Siirry pääsisältöön

Puoliväli lähestyy, 7 viikkoa takana

Parhaiten viime kierrokselta jäi mieleen kaksi uskomattoman hienoa erikoistiimin peliä Ramsilta Seahawksia vastaan. Ensimmäisessä palauttajat jallittivat täysin Seahawksin ja pääsivät juoksemaan lähes salaa maaliin asti omasta päästä. Jälkimmäisessä ottelu näytti jo kääntyvän Seahawksin voitoksi, kun Rams hämäsi lentopotkun ja eteni riittävät jaardit ratkaisevassa kohdassa viimeistä jaksoa. Lisäksi muutamat viime sekuntien ratkaisut pitivät pulssin korkealla.

Erot kasvavat

Lähes joka lohkossa on alkanut tapahtua kahtiajako. Pääasiassa kaikissa tilanne on se, että kaksi on lähtenyt karkuun taistelemaan pudotuspelipaikoista ja lohkovoitosta, kun taas kaksi muuta jäävät jälkeen. Poikkeuksia luonnollisesti on, kuten AFC North, jossa kaikki neljä ovat lähes tasoissa, sekä NFC South, jossa kaikki ovat suorittaneet heikosti ja parhaallakin (Panthers) on vain kolme voittoa. Yhteensä neljä joukkuetta jatkavat yhdellä tappiolla. Nämä joukkueet ovat Cowboys (6-1), Broncos (5-1), Eagles (5-1) ja Cardinals (5-1).

Saldona 10/15 tällä kertaa

Todelliset asiantuntijat jäivät tällä kertaa melkein jo jalkoihin, kun omat veikkaukset osuivat samalla tasolla kuin näillä veteraanianalyytikoilla. Omaksi saldoksi tuli 10/15. Harmittamaan jäivät etenkinSaintsin ja Chiefsin niukat voitot. Fantasialiigoissa perinteeksi jo muodostunut kaava toistui, kun saldona oli 2 voittoa ja 1 tappio.

Tulevalla kierroksella koitetaan tehdä taas lisää pesäeroa

Kierroksen avaa huippuottelu, jossa Broncos saa vieraakseen Chargersin. Molempien kausi on edennyt loistavasti, vaikka Chargers kärsikin tappion viime viikolla. Muita mielenkiintoisia matseja ovat Panthers-Seahawks, jotka ovat tähän mennessä alisuorittaneet pahasti, Bengals-Ravens, Cardinals-Eagles ja Steelers-Colts. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

NFL-joukkueiden otteluohjelmissa merkittäviä eroja

NFL-kausi on jo nurkan takana, kun liigan avauspotku tullaan potkaisemaan torstain ja perjantain välisenä yönä (9.9.2016) klo 3:30. Koska NFL:ssä pelataan vain 16 ottelua joukkuetta kohden, poikkeavat joukkueiden otteluohjelmat toisistaan. Kuuden divisioonan sisäisen ottelun lisäksi pelataan kuusi ottelua oman konferenssin ja neljä toisen konferenssin joukkueita vastaan. Otteluohjelmalla on toisinaan suurikin merkitys pudotuspelipaikkojen suhteen. Divisioonan sisällä joukkueet pelaavat suurimman osan otteluista samoja vastustajia vastaan (14) ja vain kaksi edelliskauden sijoituksen perusteella määritettyjä joukkueita vastaan. Näin ollen divisioonan voitosta taistellessa otteluohjelman painoarvo on pienempi, mutta kahta villikorttipaikkaa jaettaessa tilanne onkin jo toinen. Myös sillä voi olla positiivista tai negatiivista merkitystä, ovatko alkukauden vastustajat tasoltaan parasta A-luokkaa vai vastaavasti liigan pohjajoukkoa. Pieleen mennyt alkukausi on omiaan pilaamaan koko loppuka...

Viikko 3 – Otteluveikkaukset

Kierroksen avausottelussa Patriots oli vakuuttava pitäen Texansia suorastaan pilkkanaan vastustajan omilla aseilla eli puolustuksellaan. 27–0-voitto oli jotain, mitä tuskin kukaan osasi odottaa, mutta samalla Patriots osoitti olevansa liigan ehdotonta kärkeä riippumatta avauskokoonpanossa olevista nimistä.  Omat veikkaukseni osuivat hyvin, mutta 10/16-osumatarkkuudesta jää paranneltavaa edelleen. Alla näkemyksiä tulevien otteluiden voittajista sekä mahdollisista lopputuloksista. Perjantai 23.9.2016 klo 3:25 (pelattu jo) New England Patriots – Houston Texans 19 – 22 Sunnuntai 25.9.2016 klo 20:00 Buffalo Bills – Arizona Cardinals 24 – 32 Tennessee Titans – Oakland Raiders 20 – 27 New York Giants – Washington Redskins 28 – 24 Miami Dolphins – Cleveland Browns 30 – 13 Jacksonville Jaguars – Baltimore Ravens 20 – 22 Green Bay Packers – Detroit Lions 17 – 14 Cincinnati Bengals – Denver Broncos 25 – 21 Carolina Panthers – Minnesota Vikings 26 – 22 Sunnuntai 25.9.2...