissa pelataan hurrikaanista huolimatta aikataulun mukaan ja todennäköisesti samoin käy Panthersin kotiottelun kanssa.

Perjantai 7.10.2016 klo 3:25 (pelattu jo)

San Francisco 49ers – Arizona Cardinals 17 – 30

Sunnuntai 9.10.2016 klo 20:00

Miami Dolphins – Tennessee Titans 20 – 24
Pittsburgh Steelers – New York Jets 30 – 22
Indianapolis Colts – Chicago Bears 29 – 26
Minnesota Vikings – Houston Texans 27 – 17
Detroit Lions – Philadelphia Eagles 13 – 26
Baltimore Ravens – Washington Redskins 24 – 21
New England Patriots – Cleveland Browns 30 – 16

Sunnuntai 9.10.2016 klo 23:05

Denver Broncos – Atlanta Falcons 26 – 19

Sunnuntai 9.10.2016 klo 23:25

Oakland Raiders – San Diego Chargers 27 – 22
Dallas Cowboys – Cincinnati Bengals 20 – 24
Los Angeles Rams – Buffalo Bills 19 – 13

Maanantai 10.10.2016 klo 3:30

Green Bay Packers – New York Giants 32 – 22

Tiistai 11.10.2016 klo 3:30

Carolina Panthers – Tampa Bay Buccaneers 30 – 16

Kommentit

  1. Voittajat: Dolphins, Steelers, Colts, Vikings, Eagles, Ravens, Patriots, Broncos, Chargers, Cowboys, Rams, Packers, Panthers.

    VastaaPoista
  2. Listan laitoin tuonne otteluveikkaus osioon. Hyviä pelejä oli tänäkin sunnuntaina. Senverran pieleen meni että ainoana puhtaalla jatkaakin Vikings mikä on kyllä hieno saavutus. Ei ollu texasin puollustuksesta taaskaan mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osui suhteellisen hyvin silti -> 9/13. Uutta riviä vaan sisään.

      Poista

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

NFL Free Agents 2015: Hyökkäys

NFL :n vapaiden agenttien markkinat käynnistyvät viikonloppuna. Hyökkääjien osalta tarjonta ei ole samalla tasolla kuin puolustuksessa, mutta isoja nimiä löytyy kuitenkin listoilta. Kannattaa käydä tutustumassa myös Faneille.com-sivustolla  puolustuksen vapaista pelaajista. Osa joukkueista varmisti isoimpien tähtiensä pysymisen riveissään kiinnittämällä Franchise tag :llä pelaajia. Siirtomarkkinoilta tippuivat hyökkääjät Dez Bryant (Dallas Cowboys), Demaryius Thomas (Denver Broncos), ja Stephen Gostkowski (New England Patriots). Lisäksi Miami Dolphins kiinnitti  Charles Clayn  Transition tag :llä, joka takaa viimeisen lyöntivuoron joukkueelle mahdollisessa tarjouskilpailussa. Vastaavasti puolustajista viime kauden seuroissa jatkavat Jason Pierre-Paul (New York Giants) ja  Justin Houston (Kansas City Chiefs). Kaikki omien pelipaikkojensa selkeitä huippuja. Quarterbacks (pelinrakentaja) top 4 1. Mark Sanchez (Philadelphia Eagles) Philadelphia...

Olisiko jo aika edetä pudotuspeleihin?

Gil Brandt nosti NFL.comissa hyvän keskusteluaiheen esille, johon on mielenkiintoista tarttua. Sarjassa on kuusi joukkuetta, jotka eivät ole hetkeen saaneet jatkaa pelejään runkosarjan jälkeen. Olisikohan tänä vuonna jo aika, ainakin osalla? Pisimmät putket omaavat: 1) Buffalo Bills (14 kautta ilman pleijareita!) 2) Cleveland Browns (11) 2) Oakland Raiders (11) 4) St. Louis Rams (9) 5) Tampa Bay Buccaneers (6) 5) Jacksonville Jaguars (6) Kyseinen lista ei ole kovin mairitteleva näille joukkueille, mutta luonnollisesti huono menestys on antanut puolestaan hyvät lähtökohdat varaustilaisuuksiin vuosien varrella.  Itse olen heittänyt  ensimmäisen veikkaukseni pudotuspeleihin etenevistä ennen tämän vuotista draftia. Siinä näistä joukkueista tiensä konferenssin kärkikuusikkoon löysi vain Buccaneers.  Uskoisin edelleen Tampa Bayn kolisuttelevan villi kortti -kierroksen ovia, mutta lienee realistista olettaa myös Ramsin nostaneen osakkeitaan ykköskier...

NFL-joukkueiden otteluohjelmissa merkittäviä eroja

NFL-kausi on jo nurkan takana, kun liigan avauspotku tullaan potkaisemaan torstain ja perjantain välisenä yönä (9.9.2016) klo 3:30. Koska NFL:ssä pelataan vain 16 ottelua joukkuetta kohden, poikkeavat joukkueiden otteluohjelmat toisistaan. Kuuden divisioonan sisäisen ottelun lisäksi pelataan kuusi ottelua oman konferenssin ja neljä toisen konferenssin joukkueita vastaan. Otteluohjelmalla on toisinaan suurikin merkitys pudotuspelipaikkojen suhteen. Divisioonan sisällä joukkueet pelaavat suurimman osan otteluista samoja vastustajia vastaan (14) ja vain kaksi edelliskauden sijoituksen perusteella määritettyjä joukkueita vastaan. Näin ollen divisioonan voitosta taistellessa otteluohjelman painoarvo on pienempi, mutta kahta villikorttipaikkaa jaettaessa tilanne onkin jo toinen. Myös sillä voi olla positiivista tai negatiivista merkitystä, ovatko alkukauden vastustajat tasoltaan parasta A-luokkaa vai vastaavasti liigan pohjajoukkoa. Pieleen mennyt alkukausi on omiaan pilaamaan koko loppuka...