Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Kierros 10 - Saints vs 49ers


Saints (4-4) johtaa liigan heikointa lohkoa (NFC Southia). Joukkueella on kaksi kovaa voittoa (Panthersista ja Packersista) takana ja edessä hyvä tulevaisuus. Saintsin onni on, että muut lohkon joukkueet ovat pelanneet myös heikosti ja siten sillä on loistavat mahdollisuudet pitää kärkipaikkansa jatkossakin.

49ers (4-4) puolestaan on sijalla kolme omassa lohkossaan (NFC West). San Francisco on ollut pehmeä viimeiset kaksi ottelua, häviten molemmat ja keräten niistä vain korkeintaan 17 pistettä. Saintsin tilanteen vastaisesti 49ersin on päästävä voittoputkeen todella nopeasti tai pudotuspelihaaveet voidaan unohtaa. He ovat jo kolme voittoa lohkoa johtavaa Cardinalsia perässä.

Saintsin hyökkäys vastaan 49ersin puolustus

Saintsilla on käsittämättömät hyökkäystilastot (28,4 pistettä / 307 heittojaardia / 130 juoksujaardia) ja he ovatkin kaikilla tilastoilla liigan seitsemän parhaan joukossa. Joukkue on jäänyt vain kertaalleen alle 20 pisteeseen, eikä sitä ole odotettavissa tässäkään ottelussa. Hyökkäyksen vaarallisuudesta kertoo myös se, että sen kolmansien yritysten onnistumisprosentti on yli 50. Mark Ingram (RB) on kärsinyt olkapäävaivoista, mutta on kaikella todennäköisyydellä mukana kokoonpanossa. Mies ei välttämättä ole aivan täydessä iskussa, mutta on joka tapauksessa äärettömän tärkeä hahmo joukkueelle. Tärkeydestä kertoo mm. 6 tehtyä maalia. Drew Brees (QB) on huippupelinrakentaja, joka on hieman kärsinyt hyökkäyslinjan ongelmista. Joukkueen onneksi laitahyökkääjäpuolella on lukuisia peluireita, joille Brees voi palloa pelata.

49ersin puolustus on liigan kärkiluokkaa. Etenkin jouksupeleissä he pystyvät vaientamaan vastustajansa tehokkaasti. Tällä kertaa puolustuksen tulee pystyä tasapuolisesti olemaan tehokas sekä heitto- että juoksuhyökkäyksissä. Vastustajan hyökkäys on liigan eliittiä ja voittoon tarvitaan täydellistä puolustusta. Puolustuksella on kuitenkin kaikki tarvittavat aseet pitämään Saints aisoissa. Vastustajaa ei kuitenkaan saa päästää totuttuihin pistemääriin, jotta voittoon jää riittävät mahdollisuudet.

49ersin hyökkäys vastaan Saintsin puolustus

San Franciscon hyökkäys on laadukas ja Colin Kaepernickin (QB) johdolla se on tehnyt ok jälkeä. Etenkin juoksupuolella Frank Gore (RB), jonka pitäisi olla loukkaantumisesta huolimatta pelikunnossa, ja Kaepernick ovat vieneet joukkuetta hyvällä tasolla eteenpäin. Tilanteen mukaan myös Carlos Hyde (RB) tukee kahta muuta herraa. Heittohyökkäys on myös kova, mutta ei ole päässyt vielä vauhtiin. Mm. Anquan Boldin (WR), Michael Crabtree (WR) ja Vernon Davis (TE) pystyvät parhaimmillaan huikeisiin suorituksiin, mutta joukkue ei kuitenkaan etene halutulla tehokkuudella. Koska vastustajan puolustus ei ole liigan kärkitasoa, tässä ottelussa olisi mahdollisuus näyttää myös heittohyökkäyksen tulikykyä loistavalla tavalla.

Saintsin puolustus ei ole onnistunut nousemaan samalle tasolle hyökkäyksen kanssa. Se päästää vastustajat etenemään liian helposti ottelusta toiseen. Heikkoutta kuvaa myös kolmansien (44 %) ja neljänsien (75 %) yritysten huono puolustus. 49ersin hyökkäys on vaarallinen ja Saintsin puolustus joutuukin koville. Tässä ottelussa, jos jossain, vastustaja on pidettävä alle 20 pisteessä. Hommaa helpottaa 49ersin heikko hyökkäyslinja, joka on päästänyt jo käsittämättömät 27 kertaa vastustajan säkittämään pelinrakentajan.

Yhteenveto

Vaikka Saintsin hyökkäys on kulkenut tehokkaalla tavalla, on tällä kertaa vastassa huippupuolustus. Uskon, että pistemäärät jäävät tällä kertaa maltillisiksi ja viime kädessä nimenomaan puolustukset tulevat ratkaisemaan ottelun. Molemmilla on vahvuuksia, joilla ottelu on käännettävissä voitoksi, mutta uskon kuitenkin Saintsin tulivoimaan enemmän kuin 49ersin.

Otteluveikkaus: New Orleans Saints - San Francisco 49ers 23 - 21

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 9 – Otteluveikkaukset

Aikaisin perjantaiaamuna Bengals jatkoi voittokulkuaan, kun se ei antanut Brownsin yllättää. Ottelun näkyvin tutkapari löytyi voittajan puolelta, kun Andy Dalton ja Tyler Eifert järjestivät yhdessä kolme komeaa maalia. Bengals ei ole koskaan ennen aloittanut kauttaan 8–0-saldolla, mutta nyt on. Brownsin osalta pudostuspelit karkasivat jo liian kauas, eikä sillä ole sinne mitään asiaa majaillessaan tällä hetkellä konferenssin toiseksi viimeisenä kahdella voitollaan. Viime viikolla 10 ottelua meni kuten olin veikannut, mutta kaksi niukasti pieleen ja kaksi muuta reilusti väärin. Alla näkemykset tuleviin otteluihin. Huilivuorossa ovat Arizona Cardinals, Baltimore Ravens, Detroit Lions, Houston Texans, Kansas City Chiefs ja Seattle Seahawks. Perjantai 6.11.2015 klo 3:25  (pelattu jo) Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 24 – 17 Sunnuntai 8.11.2015 klo 20:00 Carolina Panthers – Green Bay Packers 17 – 23 New England Patriots – Washington Redskins 37 – 20 New Orlea...

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...