Vuosi on vaihtunut ja NFL-kausi lähenee huipennustaan. On aika aloittaa pudotuspelit, joihin tiensä on raivannut 12 joukkuetta 32:sta. Näistä 12 joukkueesta kahdeksan on tulessa viikonloppuna, kun villikorttikierros pelataan. New England Patriots, Kansas City Chiefs, Dallas Cowboys ja Atlanta Falcons onnistuivat hyvän runkosarjamenestyksensä myötä ansaitsemaan itselleen taukoviikon, joten heidät näemme kentällä viikon kuluttua. Vastaansa taukoviikkoa viettävät joukkueet saavat voittajat viikonlopun otteluista. Omat veikkaukseni ensimmäisen kierroksen otteluihin löytyvät alta. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.
Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14. Kisan kokonaistilanne löytyy täältä. Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26 (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...
Houston, Lions, Steelers, Packers... ainakin haluaisin että Lions voittaa niin ei tuo Seattle tule vastaan superbowlissa 😋
VastaaPoistaKannatti tulla vilkaisemaan, olisi mennyt tämän illan pelit sivu suun. Voittajiksi Texans, Seahawks, Steelers ja Giants.
VastaaPoista