Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Viikko 6 - Seahawks vs Cowboys


Cowboys (4-1) ja Seahawks (3-1) testaavat toisensa sunnuntain myöhäisottelussa. Molemmilla kausin on lähtenyt loistavasti käytniin ja odotettavissa onkin huippuottelu.

Seattlen kolme viimeistä ottelua ovat päättyneet 6-10 pisteen marginaalilla. Joukkue ei ole pystynyt dominoimaan otteluita ensimmäisen viikon Packers-ottelua lukuunottamatta, mutta voittoja on silti riittävästi kasassa tässä vaiheessa kautta. Joukkueen runko on hyvä, ellei jopa erinomainen ja olisi odotettavaa, että isojakin voittoja alkaisi pikku hiljaa tulemaan.

Dallas on ensimmäisen kierroksen tappionsa jälkeen voittanut vastustajansa joko ylivoimaisesti tai pienellä marginaalilla. Tämä lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Neljän voiton putkesta on paras mahdollinen tilanne lähteä Seahawksin pahamaineiseen kotiluolaan.

Seahawksin hyökkäys vastaan Cowboysin puolustus

Seahawks johtaa sarjaa juoksujaardeilla mitattuna ja siitä on kiittäminen ennen kaikkea Marshawn Lynchin (RB) otteita. Myös oman osansa juoksupeleissä on näyttänyt tänäkin vuonna pelinrakentaja Russell Wilson. Wilsonin juoksut ovat täyttä myrkkyä vastustajille, koska ne on aina hyvin ajoitettuja ja ennaltaarvaamattomia. Heittopelin ei tarvinnut loistaa vielä, eikä se ole sitä tehnytkään. Pitkässä juoksussa joukkue kaipaa tukea myös heittopeleistä ja siinä onkin isoin puute toistaiseksi joukkueen hyökkäyksen osalta.

Cowboys on onnistunut pitämään vastustajansa pääasiassa alle 20 pisteessä. Tässäkin ottelussa siihen on hyvät mahdollisuudet, mutta Wilson pitää saada aisoihin. Jaardeilla mitattuna vastustajat ovat päässeet etenemään turhan paljon ja Seattlen kohdalla voi olla kohtalokasta päästää heidät liian lähelle maalialuetta. Mahdollisuudet hyökkäyksen vaimentamiseen on, mutta se tulee vaatimaan onnistumisia joka puolella puolustusta, etenkin etulinjassa.

Cowboysin hyökkäys vastaan Seahawksin puolustus

Dallas muutti hyökkäystaktiikkaansa radikaalisti tähän kauteen. Juoksuhyökkäys ja lyhyet heittopelit ovat nykyään heidän tavaramerkkinsä ja se onkin tuottanut erinomaista tulosta. Nyt vastassa on raudanluja puolustus, jonka murtamiseksi aseet tulee olla viritetty tappiinsa. DeMarco Murray (RB) kantaa huikean vastuun juoksupeleistä ja onkin onnistunut etenemään tasaisesti sekä viemään pallon viidesti maaliviivan yli. Tony Romon (QB) ykköskohteet heittopeleissä ovat Jason Witten (TE) ja Dez Bryant (WR) sekä etenkin maaleillaan kunnostautunut Terrance Williams (WR).

Kova on hyökkäys, mutta niin on vastustajan Seahawksin puolustuskin. Seattlea vastaan on edetty juoksemalla vain reilut 60 jaardia keskimäärin ja se on käsittämättömän kova luku. Nyt vastassa on hyvä etenijäjoukkue ja Seahawks laitetaankin puntariin. Puolustuksen on saatava taas vastustaja etenemään vain muutama jaardi kerrallaan ja siten pakotettua se heittoyrityksiin.

Yhteenveto

Seahawks ja Cowboys ovat molemmat näyttäneet pystyvänsä voittoihin. Molemmilla on selkeitä vahvuuksia molemmissa kenttäpäädyissä ja kyky tiukkojen otteluiden kääntämiseen. Tämä ottelu pelataan Seattlessa, josta vastustajat äärettömän harvoin ovat lähteneet voitto taskussa kotimatkalla. Uskon, että nimenomaan juuri kotiedun verran Seattle on tällä kertaa parempi. Kyseessä on kuitenkin ottelu, jota ei kannata missata.

Otteluveikkaus: Seattle Seahawks - Dallas Cowboys 24 - 21

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 9 – Otteluveikkaukset

Aikaisin perjantaiaamuna Bengals jatkoi voittokulkuaan, kun se ei antanut Brownsin yllättää. Ottelun näkyvin tutkapari löytyi voittajan puolelta, kun Andy Dalton ja Tyler Eifert järjestivät yhdessä kolme komeaa maalia. Bengals ei ole koskaan ennen aloittanut kauttaan 8–0-saldolla, mutta nyt on. Brownsin osalta pudostuspelit karkasivat jo liian kauas, eikä sillä ole sinne mitään asiaa majaillessaan tällä hetkellä konferenssin toiseksi viimeisenä kahdella voitollaan. Viime viikolla 10 ottelua meni kuten olin veikannut, mutta kaksi niukasti pieleen ja kaksi muuta reilusti väärin. Alla näkemykset tuleviin otteluihin. Huilivuorossa ovat Arizona Cardinals, Baltimore Ravens, Detroit Lions, Houston Texans, Kansas City Chiefs ja Seattle Seahawks. Perjantai 6.11.2015 klo 3:25  (pelattu jo) Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 24 – 17 Sunnuntai 8.11.2015 klo 20:00 Carolina Panthers – Green Bay Packers 17 – 23 New England Patriots – Washington Redskins 37 – 20 New Orlea...

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...