Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Viikko 14 – Chiefs vs Raiders

Ensi yönä pelataan kauden mielenkiintoisin torstaiottelu. Kiitospäivänäkin otteluparit olivat sattumalta osuneet kohdilleen, mutta tällä kertaa vastakkain ovat AFC:n ykkönen ja kolmonen, jotka sattumoisin ovat vieläpä samasta divisioonasta. AFC West -divisioonan kärjen taso on jotain, mistä muut divisioonat voivat vain haaveilla. Kaikki kolme joukkuetta ovat tällä hetkellä pudotuspelilipussa kiinni ja voittamalla tämän ottelun Raiders käytännössä jo varmistaa itselleen sellaisen.

Joukkueet pelasivat jo kertaalleen toisiaan vastaan viikolla 6, jolloin Chiefs oli selkeästi parempi lukemin 26–10. Sitä aiemmat kolme otteluakin on merkitty saman joukkueen nimiin, mutta nyt Raiders on kuuden ottelun voittoputkessa ja matkalla jopa koko AFC:n ykköseksi. Tappiollakin sillä on vielä mahdollisuus kirittää itsensä takaisin kärkipaikalle, mutta se edellyttäisi todennäköisesti voittoa kaikista lopuista otteluista ja samaan aikaan Chiefsin pitäisi kompastua vähintään kertaalleen.

Lue syväluotaavampi juttu Faneille.comista.

Tilanne otteluun lähdettäessä

AFC West  V–H   Div 
Oakland Raiders 10–2 2–1
Kansas City Chiefs 9–3 3–0
Denver Broncos 8–4 1–3
San Diego Chargers 5–7 1–3

Arvio

Joukkueiden voimasuhteet ovat hyvin tasoissa, eikä ottelun voittajaa voi vielä millään ilveellä huudella kovaan ääneen. Riistot ja pallonmenetykset ovat avainasemassa, sillä molemmat ovat niissä vahvasti plussan puolella ja onkin selvää, että kumpi voittaa riistokamppailun, on hyvin vahvoilla voitonkin osalta. Chiefsin mahdollisuudet pohjautuvat Raidersin heikkoon puolustukseen ja toisaalta sen tasokkaaseen heittopelien häirintään. Raidersin vahvuudet ovat lähes poikkeuksetta hyökkäyksen puolella. Näitä vahvuuksia verratessa suurimaalinen ottelu ei olisi mikään ihme, onhan Raidersin kauden otteluista vain kolme jäänyt alle 50 pisteeseen.

Itse käännyin kuin käännyinkin Chiefsin puolelle huomioiden heidän kotietunsa verrattuna Raidersin pitkään vierasmatkaan sekä kotijoukkueen hyviin otteisiin tasaisissa otteluissa viime viikkojen aikana.

Otteluveikkaus: Kansas City Chiefs – Oakland Raiders 32 – 30

Ottelu on nähtävissä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 3:20 alkaen Viasat Jalkapallo HD -kanavalla sekä NFL Game Pass- ja Viaplay-palveluissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...

Viikko 12 – Otteluveikkaukset, osa II

Kiitospäivänä nähtiin jo kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä menivät näytöslukemin Lionsille ja Panthersille, mutta viimeisessä matsissa ratkaisua saatiin odottaa aina viime sekunneille asti. Valitettavasti tuomarit estivät kotijoukkueelta yhden TD:n puhaltamalla pelin poikki puolustuksen paitsion vuoksi, vaikka samanlaiset tilanteet saavat yleensä jatkua ilman katkoa. Packersin kiri ei lopulta riittänyt ja joukkueen kotitappioputki kasvoi jo kahteen. Loppukierroksella on luvassa useampi todellinen huippuottelu, joista kirkkaimpana loistaa Broncosin ja Patriotsin välinen kamppailu. Kierroksella on kuitenkin useampi ennakkoon tasainen vääntö luvassa ja voittajien veikkaaminen muodostuikin mielenkiintoiseksi. Viime viikolla kahdeksan matsia osui kohdalleen, mutta tälle viikolle tavoitteena on yltää lähemmäs taas 70 % tasoa. Katsotaan miten tällä kertaa käy. Torstai 26.11.2015 klo 19:30 (pelattu jo) Detroit Lions – Philadelphia Eagles 26 – 24 Torstai 26.11.2015 klo 23:30...