Siirry pääsisältöön

Monet joukkueet puolessa välissä kautta

Kahdeksan jännittävää kierrosta takana ja yhdeksän edessä. 18 joukkueelle se tietää, että kauden puoliväli on nähty ja loput joukkueet pelaajavat kahdeksannen ottelun tällä viikolla.

Kahdeksas viikko tarjosi monta hyvää ottelua ja sen kruunasi Cowboysin ja Redskinsin jatkoajalla ratkennut taisto. Positiivisia yllättäjiä olivat Steelers, Saints ja Seahawks, joista ensin mainitut nappasivat suurinumeroiset voitot kovista vastustajistaan (Colts ja Packers) sekä Seattle, joka toivon mukaan alkaa saamaan voittokulun taas päälle noustakseen pudostuspelitaistoon mukaan.

Otteluveikkaukset ja fantasialiigat

Omat veikkaukseni napsahtelivat perjantaina ja sunnuntain ekoissa otteluissa loistavasti kohdalleen. Sen sijaan loppuotteluissa käytännössä kaikki meni vastoin odotuksiani. Samoin näytti käyvän pro-analyytikoille. Alla on tilanne kahdeksan viikon jälkeen:

1. Dan Hanzus 66 %
2. Gregg Rosenthal 64 %
2. Marc Sessler 64 %
2. Kevin Patra 64 %
5. Elliot Harrison 62 %
6. Chris Wesseling 61 %
7. Tuomas Kurikka 56 %

Fantasialiigoista alkaa olla turha jo kirjoittaakin, koska viikosta toiseen kaava on sama, 2 voittoa ja 1 tappio. Koska voitot ja tappiot ovat osuneet pääasiassa samoihin liigoihin, olen tällä hetkellä kahdessa liigassa kärkipaikalla ja yhdessä toiseksi viimeisenä. Saldot näissä ovat 7-1, 7-1 ja 3-5.

Kurkistus kesän veikkauksiini lohkojen välisistä voimasuhteista

Heinäkuussa yritin parhaani mukaan laittaa joukkueita paremmuusjärjestykseen sen hetkisten tietojen perusteella. Kausi on luonnollisesti vielä pahasti kesken, mutta tässä kohtaa näyttää, että paljon pitää vielä tapahtua, että edes yksi lohko asettuisi veikkaamaani järjestykseen. Pahimmin hakoteille arvioni näyttävät menneen Bengalsin ja Panthersin osalta, jotka olen sijoittanut viimeiseksi lohkossaan, mutta porskuttavat tällä hetkellä kärjessä. Vastaavasti uskoin Redskinsin ja Buccaneersin olevan tällä kaudella vedossa, mutta joukkueet majailevat lohkonsa pohjalla. Katsotaan vuodenvaihteessa, miten paljon tilanne on taas elänyt.

AFC East
1. Patriots (oma veikkaukseni runkosarjan päätteeksi oli 1.)
2. Bills (3.)
3. Dolphins (4.)
4. Jets (2.)

AFC West
1. Broncos (1.)
2. Chargers (2.)
3. Chiefs (4.)
4. Raiders (3.)

AFC North
1. Bengals (4.)
2. Ravens (2.)
3. Steelers (1.)
4. Browns (3.)

AFC South
1. Colts (1.)
2. Texans (2.)
3. Titans (4.)
4. Jaguars (3.)

NFC East
1. Cowboys (3.)
2. Eagles (4.)
3. Giants (2.)
4. Redskins (1.)

NFC West
1. Cardinals (1.)
2. 49ers (3.)
3. Seahawks (4.)
4. Rams (2.)

NFC North
1. Lions (2.)
2. Packers (1.)
3. Bears (4.)
4. Vikings (3.)

NFC South
1. Panthers (4.)
2. Saints (2.)
3. Falcons (3.)
4. Buccaneers (1.)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

NFL-joukkueiden otteluohjelmissa merkittäviä eroja

NFL-kausi on jo nurkan takana, kun liigan avauspotku tullaan potkaisemaan torstain ja perjantain välisenä yönä (9.9.2016) klo 3:30. Koska NFL:ssä pelataan vain 16 ottelua joukkuetta kohden, poikkeavat joukkueiden otteluohjelmat toisistaan. Kuuden divisioonan sisäisen ottelun lisäksi pelataan kuusi ottelua oman konferenssin ja neljä toisen konferenssin joukkueita vastaan. Otteluohjelmalla on toisinaan suurikin merkitys pudotuspelipaikkojen suhteen. Divisioonan sisällä joukkueet pelaavat suurimman osan otteluista samoja vastustajia vastaan (14) ja vain kaksi edelliskauden sijoituksen perusteella määritettyjä joukkueita vastaan. Näin ollen divisioonan voitosta taistellessa otteluohjelman painoarvo on pienempi, mutta kahta villikorttipaikkaa jaettaessa tilanne onkin jo toinen. Myös sillä voi olla positiivista tai negatiivista merkitystä, ovatko alkukauden vastustajat tasoltaan parasta A-luokkaa vai vastaavasti liigan pohjajoukkoa. Pieleen mennyt alkukausi on omiaan pilaamaan koko loppuka...

Viikko 3 – Otteluveikkaukset

Kierroksen avausottelussa Patriots oli vakuuttava pitäen Texansia suorastaan pilkkanaan vastustajan omilla aseilla eli puolustuksellaan. 27–0-voitto oli jotain, mitä tuskin kukaan osasi odottaa, mutta samalla Patriots osoitti olevansa liigan ehdotonta kärkeä riippumatta avauskokoonpanossa olevista nimistä.  Omat veikkaukseni osuivat hyvin, mutta 10/16-osumatarkkuudesta jää paranneltavaa edelleen. Alla näkemyksiä tulevien otteluiden voittajista sekä mahdollisista lopputuloksista. Perjantai 23.9.2016 klo 3:25 (pelattu jo) New England Patriots – Houston Texans 19 – 22 Sunnuntai 25.9.2016 klo 20:00 Buffalo Bills – Arizona Cardinals 24 – 32 Tennessee Titans – Oakland Raiders 20 – 27 New York Giants – Washington Redskins 28 – 24 Miami Dolphins – Cleveland Browns 30 – 13 Jacksonville Jaguars – Baltimore Ravens 20 – 22 Green Bay Packers – Detroit Lions 17 – 14 Cincinnati Bengals – Denver Broncos 25 – 21 Carolina Panthers – Minnesota Vikings 26 – 22 Sunnuntai 25.9.2...