Siirry pääsisältöön

NFC North - Pikakatsaus lohkoon

Seuraavaksi kurkistus omaan lempilohkooni eli NFC North:n joukkueisiin.

Viime kausi oli kaikille joukkueille äärettömän vaikea. Lohkon sisäinen järjestys ratkaistiin vasta viimeisellä kierroksella ja Green Bay onnistui varmistamaan villikorttikierrospaikkansa. Detroittia lukuunottamatta kaikki joukkueet päästivät enemmän maaleja kuin itse tekivät. Tulevalle kaudelle lähdettäessä näyttäisi tason lähtevän nousuun ja oletettavaa on, että edes yksi joukkueista nappaisi 10 voittoa. Loppujärjestys näyttäisi pysyvän kuitenkin samana kuin viime kauden päätteeksi.

Arvioni loppujärjestyksestä:
1. Green Bay Packers
2. Chicago Bears
3. Detroit Lions
4. Minnesota Vikings

Green Bay Packers
Suosikkijoukkueen Green Bay näyttää olleen hereillä heti off seasonin alusta lähtien. Aaron Rodgers on taas täydessä iskussa ja toivottavasti pysyykin siinä koko kauden ajana. Joukkue sai lisäksi hyviä vahvistuksia molempiin päihin sairastuvalta, kun joukkueen johto ei päästänyt avainpelaajiaan karkaamaan muihin joukkueihin. Joitain menetyksiä luonnollisesti oli tehtävä, mm. James Jones ja Jermichael Finley, mutta kaiken kaikkiaan Packers näyttää olevan todella kilpailukykyisessä iskussa. Lisäksi paikallisvastustajalta napatta Julius Pepper antaa puolustukseen lisää syvyyttä. Tahdon uskoa ja kokoonpanoa katsoessa näyttää jopa todennäköiseltä, että tämä joukkue tulee olemaan todella vahva, kun runkosarja potkaistaan käyntiin. Joukkue punnitaan heti kauden avauksessa, kun vastaan asettuu viime kauden mestari Seattle.

Chicago Bears
Bearsin hyökkäykseen ei ole juurikaan haluttu lähteä tekemään muutoksia. Viime kaudellakin se toimi ajoittain loistavasti. Sen sijaan puolustuksen ongelmien myötä, avauskokoonpano on kehittynyt lahjakkailla pelureilla. Pepperin ja muutaman muun jättämää aukkoa tulevat paikkaamaan liuta hyviä vahvistuksia Lamarr Houstonin johdolla. Jos joukkue saa tilkittyä puolustuksensa, ei sillä pitäisi olla ongelmia voittaa ketä tahansa sarjassa. Buffalo Bills pääsee testaamaan ensimmäisenä puolustuksen tason.

Detroit Lions
Lionsin hyökkäyksen vastuu lepää kaksikon Calvin Johnsonin ja Matthew Staffordin harteilla. Stafford oli viime kaudella ajoittain loistava, mutta suli myös osassa peleissä näkymättömiin. Johnson sen sijaan pystyi vakuuttamaan koko kauden ajan, mutta ilman muun hyökkäyksen tukea, ei yksi pelaaja pysty nostamaan joukkuetta voittoihin. Golden Tate saattaa tuoda hieman lisää valikoimaa hyökkäykseen, mutta päällisin puolin hyökkäys on viime kauden kaltainen. Myöskään puolustuksessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Eli yhteenvetona joukkue ei menettänyt avainpelaajiaan, muttei myöskään onnistunut sellaisia nappaamaan joukkoihinsa. Odotettavissa on siis vaikeuksia kauden mittaan. Pahimmillaan joukkuetta odottaa jopa lohkon jumbosija.

Minnesota Vikings
Myöskään Vikings ei mielestäni saanut vahvistettua joukkuettaan siirtojen myötä. Matt Cassel lienee joukkueen aloittava QB ja hänen tasonsa tulee määrittelemään koko hyökkäyksen tasoa. Puolustuksessa joukkue menetti vakuuttavan Jared Allenin, joten puolustuksessakin on vielä paljon kehitettävää ennen kauden alkua. Voi olla, että joukkueen kokoonpano kokee vielä muutoksia ennen kauden alkua, mutta tällä hetkellä se ei vakuuta ainakaan minua. Lohkossa pärjääminen tulee vaatimaan etenkin lohkon sisäisissä otteluissa pärjäämistä, mutta ennen kaikkea joukkueen on napattava vierasvoittoja. Viime kaudella vierasvoittojen määrä oli pyöreä nolla.

Yhteenveto
Epäilen lohkon jakautuvan tällä kaudella kahtia. GB ja Chicago tulevat ratkaisemaan kärkipaikkojen sijoitukset ja Detroit ja Minnesota taistelevat huonommista sijoista. Olisi hienoa nähdä tälläkin kaudella, että ratkaisu menisi aivan viimeisiin otteluihin, mutta uskon kuitenkin, että GB tulee varmistamaan lohkovoiton jo joulun alla. Iloisesti näyttää kuitenkin siltä, että lohkon taso lähtee nousuun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 9 – Otteluveikkaukset

Aikaisin perjantaiaamuna Bengals jatkoi voittokulkuaan, kun se ei antanut Brownsin yllättää. Ottelun näkyvin tutkapari löytyi voittajan puolelta, kun Andy Dalton ja Tyler Eifert järjestivät yhdessä kolme komeaa maalia. Bengals ei ole koskaan ennen aloittanut kauttaan 8–0-saldolla, mutta nyt on. Brownsin osalta pudostuspelit karkasivat jo liian kauas, eikä sillä ole sinne mitään asiaa majaillessaan tällä hetkellä konferenssin toiseksi viimeisenä kahdella voitollaan. Viime viikolla 10 ottelua meni kuten olin veikannut, mutta kaksi niukasti pieleen ja kaksi muuta reilusti väärin. Alla näkemykset tuleviin otteluihin. Huilivuorossa ovat Arizona Cardinals, Baltimore Ravens, Detroit Lions, Houston Texans, Kansas City Chiefs ja Seattle Seahawks. Perjantai 6.11.2015 klo 3:25  (pelattu jo) Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 24 – 17 Sunnuntai 8.11.2015 klo 20:00 Carolina Panthers – Green Bay Packers 17 – 23 New England Patriots – Washington Redskins 37 – 20 New Orlea...

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...