Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Kierros 4 - Chiefs vs Patriots


Viikon viimeisessä koitoksessa toisistaan mittaa ottavat ennakkoveikkailuissa pudotuspeleihin menossa olevat Chiefs (1-2) ja Patriots (2-1). Kansas Cityn kausi ei ole lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle vaan joukkueella on vasta yksi voitto. Voiton joukkue nappasi etenkin juoksupelinsä ansiosta Dolphinsia vastaan monen yllätykseksi. Myös Patriots on kärsinyt tappion Dolpinsille, mutta voittanut puolestaan heikommat vastustajansa (Vikings ja Raiders). Kummallakin on vielä paljon näytettävää ja tämä ottelu antaakin molemmille suunnan jatko-otteluiden suhteen. 


Chiefsin hyökkäys vastaan Patriotsin puolustus

Kansas City joutunee turvautumaan Knile Davisin (RB) avuihin tälläkin kertaa, sillä Jamaal Charles (RB) tuskailee edelleen nilkkansa kanssa. Onneksi Davis on hoitanut leiviskänsä hyvin. Heittopeli on ollut ajoittain hyvää, mutta hyökkäyslinjalla on vielä petrattavaa, jotta säkityksiltä (11 kpl) vältytään. Alex Smith (QB) ei ole ollut samassa iskussa vielä kuin viime kaudella, mutta vielä ei ole huolta. Laitahyökkääjät ovat onneksi olleet laadukkaita ja saaneet vietyä peliä keskipitkillä kiinniotoillaan eteenpäin. Smithillä on lukisia kohteita, joille heittää. 

New England on onnistunut kahdessa viime ottelussa pitämään vastustajansa alle kymmenessä pisteessä. Vastaavaa kaivataan tässäkin ottelussa. Vastus on kuitenkin paria astetta laadukkaampi ja asettaakin puolustuksen koetukselle. Miamia vastaan takkiin tuli 33 pisteen verran, johon tällä kertaa ei ole varaa. 

Patriotsin hyökkäys vastaan Chiefsin puolustus

Patriotsin hyökkäys on yskähdellyt koko kauden. Joukkue on edennyt juoksemalla vain reilut 3 jaardia per yritys. Heittohyökkäyksessä huolia on tuonut Rob Gronkowskin (TE) loukkaantumiset, joka on rajoittanut miehen osallistumista hyökkäyksiin. Tom Bradykään (QB) ei ole häikäissyt, kun tuloksena tässä kohtaa kautta on alle 60 % osumatarkkuus ja vasta kolme touchdownia. Paljon on siis petrattavaa ja näiden kahden herran lisäksi vastuuta kaivataan etenkin Julian Edelmanilta (WR), Shane Vereeniltä (RB) ja Stevan Ridleyltä (RB).

Chiefsin puolustus ei ole ollut yhtä tehokas kuin viime kaudella, eikä ole onnistunut varastamaan palloa vastustajiltaan totuttuun tyyliin. Puolustuksen valopilkkuna on toiminut Justin Houston (OLB) kolmella säkityksellään. Joukkue puolustaa rehdisti ilman isompia rangaistuksia ja onnistuu hyvin hidastamaan hyökkäyksiä. Toisaalta vastustajat ovat edenneet turhan paljon ja helposti heitä vastaan. 

Yhteenveto

Patriotsin puolustuksen laatu ei näyttäisi riittävän tehokasta Chiefsin hyökkäystä vastaan. Sen sijaan toisessa päädyssä pelimerkit ovat tasaisempia. Uskallan laittaa Chiefsin voittajakandidaatiksi huonosta voittosaldostaan huolimatta. 

Otteluveikkaus: Kansas City Chiefs - New England Patriots 29 - 21

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...

Viikko 12 – Otteluveikkaukset, osa II

Kiitospäivänä nähtiin jo kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä menivät näytöslukemin Lionsille ja Panthersille, mutta viimeisessä matsissa ratkaisua saatiin odottaa aina viime sekunneille asti. Valitettavasti tuomarit estivät kotijoukkueelta yhden TD:n puhaltamalla pelin poikki puolustuksen paitsion vuoksi, vaikka samanlaiset tilanteet saavat yleensä jatkua ilman katkoa. Packersin kiri ei lopulta riittänyt ja joukkueen kotitappioputki kasvoi jo kahteen. Loppukierroksella on luvassa useampi todellinen huippuottelu, joista kirkkaimpana loistaa Broncosin ja Patriotsin välinen kamppailu. Kierroksella on kuitenkin useampi ennakkoon tasainen vääntö luvassa ja voittajien veikkaaminen muodostuikin mielenkiintoiseksi. Viime viikolla kahdeksan matsia osui kohdalleen, mutta tälle viikolle tavoitteena on yltää lähemmäs taas 70 % tasoa. Katsotaan miten tällä kertaa käy. Torstai 26.11.2015 klo 19:30 (pelattu jo) Detroit Lions – Philadelphia Eagles 26 – 24 Torstai 26.11.2015 klo 23:30...