Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Kierros 8 - Broncos vs Chargers

Kahdeksannen kierroksen starttaa huippuottelu, jossa kohtaavat hyvässä vireessä olevat Broncos (5-1) ja Chargers (5-2). Joukkueet taistelevat AFC West -lohkon kärkipaikasta lähes tasapäisesti. He ovat onnistuneet jättämään kolmantena olevan Kansas Cityn Chiefs jo kahden voiton päähän.

Broncos on paukuttanut joka ottelussa isot numerot tauluun. He ovat onnistuneet voittamaan vähintään kaikki ottelunsa lukuunottamatta Seahawksille kärsittyä niukkaa tappiota. Viimeiset kolme ottelua he ovat keskittyneet murskaamaan vastustajansa ja ovatkin tällä hetkellä liigan kuumin joukkue. Bonuksena Peyton Manning nousi kaikkien aikojen ykköseksi touchdowneilla mitattuna. Huikea suoritus!

Chargersin viiden ottelun voittoputki katkesi viime viikolla, kun joukkue hävisi täpärästi Chiefsille viime hetken potkumaalin turvin. Myös Chargers kuuluu kauden ehdottomiin onnistujiin ja myös kuumimpien joukkueiden joukkoon. Pitääkseen Chiefsin takanaan, sille olisi hyvin tärkeää napata voitto tästä ottelusta.

Broncosin hyökkäys vastaan Chargersin puolustus

Broncosin hyökkäys on ylivoimaisesti liigan vaarallisin. Joukkue tekee tasaisen varmaa tulosta ottelusta toiseen Peyton Manningin johdolla. Kun hyökkäyksessä on pelaajia, kuten Demaryius Thomas (Wr) ja Julius Thomas (TE), on Manning mukava pelata linjan takana. Lisäksi joukkueen hyökkäyslinja on ehkä jopa sarjan paras. Chargersia vastaan joukkue lähtee pelaamaan tuttujen vahvuuksiensa kautta. Joukkue on myös juossut enenevissä määrin viime otteluissa ja sekin linja jatkunee.

Chargersin puolustus on hyvässä vedossa. Se on onnistunut pitämään vastustajansa hyvin alhaisissa pistemäärissä ja etenkin heittopuolustus on toiminut. Nyt vastaan asettuu yli 300 jaardia normaalisti heittävä joukkue, joten kyseessä on todellinen tulikoe. Kun hyökkäyslinja on niin tasokas kuin Broncosilla, tulee painetta antaa erityisesti laitahyökkääjille.

Chargersin hyökkäys vastaan Broncosin puolustus

Philip Rivers (QB) on johtanut vakuuttavasti Chargersin hyökkäystä 17 touchdownillaan ja vain kolmella syöttökatkollaan. Joukkueen "nimetön" laitahyökkääjäkalusto on saanut nauttia laadukkaista heitoista ja tähtenä taivaalla on Antonio Gates (WR) 7 maalillaan. Miehen arvoa korostaa se, että hän on yhteensä napannut pallon kiinni vain 27 kertaa, joten on helppo laskea, kenelle pallo pelataan maalintekotilanteissa. Juoksemalla joukkue ei ole päässyt kovin pitkälle, eikä sen varaan varsinkaan tässä ottelussa voi laskea mitään. 

Denverin puolustus näytti taas tasonsa viime viikolla, kun se piti 49ersin täysin kurissa. Joukkuetta vastaan ei edetä juurikaan juoksemalla, mutta heittämällä muutama joukkue on onnistunut kohtuudella. Siinä piilee tässäkin ottelussa joukkueen akilleen kantapää. Vastassa on hyvä hyökkäys, joten puolustuksen tulee onnistua totuttuun tapaan tälläkin kertaa.

Yhteenveto

Käsittämättömässä vireessä oleva Broncos kohtaa arvoisensa vastuksen. Joukkueen napatessa tästä ottelusta voiton, voidaan heidät nostaa suoraan mestarisuosikiksi, ainakin minun papereissa. Chargesilla on oma sanansa sanottavana tähän ja he omaavat myös loistavan saldon ja heillä, jos kellä on nälkää napata voitto ja nousta lohko kärkeen. Kun katsotaan puhtaasti kahta viimeistä joukkueiden ottelua, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nostaa Broncos voittajasuosiksi. Ehkä tällä kertaa tulos ei ole niin murskaava, mutta selvä kuitenkin.

Otteluveikkaus: Denver Broncos - San Diego Chargers 33 - 24

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 9 – Otteluveikkaukset

Aikaisin perjantaiaamuna Bengals jatkoi voittokulkuaan, kun se ei antanut Brownsin yllättää. Ottelun näkyvin tutkapari löytyi voittajan puolelta, kun Andy Dalton ja Tyler Eifert järjestivät yhdessä kolme komeaa maalia. Bengals ei ole koskaan ennen aloittanut kauttaan 8–0-saldolla, mutta nyt on. Brownsin osalta pudostuspelit karkasivat jo liian kauas, eikä sillä ole sinne mitään asiaa majaillessaan tällä hetkellä konferenssin toiseksi viimeisenä kahdella voitollaan. Viime viikolla 10 ottelua meni kuten olin veikannut, mutta kaksi niukasti pieleen ja kaksi muuta reilusti väärin. Alla näkemykset tuleviin otteluihin. Huilivuorossa ovat Arizona Cardinals, Baltimore Ravens, Detroit Lions, Houston Texans, Kansas City Chiefs ja Seattle Seahawks. Perjantai 6.11.2015 klo 3:25  (pelattu jo) Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 24 – 17 Sunnuntai 8.11.2015 klo 20:00 Carolina Panthers – Green Bay Packers 17 – 23 New England Patriots – Washington Redskins 37 – 20 New Orlea...

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...