Siirry pääsisältöön

Runkosarja paketissa myös veikkausten osalta

Otteluiden mielenkiintoa on ainakin omalta osaltani lisännyt enemmän tai vähemmän leikkimieliset veikkaukset lohkojen ja otteluiden lopputuloksista. Oman mausteensa on myös tuonut fantasialiigan ottelut. Otetaan pieni katsaus menestykseen tai sen puutteeseen.

Fantasialiigoissa laskeva käyrä

Pelasin kauden mittaan kolmea eri liigaa, joissa voittoja tuli kaikissa sentään jonkin verran. Tuloksena näissä oli kolme neljättä sijaa (7-9, 12-5 ja 12-5). Paljon jäi jossiteltavaa niukkojen tappioiden myötä etenkin pudotuspeleissä, mutta hauska pelimuoto on kyseessä joka tapauksessa.

Otteluveikkauksissa ammattilaiset veivät pidemmän korren

Vaikka pyrin käyttämään kaiken saatavilla olevan tiedon hyväksi, on pakko myöntää tappio kokeneemmille kavereille. Parhaiten veikkaukset osuivat Gameday Morningin Michael Irvinille, joka sai 173 oikein 254 veikatusta ottelustaan. Oma saldoni oli 162/256.

1. Michael Irvin, 68,1 %
2. Gregg Rosenthal, 67,6 %
2. Dan Hanzus, 67,6 %
4. Michael Fabiano, 67,5 %
5. Steve Mariucci, 67,0 %
6. Michael Robinson, 66,7 %
6. Rich Eisen, 66,7 %
8. Marc Sessler, 66,4 %
9. Marcas Grant, 66,3 %
10. Elliot Harrison, 66,0 %
10. Kevin Patra, 66,0 %
12. Marshall Faulk, 65,9 %
13. Shaun O'Hara, 64,9 %
14. Chris Wesseling, 64,8 %
15. Kurt Warner, 64,7 %
16. Adam Rank, 63,9 %
17. Akbar Gbajabiamila, 63,8 %
18. Melissa Stark, 63,6 %
19. Tuomas Kurikka, 63,3 %
20. James Koh, 62,2 %
21. Chris Brockman, 61,3 %
22. Warren Sapp, 60,8 %
23. Chris Law, 58,4 %
24. Sterling Sharpe, 56,9 %

Ja lopuksi oma veikkaukseni kesältä versus lopputulokset

AFC East
1. Patriots (oma veikkaukseni runkosarjan päätteeksi oli 1.)
2. Bills (3.)
3. Dolphins (4.)
4. Jets (2.)

AFC West
1. Broncos (1.)
2. Chiefs (4.)
3. Chargers (2.)
4. Raiders (3.)

AFC North
1. Steelers (1.)
2. Bengals (4.)
3. Ravens (2.)
4. Browns (3.)

AFC South
1. Colts (1.)
2. Texans (2.)
3. Jaguars (3.)
4. Titans (4.)

NFC East
1. Cowboys (3.)
2. Eagles (4.)
3. Giants (2.)
4. Redskins (1.)

NFC West
1. Seahawks (4.)
2. Cardinals (1.)
3. 49ers (3.)
4. Rams (2.)

NFC North
1. Packers (1.)
2. Lions (2.)
3. Vikings (3.)
4. Bears (4.)

NFC South
1. Panthers (4.)
2. Falcons (3.)
3. Saints (2.)
4. Buccaneers (1.)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...

Viikko 12 – Otteluveikkaukset, osa II

Kiitospäivänä nähtiin jo kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä menivät näytöslukemin Lionsille ja Panthersille, mutta viimeisessä matsissa ratkaisua saatiin odottaa aina viime sekunneille asti. Valitettavasti tuomarit estivät kotijoukkueelta yhden TD:n puhaltamalla pelin poikki puolustuksen paitsion vuoksi, vaikka samanlaiset tilanteet saavat yleensä jatkua ilman katkoa. Packersin kiri ei lopulta riittänyt ja joukkueen kotitappioputki kasvoi jo kahteen. Loppukierroksella on luvassa useampi todellinen huippuottelu, joista kirkkaimpana loistaa Broncosin ja Patriotsin välinen kamppailu. Kierroksella on kuitenkin useampi ennakkoon tasainen vääntö luvassa ja voittajien veikkaaminen muodostuikin mielenkiintoiseksi. Viime viikolla kahdeksan matsia osui kohdalleen, mutta tälle viikolle tavoitteena on yltää lähemmäs taas 70 % tasoa. Katsotaan miten tällä kertaa käy. Torstai 26.11.2015 klo 19:30 (pelattu jo) Detroit Lions – Philadelphia Eagles 26 – 24 Torstai 26.11.2015 klo 23:30...