Siirry pääsisältöön

Kärkijoukkueet kohtasivat viikolla 11


Hieno ja yllätyksellinen viikko taas takana. Monessa lohkossa ykköspaikka vaihtui tai kärkitasoittui ja samalla erot jatkoivat kasvua. Joukossa oli myös muutama jännitysnäytelmä, kun sekä Panthers ja Falcons, Chiefs ja Seahawks että Titans ja Steelers taistelivat viime hetkille saakka tärkeissä otteluissa. Ilotulituksesta tällä kertaa vastasivat Packers ja Patriots, jotka voittivat yli 20 pisteen erolla vastustajansa.

Cardinalsin suvereenisti (9-1) hallitseman NFC:n osalta seitsemän joukkuetta on muita jo vähintään kaksi voittoa edellä. Lisäksi Southin heikosti pelanneet joukkueet ratkaisevat yhden pudotuspeleihin etenijän. Muilla pudotuspelit näyttävät karkaavan jo turhan kauas. Patriotsin (8-2) johtamassa AFC:ssä meno on paljon tasaisempaa, sillä vielä 12 joukkueella on hyvät mahdollisuudet jatkoon.

Vaikea kierros toi eroja otteluveikkauksissa

Kierroksella oli lähes pelkästään ennakolta tasaisia vääntöjä luvassa ja kun lisäksi Broncos tunaroi St. Louisissa, on sanomattakin selvää, että eri henkilöiden otteluveikkauksissa oli eroja. Tämän vaikeammaksi veikkaaminen ei yleensä mene kuin korkeintaan sarjan viimeisillä kierroksilla ja pudotuspeleissä. Olosuhteisiin nähden oli suhteellisen hyvä fiilis itsellä, kun kierroksen saldoksi tuli lopulta 8/14 sunnuntain alkuillan matsien heikosta onnistumisesta huolimatta. Myös pro-analyytikot pääsivät samantyyppisille lukemilla. Kokonaistilanne löytyy otteluveikkaussivulta.

Fantasialiigassa oli myös yllätyksellistä, kun muutamat "pistelingot" Sammy Watkingsin ja Peyton Manningin johdolla keräsivät normaalia selkeästi heikommat pistemäärät. Itselläni kokoonpanot olivat kuitenkin riittävän kohdallaan ja tuloksena oli kolme voittoa.

Viikot käyvät vähiin

Ensi viikollakin on hyviä vääntöjä luvassa, eikä panokset tule olemaan ainakaan alhaisemmat. Kiinnostavimpina mielestäni tällä kertaa ovat Broncosin ja Dolphinsin, Seahawksin ja Cardinalsin sekä Patriotsin ja Lionsin kohtaamiset. Nähtäväksi myös jää, jatkaako J.J. Watt (Texans) maalien mättämistä, joka ei ole lainkaan totuttua puolustajalle (4 maalia jo tällä kaudella). 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 9 – Otteluveikkaukset

Aikaisin perjantaiaamuna Bengals jatkoi voittokulkuaan, kun se ei antanut Brownsin yllättää. Ottelun näkyvin tutkapari löytyi voittajan puolelta, kun Andy Dalton ja Tyler Eifert järjestivät yhdessä kolme komeaa maalia. Bengals ei ole koskaan ennen aloittanut kauttaan 8–0-saldolla, mutta nyt on. Brownsin osalta pudostuspelit karkasivat jo liian kauas, eikä sillä ole sinne mitään asiaa majaillessaan tällä hetkellä konferenssin toiseksi viimeisenä kahdella voitollaan. Viime viikolla 10 ottelua meni kuten olin veikannut, mutta kaksi niukasti pieleen ja kaksi muuta reilusti väärin. Alla näkemykset tuleviin otteluihin. Huilivuorossa ovat Arizona Cardinals, Baltimore Ravens, Detroit Lions, Houston Texans, Kansas City Chiefs ja Seattle Seahawks. Perjantai 6.11.2015 klo 3:25  (pelattu jo) Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 24 – 17 Sunnuntai 8.11.2015 klo 20:00 Carolina Panthers – Green Bay Packers 17 – 23 New England Patriots – Washington Redskins 37 – 20 New Orlea...

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...