Siirry pääsisältöön

Tekstit

Katso Super Bowl suorana TV:stä

Super Bowliin on aikaa enää reilut kaksi viikkoa ja kauden tärkeimmän ottelun joukkueet ovat selvillä jo maanantaina. Patriots ja Steelers ratkaisevat keskenään AFC:n mestaruuden ja hieman heitä aikaisemmin Falcons ja Packers ottavat toisistaan mittaa tavoitteena NFC:n mestaruus. Mitkä tahansa näistä kahdesta otteluparista lopulta kohtaavatkin Super Bowlissa, on yksi asia varma. Viasat tulee näyttämään kauden huipennuksen jokaiselle suomalaiselle ilmaiseksi Viasat Urheilu -kanavallaan. Viimeiset vuodet Nelonen on ollut tunnettu ilmaisista maksu-TV-viikonlopuistaan Super Bowlin koittaessa, mutta tänä vuonna Viasat hoitaa homman. Kanavat aukeavat perjantaina ja Super Bowl -lähetys alkaa klo 1:00 6. helmikuuta ja kansallislaulujen sekä muiden juhlallisuuksien jälkeen klo 1:30 päästään itse ottelun pariin. Mysteerinä edelleen pysyttelevä jenkkien kansallislaulun esittäjä selviää viimeistään tuolloin, mutta puoliaikashow'n tähi Lady Gaga on ollut melkeinpä jo puoli vuotta selvillä. A...

Pudotuspelien 3. kierroksen otteluveikkaukset

Packers ja Steelers jatkavat edelleen kulkuaan. Pudotuspelien alla ollut fiilis siitä, että nämä joukkueet menevät pitkälle pitää edelleen. Steelersin viime ottelu oli mystinen sillä joukkue ei onnistunut tekemään ainoatakaan TD:tä ja samalla pelityylillä ei Patriotsia vastaan enää pärjää. Tuo Steelersin suhmurointi teki AFC:n konferenssifinaalin asetelmista entistä haastavammat veikkausten osalta. NFC:n puolella tilanne ei ole yhtään helpompi, sillä vastakkain asettuvat kaksi hyvin saman tyylistä joukkuetta. Tärkeintä kuitenkin on, että kausi huipentuu kahteen ennakolta todella laadukkaaseen otteluun ennen Super Bowlia. Nyt kannattaa nauttia, sillä pian tämä ilo on taas hetkeksi ohi. Pudotuspelit ovat tähän mennessä menneet 100 % osumatarkkuudella. Tuntuu, että tämä kierros on enemmän tai vähemmän lantin heittoa, mutta pakko yrittää parhaan mukaan haistaa näidenkin otteluiden kulku. Viime viikolla ensimmäinen ottelu (ATL–SEA) päättyi 36–20, kun arvio oli 36–22 ja seuraava (NE–HOU) 3...

Pudotuspelien 2. kierroksen otteluveikkaukset

Illalla taas jatketaan ja tällä kertaa luvassa on divisioonakierros, josta jatkopaikka on tarjolla enää neljälle joukkueelle. Viime viikko oli suhteellisen hyvin ennakolta arvattavissa, mutta tänä viikonloppuna etenkin sunnuntain ottelut voivat kääntyä mihin suuntaan tahansa. Itse näen Steelersin ja Packersin jopa potentiaalisena Super Bowl -finalistiparina ja siitä syystä noista otteluista vierasvoitto olisi tilauksessa. Chiefs-Steelers-ottelu siirtyi suomalaisittain ikävästi illasta aamuyöhön, joten otteluiden live-seuranta edellyttää yöunista tinkimistä. Omat veikkaukseni toisen kierroksen otteluihin löytyvät alta.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä . Lauantai 14.1.2017 klo 23:35 Atlanta Falcons – Seattle Seahawks 36 – 22   (Viasat Urheilu HD ja Viaplay) Sunnuntai 15.1.2017 klo 3:15 New England Patriots – Houston Texans 36 – 16  (Viasat Urheilu HD ja Viaplay) Sunnuntai 15.1.2017 klo 23:40 Dallas Cowboys – Green Bay Packers 22 – 30  (Viasat Urheilu ...

Pudotuspelien 1. kierroksen otteluveikkaukset

Vuosi on vaihtunut ja NFL-kausi lähenee huipennustaan. On aika aloittaa pudotuspelit, joihin tiensä on raivannut 12 joukkuetta 32:sta. Näistä 12 joukkueesta kahdeksan on tulessa viikonloppuna, kun villikorttikierros pelataan. New England Patriots, Kansas City Chiefs, Dallas Cowboys ja Atlanta Falcons onnistuivat hyvän runkosarjamenestyksensä myötä ansaitsemaan itselleen taukoviikon, joten heidät näemme kentällä viikon kuluttua. Vastaansa taukoviikkoa viettävät joukkueet saavat voittajat viikonlopun otteluista. Omat veikkaukseni ensimmäisen kierroksen otteluihin löytyvät alta.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä . Lauantai 7.1.2017 klo 23:35 Houston Texans – Oakland Raiders 20 – 16  (Viasat Urheilu HD ja Viaplay) Sunnuntai 8.1.2017 klo 3:15 Seattle Seahawks – Detroit Lions 22 – 20  (Viasat Urheilu HD ja Viaplay) Sunnuntai 8.1.2017 klo 20:05 Pittsburgh Steelers – Miami Dolphins 32 – 24  (Viasat Urheilu HD ja Viaplay) Sunnuntai 8.1.2017 klo 23:40 Green ...

Viikko 17 – Otteluveikkaus

Runkosarjan viimeinen kierros on rakennettu kokonaan sunnuntaille ja vieläpä siten, että alkuillan otteluilla ei juurikaan ole enää vaikutusta kärjen nokkimisjärjestykseen ja siten pudotuspeliasetelmiin. Vain Patriotsin ja Buccaneersin tilanne voi vielä elää näistä ottelupareista, mutta puoli kahdentoista aikaan alkaa todellinen draama. Tuolloin pelataan suurista panoksista ja luodaan samalla NFC:n puolelle alkuasetelmat runkosarjan päättävään NFC North -divisioonan voittokamppailuun Lionsin ja Packersin välillä. Paljon ehtii vielä tapahtua, eivätkä pudotuspelitoiveensa jo menettääneetkään joukkueet tule lyömään otteluitaan läskiksi, koska ensi kauden pelipaikka on sen verran arvokasta tavaraa. Cowboysin, Steelersin, Giantsin ja Texansin asemat ovat sarjataulukossa jo sinetöity, joten onkin oletettavaa, etteivät nämä joukkueet ota turhia riskejä avainpelaajiensa osalta ja jonkinlaista rotaatiota tullaan näkemään. Sama tilanne on Patriotsilla, jos se onnistuu kuromaan turvallisen k...

NFL-kuntopuntari: Viikko 17

Viimeinen runkosarja kierros NFL:ssä pelataan tulevana sunnuntaina ja vaikka lähes kaikki pudotuspelipaikat on jo jaettu, on viimeisissä otteluissa paljon panosta. AFC:n puolella pelataan sijoituksista, kun Patriots ei vieläkään pystynyt varmistamaan ykköspaikkaansa ja kotietua. NFC:ssä puoletaan taistelu Cowboysin takana käy tiiviinä ja kakkospaikasta eteenpäin kaikki on vielä avoinna. Lue syväluotaavampi juttu  Faneille.comista . Jos kausi päättyisi tänään, tältä näyttäisivät pudotuspeliparit. TOP 10 10. Miami Dolphins (10–5)  (uusi ) Viime kierroksen ottelu: Bills – Dolphins 31–34 Tuleva vastustaja: New England Patriots (13–2) 9. New York Giants (10–5)  (-2 sijaa viime viikosta ) Viime kierroksen ottelu: Eagles – Giants 24–19 Tuleva vastustaja: Washington Redskins (8–6–1) 8. Seattle Seahawks (9–5–1)  (-4) Viime kierroksen ottelu: Seahawks – Cardinals 31–34 Tuleva vastustaja: San...

Otteluennakko: Viikko 16 – Packers vs Vikings

Jouluaatto tarjoaa paitsi jouluruokaa ja aikaa läheisten kanssa, myös täyden kattauksen jenkkifutista. Kello 20 alkaen tarjolla on iso kasa otteluita aina aamuun asti, kun joulu sekoittaa normaalia NFL:n viikkorytmiä pahemman kerran. NFC North -divisioonan sisällä taistelu pudotuspelipaikoista käy kiivaana ja yksi ratkaisuhetki on käsillä, kun Packers saa vieraakseen Vikingsin. Joukkueet kohtasivat syyskuussa, jolloin Vikings oli niukasti parempi kotonaan. Vikings oli tuolloin loistavassa vireessä ja keräsikin kauden alkuun 5-0-saldon mainioilla esityksillään. Sen jälkeen tahti on hiipunut ja yhdeksästä viime ottelusta käteen on jäänyt vain kaksi voittoa. Nyt joukkue on puun ja kuoren välissä, sillä pudotuspelipaikka on karkaamassa käsistä ja vain voittamalla Packers, se pysyy viimeiselle kierrokselle asti elossa, kunhan joukkue saa vetoapua Redskinsin ja Buccaneersin tulevilta vastustajilta. Lue syväluotaavampi juttu  Faneille.comista . Tilanne otteluun lähdettäessä NFC...