Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Kierros 8 - Patriots vs Bears


Poikkeukselliseen aikaan sunnuntaina (klo 19) starttaa ottelu Patriotsin (5-2) ja Bearsin (3-4) välillä. Tuntia aikaisempi aloitusaika johtuu talviaikaan siirtymisestä eri tahdissa Euroopassa ja USA:ssa. Molemmilla joukkueille on omat panoksensa ottelussa. Patriots pääsisi voitollaan kasvattamaan johtoaan AFC Eastin kärjessä ja Bears puolestaan pitäisi voitollaan itsensä mukana pudotuspelitaistossa Packersin ja Lionsin takana.

Patriotsilla on täydellinen kotisaldo tällä kaudella ja sillä on myös kolmen ottelun voittoputki meneillän. Loistavat lähtökohdat siis otteluun. Tiukka kahden pisteen voitto viime kierroksella Jetsistä on varmasti hyvässä muistissa ja fiiliksen turvin joukkue lähteekin ennakkosuosikkina otteluun.

Bearsin kausi on ollut vaihteleva. Välillä on nähty kovia voittoja ja hyviä otteita, mutta toisissa otteluissa joukkue jää vastustajansa jalkoihin. Viime viikolla Dolphinsia vastaan jäi pahasti alakynteen eikä löytänyt aseita, joilla olisi vielä noussut taistelemaan voitosta.

Patriotsin hyökkäys vastaan Bearsin puolustus

New England on parantanut hyökkäystään koko kauden ajan. Vaikka tilastoilla mitattuna joukkue pysyttelee sarjan peräpäässä, on tulos ollut lupaavaa. Tuloksena on ollut vähintään 27 pistettä viimeisessä kolmessa ottelussa. Tom Brady (QB) on joutunut tekemään normaalia enemmän töitä linjan takana, kun puolustus on päässyt rynnimään toistuvasti linjan läpi. Tuloksena tähän mennessä on ollut 13 säkitystä, joka ei vielä ole katastrofi, muttei myöskään edistä hyökkäystä. Hyökkäyskaluston nimilistaa katsellessa menee joka kerta kylmiä väreitä pitkin raajoja. Listalta löytyy nimiä, kuten Rob Gronkowski (TE) ja Shane Vereen (RB) vain muutaman mainitakseni ja joukkueen etuna onkin laajamittaiset hyökkäykset, joskin ratkaisupelit pyritään yleensä saamaan Gronkowskin käsiin. Joukkue on siten hyvin haavoittuvainen, jos Fortelta saadaan imettyä pelihalut pois. 

Bearsin puolustus laadukkaista pelureista, kuten Kyle Fuller (CB) ja Willie Young (DE). Fuller on napannut tärkeitä syötönkatkoja ja pitänyt vastustajien heittopeliä kurissa. Young puolestaan säkityänyt vastustajan pelinrakentajan jo seitsemästi. Molempien otteita kaivataan kipeästi Bradyå ja hänen armeijaansa vastaan. Isoin kysymys lienee, miten Bears saa pidettyä järkälemäisen Gronkowskin kurissa. 

Bearsin hyökkäys vastaan Patriotsin puolustus

Vearsin hyökkäyspeli nousee ja romahtaa Jay Cutlerin (QB) ja Matt Forten (RB) vanavedessä. Parivaljakkoa voidaan pitää yhtenä parhaista, ellei jopa parhaana parivaljakkona liigassa. Toki joukkueella on muitakin avainpelaajia, fakta on, että Forte on osallisena yli puolissa hyökkäyspeleistä. 

Patriotsin puolustus on saanut hyvän vireen päälle etulinjassaan. He tulevat haastamaan hyökkäyslinjan tosissaan ja Cutler saattaakin löytää itsenä vähintään pari-kolme kertaa nurmen pinnasta säkityksen jälkeen. Joukkue ei joka tapauksessa saa päästää Bearsia vauhtiin vaan päinvastoin sen tulee pakottaa vastustajan hyökkäys mahdollisimman pian takaisin vaihtopenkille.

Yhteenveto

Kahden hyvän joukkueen, joista molemmilla on hyvät mahdollisuudet edetä pitkälle vuodenvaihteen jälkeen, kohdatessa, luvassa on tasokas ottelu. Patriotsin viimeaikaiset otteet ovat vakuuttaneet monet ja joukkue onkin matkalla kuumimpien joukkueiden joukkoon. Nimenomaan nykyisen flow'n pohjalta uskallan sanoa, että Patriots tulee menemään menojaan ja maaleja nähdään enemmänkin. 

Otteluveikkaus: New England Patriots - Chicago Bears 33 - 24

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

NFL-joukkueiden otteluohjelmissa merkittäviä eroja

NFL-kausi on jo nurkan takana, kun liigan avauspotku tullaan potkaisemaan torstain ja perjantain välisenä yönä (9.9.2016) klo 3:30. Koska NFL:ssä pelataan vain 16 ottelua joukkuetta kohden, poikkeavat joukkueiden otteluohjelmat toisistaan. Kuuden divisioonan sisäisen ottelun lisäksi pelataan kuusi ottelua oman konferenssin ja neljä toisen konferenssin joukkueita vastaan. Otteluohjelmalla on toisinaan suurikin merkitys pudotuspelipaikkojen suhteen. Divisioonan sisällä joukkueet pelaavat suurimman osan otteluista samoja vastustajia vastaan (14) ja vain kaksi edelliskauden sijoituksen perusteella määritettyjä joukkueita vastaan. Näin ollen divisioonan voitosta taistellessa otteluohjelman painoarvo on pienempi, mutta kahta villikorttipaikkaa jaettaessa tilanne onkin jo toinen. Myös sillä voi olla positiivista tai negatiivista merkitystä, ovatko alkukauden vastustajat tasoltaan parasta A-luokkaa vai vastaavasti liigan pohjajoukkoa. Pieleen mennyt alkukausi on omiaan pilaamaan koko loppuka...

Viikko 3 – Otteluveikkaukset

Kierroksen avausottelussa Patriots oli vakuuttava pitäen Texansia suorastaan pilkkanaan vastustajan omilla aseilla eli puolustuksellaan. 27–0-voitto oli jotain, mitä tuskin kukaan osasi odottaa, mutta samalla Patriots osoitti olevansa liigan ehdotonta kärkeä riippumatta avauskokoonpanossa olevista nimistä.  Omat veikkaukseni osuivat hyvin, mutta 10/16-osumatarkkuudesta jää paranneltavaa edelleen. Alla näkemyksiä tulevien otteluiden voittajista sekä mahdollisista lopputuloksista. Perjantai 23.9.2016 klo 3:25 (pelattu jo) New England Patriots – Houston Texans 19 – 22 Sunnuntai 25.9.2016 klo 20:00 Buffalo Bills – Arizona Cardinals 24 – 32 Tennessee Titans – Oakland Raiders 20 – 27 New York Giants – Washington Redskins 28 – 24 Miami Dolphins – Cleveland Browns 30 – 13 Jacksonville Jaguars – Baltimore Ravens 20 – 22 Green Bay Packers – Detroit Lions 17 – 14 Cincinnati Bengals – Denver Broncos 25 – 21 Carolina Panthers – Minnesota Vikings 26 – 22 Sunnuntai 25.9.2...