Siirry pääsisältöön

Peyton Manning heitti 500. touchdowninsa

Sunnuntain viimeisellä tunnilla tehtiin historiaa, kun Peyton Manning (Denver Broncos) heitti kautta aikain toisena pelinrakentajana 500 maalia täyteen. Tätä rajapyykkiä ei tarvinnut odottaa ottelussa kuin hetki, kun Manningin joukot rynnivät ensimmäisellä yrityksellä päätyyn asti. Toisaalta saavutus vei 16 kautta ja 244 ottelua. Tilaston ykkönen eli Brett Favre tarvitsi vastaavaan saavutukseen 293 ottelua. Manning jahtaa myös tilaston kärkipaikkaa ja tulee saavuttamaan sen vielä tällä kaudella, ehkä jo tässä kuussa, kunhan pysyy terveenä (Favre 508, Manning 503).

Käsittämättömät tilastot

Saavutukseen saa perspektiiviä, kun vertaa sitä esimerkiksi Cleveland Brownsin alkutaipaleeseen. Browns tarvitsi joukkueena 31 kautta ja 36 eri pelinrakentaa ennen kuin 500 tuli täyteen. Miehen paineensietokyvystä kertoo myös käsittämätön tilasto, joka kertoo, että Manning on heittänyt 197 maalia otteluissa, jotka ovat päättyneet alle 8 pisteen erolla, maalin. Yli 14 pisteen erolla päättyneissä otteluista hän on puolestaan onnistunut 199 kertaa maalin teossa.

Ei voi kuin ihmetellä 38-vuotiaan Manning tasoa nyt ja kahtena edellisenä kautena. Miehen ei uskottu muutama vuosi sitten enää pystyvän palaamaan takaisin kentälle, mutta sen sijaan hän on rikkonut lähes kaikki mahdolliset tilastot viime vuosina keräten mm. 104 maalia reilussa kahdessa kaudessa.

Täytyy onnitella herraa, jos sattuu tulemaan kadulla vastaan...


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

NFL-joukkueiden otteluohjelmissa merkittäviä eroja

NFL-kausi on jo nurkan takana, kun liigan avauspotku tullaan potkaisemaan torstain ja perjantain välisenä yönä (9.9.2016) klo 3:30. Koska NFL:ssä pelataan vain 16 ottelua joukkuetta kohden, poikkeavat joukkueiden otteluohjelmat toisistaan. Kuuden divisioonan sisäisen ottelun lisäksi pelataan kuusi ottelua oman konferenssin ja neljä toisen konferenssin joukkueita vastaan. Otteluohjelmalla on toisinaan suurikin merkitys pudotuspelipaikkojen suhteen. Divisioonan sisällä joukkueet pelaavat suurimman osan otteluista samoja vastustajia vastaan (14) ja vain kaksi edelliskauden sijoituksen perusteella määritettyjä joukkueita vastaan. Näin ollen divisioonan voitosta taistellessa otteluohjelman painoarvo on pienempi, mutta kahta villikorttipaikkaa jaettaessa tilanne onkin jo toinen. Myös sillä voi olla positiivista tai negatiivista merkitystä, ovatko alkukauden vastustajat tasoltaan parasta A-luokkaa vai vastaavasti liigan pohjajoukkoa. Pieleen mennyt alkukausi on omiaan pilaamaan koko loppuka...

Viikko 3 – Otteluveikkaukset

Kierroksen avausottelussa Patriots oli vakuuttava pitäen Texansia suorastaan pilkkanaan vastustajan omilla aseilla eli puolustuksellaan. 27–0-voitto oli jotain, mitä tuskin kukaan osasi odottaa, mutta samalla Patriots osoitti olevansa liigan ehdotonta kärkeä riippumatta avauskokoonpanossa olevista nimistä.  Omat veikkaukseni osuivat hyvin, mutta 10/16-osumatarkkuudesta jää paranneltavaa edelleen. Alla näkemyksiä tulevien otteluiden voittajista sekä mahdollisista lopputuloksista. Perjantai 23.9.2016 klo 3:25 (pelattu jo) New England Patriots – Houston Texans 19 – 22 Sunnuntai 25.9.2016 klo 20:00 Buffalo Bills – Arizona Cardinals 24 – 32 Tennessee Titans – Oakland Raiders 20 – 27 New York Giants – Washington Redskins 28 – 24 Miami Dolphins – Cleveland Browns 30 – 13 Jacksonville Jaguars – Baltimore Ravens 20 – 22 Green Bay Packers – Detroit Lions 17 – 14 Cincinnati Bengals – Denver Broncos 25 – 21 Carolina Panthers – Minnesota Vikings 26 – 22 Sunnuntai 25.9.2...