Siirry pääsisältöön

AFC South - Pikakatsaus lohkoon

Paljon muutoksia on nähty jo ja draftista on odotettavissa hyvin mielenkiintoista AFC South -lohkon osalta.

AFC South oli viime kaudella kahden kauppaa Coltsin ja Titansin taistellessa kärkisijoista. Reilusti ennen runkosarjan loppua oli kuitenkin jo selvää, että kärkipaikan nappaa Indianapolis vakuuttavilla otteillaan, voittaen mm. kaikki lohkon sisäiset kamppailut (6-0). Houstonista ennakoitiin viime kaudella jopa pudotuspelijoukkuetta ja sen puolustuksen piti olla edelliskauden iskussa, mutta toisin kävi. Joukkue nappasi vain kaksi voittoa ollen sillä koko liigan heikoin (2-14), vaikka aloittikin kauden kahdella voitolla.

Arvioni lohkon loppusijoituksista:
1. Indianapolis Colts
2. Jacksonville Jaguars
3. Houston Texans
4. Tennessee Titans

Indianapolis Colts
Colts luottaa Andrew Luckiin ja miksi ei luottaisi viime kauden runkosarjan perusteella. Hakeem Nicks antaa entistä enemmän vaihtoehtoja heittopelille, vaikkakaan viime kausina Nicks ei ole löytänyt Giantsissa maalivainuaan samalla tavalla kuin parilla ensimmäisellä kaudellaan. Hyökkäys näyttäisi muutenkin olevan uomissaan, enkä usko sen suhteen tulevan ongelmia. Sen sijaan puolustus on pienoinen kysymysmerkki. Viime kaudella Coltsia vastaan oli hyvin vaikeaa edetä red zonelle, mutta saa nähdä, miten tällä kaudella etenkin penkiltä tulevat kaverit hoitavat hommansa. Joka tapauksessa itse uskon joukkueen edelleen hallitsevan lohkoa.

Jacksonville Jaguars
Jaguars on heikkoa tulosta jo usean kauden ajan. Tälle kaudelle joukkue saa taas hyvän lisäruiskeen kolmannen varausvuoron myötä. Vaikka joukkue on napannut yhteensä reilut kymmenen voittoa kolmen viime kauden aikana, uskon joukkueen parantavan juoksuaan. Joukkue päätti antaa Maurice Jones-Drew siirtyä Raidersiin, vaikka pelaaja esitti ajoittain loistaviakin otteita vime kaudella. Tilalle haettiin nousua tekevä Toby Gerhart Minnesotasta, jossa hän ei saanut juurikaan vastuuta.

Joukkue piti kiinni QB:staan eli näillä näkymin Chad Henne aloittaa ensi kauden otteluissa. Mistään huippu-QB:stä ei toistaiseksi ole kyse, mutta saa nähdä mitä tapahtuu. Niin hyökkäys kuin puolustuskin näyttävät kaiken kaikkiaan viime kausia paremmalta. Tästä joukkueesta saattaisi tulla tämän kauden musta hevonen...

Houston Texans
Texansilla on mielenkiintoinen dilemma käsillä. Luottaako Titansista napattuun Ryan Fitzpatrickiin vai napatakko ensimmäisellä varausvuorolla äärettömän lupaava Johnny Manziel? Molemmissa valinnoissa on riskinsä, mutta minua Fitzpatrick ei ainakaan ole saanut vakuutettua, joten itse haluaisin kallistua rookie-QB:n nappaamiseen ja siirtämiseen suoraan avaukseen. Toisaalta joukkue kaipaa vahvistuksia myös muualle, joten valinta ei tule olemaan helppo. Ehkä kuitenkin parasta joukkueelle olisi vahvistaa puolustusta ja kiinnittää superlupaus Jadeveon Clowney. Jos itse olisin GM, valitsisin pitkän harkinnan jälkeen Clowneyn, koska tuollaisia lupauksia on harvoin saatavilla.

Arian Foster ei päässyt viime kaudelle samanlaiseen lentoon kuin aiemmilla kausille. Loukkaantuminen lisäksi hankaloitti tilannetta entisestään. Sama ilmiö on myös näkynyt kautta linjan, kun esim. J.J. Watt oli kuin varjo kauden 2012 pelurista. Nyt tarvitaan vähän ravistelua ja uutta intoa, jotta joukkue saadaan vuoden 2012 lentoon. En kuitenkaan näe sitä tasoa aivan helposti tavoittevaksi, joten epäilen joukkueelle taas vaikeaa kautta.

Tennessee Titans
Titans pelasi viime kaudella "ihan ok"-arvosanoin kaikilla mittareilla. Toisin sanoen kausi oli tasapaksu. Joukkue päästi Ryan Fitzpatrickin Texansiin ja luottaa siten Jake Lockerin käsiin hyökkäyksensä. Uusi valmentaja saattaakin onnistua kehittämään Lockeria ja auttaa siten nousemaan pikku hiljaa avaintekijäksi. Koko joukkue koki muutenkin paljon muutoksia ja joukkuetta on koitettu saada heräteltyä uuteen nousuun, mutta vaikealta menestys tulee näyttämään tällä kaudella. Oma uskoni ei riitä tähän joukkueeseen, joten liigan häntäpää saattaa kutsua.

Yhteenveto
Mielestäni AFC South näyttää yhdeltä vaisuimmista lohkoista koko liigassa. Näyttäisi siltä, että muutokset, joita joukkueissa on tapahtunut, eivät vielä tulevalla kaudella riitä menestykseen. Uusien valmentajien johdolla tällä kaudella voi olla kuitenkin iso merkitys tulevien kausien osalta. Vaikuttaa siltä, että joukkueet ovat koittaneet tehdä pitkäaikaisia muutoksia joukkueidensa rakenteisiinsa ja olisihan se hienoa, jos joku kolmesta nousisi haastamaan Coltsin. En kuitenkaan jaksa siihen uskoa. Katsotaan vielä, mitä varausnumeroilla 1, 3 ja 11 saadaan aikaiseksi, koska sitä kautta voidaan nähdä vielä voimasuhteiden muutoksia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

NFL Free Agents 2015: Hyökkäys

NFL :n vapaiden agenttien markkinat käynnistyvät viikonloppuna. Hyökkääjien osalta tarjonta ei ole samalla tasolla kuin puolustuksessa, mutta isoja nimiä löytyy kuitenkin listoilta. Kannattaa käydä tutustumassa myös Faneille.com-sivustolla  puolustuksen vapaista pelaajista. Osa joukkueista varmisti isoimpien tähtiensä pysymisen riveissään kiinnittämällä Franchise tag :llä pelaajia. Siirtomarkkinoilta tippuivat hyökkääjät Dez Bryant (Dallas Cowboys), Demaryius Thomas (Denver Broncos), ja Stephen Gostkowski (New England Patriots). Lisäksi Miami Dolphins kiinnitti  Charles Clayn  Transition tag :llä, joka takaa viimeisen lyöntivuoron joukkueelle mahdollisessa tarjouskilpailussa. Vastaavasti puolustajista viime kauden seuroissa jatkavat Jason Pierre-Paul (New York Giants) ja  Justin Houston (Kansas City Chiefs). Kaikki omien pelipaikkojensa selkeitä huippuja. Quarterbacks (pelinrakentaja) top 4 1. Mark Sanchez (Philadelphia Eagles) Philadelphia...

Olisiko jo aika edetä pudotuspeleihin?

Gil Brandt nosti NFL.comissa hyvän keskusteluaiheen esille, johon on mielenkiintoista tarttua. Sarjassa on kuusi joukkuetta, jotka eivät ole hetkeen saaneet jatkaa pelejään runkosarjan jälkeen. Olisikohan tänä vuonna jo aika, ainakin osalla? Pisimmät putket omaavat: 1) Buffalo Bills (14 kautta ilman pleijareita!) 2) Cleveland Browns (11) 2) Oakland Raiders (11) 4) St. Louis Rams (9) 5) Tampa Bay Buccaneers (6) 5) Jacksonville Jaguars (6) Kyseinen lista ei ole kovin mairitteleva näille joukkueille, mutta luonnollisesti huono menestys on antanut puolestaan hyvät lähtökohdat varaustilaisuuksiin vuosien varrella.  Itse olen heittänyt  ensimmäisen veikkaukseni pudotuspeleihin etenevistä ennen tämän vuotista draftia. Siinä näistä joukkueista tiensä konferenssin kärkikuusikkoon löysi vain Buccaneers.  Uskoisin edelleen Tampa Bayn kolisuttelevan villi kortti -kierroksen ovia, mutta lienee realistista olettaa myös Ramsin nostaneen osakkeitaan ykköskier...

NFL-joukkueiden otteluohjelmissa merkittäviä eroja

NFL-kausi on jo nurkan takana, kun liigan avauspotku tullaan potkaisemaan torstain ja perjantain välisenä yönä (9.9.2016) klo 3:30. Koska NFL:ssä pelataan vain 16 ottelua joukkuetta kohden, poikkeavat joukkueiden otteluohjelmat toisistaan. Kuuden divisioonan sisäisen ottelun lisäksi pelataan kuusi ottelua oman konferenssin ja neljä toisen konferenssin joukkueita vastaan. Otteluohjelmalla on toisinaan suurikin merkitys pudotuspelipaikkojen suhteen. Divisioonan sisällä joukkueet pelaavat suurimman osan otteluista samoja vastustajia vastaan (14) ja vain kaksi edelliskauden sijoituksen perusteella määritettyjä joukkueita vastaan. Näin ollen divisioonan voitosta taistellessa otteluohjelman painoarvo on pienempi, mutta kahta villikorttipaikkaa jaettaessa tilanne onkin jo toinen. Myös sillä voi olla positiivista tai negatiivista merkitystä, ovatko alkukauden vastustajat tasoltaan parasta A-luokkaa vai vastaavasti liigan pohjajoukkoa. Pieleen mennyt alkukausi on omiaan pilaamaan koko loppuka...