Siirry pääsisältöön

Viikko 17 – Otteluveikkaus

Runkosarjan viimeinen kierros on rakennettu kokonaan sunnuntaille ja vieläpä siten, että alkuillan otteluilla ei juurikaan ole enää vaikutusta kärjen nokkimisjärjestykseen ja siten pudotuspeliasetelmiin. Vain Patriotsin ja Buccaneersin tilanne voi vielä elää näistä ottelupareista, mutta puoli kahdentoista aikaan alkaa todellinen draama. Tuolloin pelataan suurista panoksista ja luodaan samalla NFC:n puolelle alkuasetelmat runkosarjan päättävään NFC North -divisioonan voittokamppailuun Lionsin ja Packersin välillä.

Paljon ehtii vielä tapahtua, eivätkä pudotuspelitoiveensa jo menettääneetkään joukkueet tule lyömään otteluitaan läskiksi, koska ensi kauden pelipaikka on sen verran arvokasta tavaraa. Cowboysin, Steelersin, Giantsin ja Texansin asemat ovat sarjataulukossa jo sinetöity, joten onkin oletettavaa, etteivät nämä joukkueet ota turhia riskejä avainpelaajiensa osalta ja jonkinlaista rotaatiota tullaan näkemään. Sama tilanne on Patriotsilla, jos se onnistuu kuromaan turvallisen kaulan, Tom Brady ainakin siirtynee vaihtopenkin puolelle.

Viime viikko osui 10/16-tuloksella, mutta viimeinen kierros ennen pudotuspelejä on monesti ollut vaikea pala ennakolta. Useampikin yllätysvoitto on nähty juuri päätöskierroksella, joten kieli keskelle suuta ja veikkaukset peliin. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. 

Sunnuntai 1.1.2017 klo 20:00

New York Jets – Buffalo Bills 17 – 27
Pittsburgh Steelers – Cleveland Browns 22 – 13
Tampa Bay Buccaneers – Carolina Panthers 28 – 24 (Viaplay)
Tennessee Titans – Houston Texans 16 – 24
Minnesota Vikings – Chicago Bears 24 – 19
Philadelphia Eagles – Dallas Cowboys 22 – 19
Miami Dolphins – New England Patriots 20 – 24 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)
Indianapolis Colts – Jacksonville Jaguars 27 – 22
Cincinnati Bengals – Baltimore Ravens 17 – 28

Sunnuntai 1.1.2017 klo 23:25

San Diego Chargers – Kansas City Chiefs 26 – 29
San Francisco 49ers – Seattle Seahawks 13 – 26
Los Angeles Rams – Arizona Cardinals 16 – 24
Denver Broncos – Oakland Raiders 22 – 13
Atlanta Falcons – New Orleans Saints 30 – 26 (Viaplay)
Washington Redskins – New York Giants 26 – 16 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Maanantai 2.1.2017 klo 3:30

Detroit Lions – Green Bay Packers 29 – 34 (Viasat Urheilu HD & Viaplay)

Kommentit

  1. Olin siinä käsityksessä että kaikki joukkueet pelaavat yhtä aikaa, mutta näin ei olekaan - jää siis Giants katsomatta. Tässä kuitenkin voittajat: Bills, Steelers, Buccaneers, Texans, Vikings, Cowboys, Patriots, Colts, Bengals, Chiefs, Seahawks, Cardinals, Broncos, Falcons, Giants, Packers

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitää saada jenkeille futisviihdettä koko päiväksi. :) Sun tulos oli viikon kärkitulos 13/16!

      Poista
  2. Bills, Steelers, Buccaneers, Texans, Vikgins, Eagles, Patriots, Colts, Ravens, Cheifs, Seahawks, Cardinals, Raiders, Falcons, Giants, Lions. Pitkä ilta edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 11/16. Yö oli tosiaan pitkä, vaikka viimeisen ottelun katsoinkin vasta aamulla. Kestikö sulla kisakunto?

      Poista
  3. Ei... piti Packers peli säästää päivälle. Mielenkiintoisia pelejä oli.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

NFL Free Agents 2015: Hyökkäys

NFL :n vapaiden agenttien markkinat käynnistyvät viikonloppuna. Hyökkääjien osalta tarjonta ei ole samalla tasolla kuin puolustuksessa, mutta isoja nimiä löytyy kuitenkin listoilta. Kannattaa käydä tutustumassa myös Faneille.com-sivustolla  puolustuksen vapaista pelaajista. Osa joukkueista varmisti isoimpien tähtiensä pysymisen riveissään kiinnittämällä Franchise tag :llä pelaajia. Siirtomarkkinoilta tippuivat hyökkääjät Dez Bryant (Dallas Cowboys), Demaryius Thomas (Denver Broncos), ja Stephen Gostkowski (New England Patriots). Lisäksi Miami Dolphins kiinnitti  Charles Clayn  Transition tag :llä, joka takaa viimeisen lyöntivuoron joukkueelle mahdollisessa tarjouskilpailussa. Vastaavasti puolustajista viime kauden seuroissa jatkavat Jason Pierre-Paul (New York Giants) ja  Justin Houston (Kansas City Chiefs). Kaikki omien pelipaikkojensa selkeitä huippuja. Quarterbacks (pelinrakentaja) top 4 1. Mark Sanchez (Philadelphia Eagles) Philadelphia...

Olisiko jo aika edetä pudotuspeleihin?

Gil Brandt nosti NFL.comissa hyvän keskusteluaiheen esille, johon on mielenkiintoista tarttua. Sarjassa on kuusi joukkuetta, jotka eivät ole hetkeen saaneet jatkaa pelejään runkosarjan jälkeen. Olisikohan tänä vuonna jo aika, ainakin osalla? Pisimmät putket omaavat: 1) Buffalo Bills (14 kautta ilman pleijareita!) 2) Cleveland Browns (11) 2) Oakland Raiders (11) 4) St. Louis Rams (9) 5) Tampa Bay Buccaneers (6) 5) Jacksonville Jaguars (6) Kyseinen lista ei ole kovin mairitteleva näille joukkueille, mutta luonnollisesti huono menestys on antanut puolestaan hyvät lähtökohdat varaustilaisuuksiin vuosien varrella.  Itse olen heittänyt  ensimmäisen veikkaukseni pudotuspeleihin etenevistä ennen tämän vuotista draftia. Siinä näistä joukkueista tiensä konferenssin kärkikuusikkoon löysi vain Buccaneers.  Uskoisin edelleen Tampa Bayn kolisuttelevan villi kortti -kierroksen ovia, mutta lienee realistista olettaa myös Ramsin nostaneen osakkeitaan ykköskier...

NFL-joukkueiden otteluohjelmissa merkittäviä eroja

NFL-kausi on jo nurkan takana, kun liigan avauspotku tullaan potkaisemaan torstain ja perjantain välisenä yönä (9.9.2016) klo 3:30. Koska NFL:ssä pelataan vain 16 ottelua joukkuetta kohden, poikkeavat joukkueiden otteluohjelmat toisistaan. Kuuden divisioonan sisäisen ottelun lisäksi pelataan kuusi ottelua oman konferenssin ja neljä toisen konferenssin joukkueita vastaan. Otteluohjelmalla on toisinaan suurikin merkitys pudotuspelipaikkojen suhteen. Divisioonan sisällä joukkueet pelaavat suurimman osan otteluista samoja vastustajia vastaan (14) ja vain kaksi edelliskauden sijoituksen perusteella määritettyjä joukkueita vastaan. Näin ollen divisioonan voitosta taistellessa otteluohjelman painoarvo on pienempi, mutta kahta villikorttipaikkaa jaettaessa tilanne onkin jo toinen. Myös sillä voi olla positiivista tai negatiivista merkitystä, ovatko alkukauden vastustajat tasoltaan parasta A-luokkaa vai vastaavasti liigan pohjajoukkoa. Pieleen mennyt alkukausi on omiaan pilaamaan koko loppuka...