Siirry pääsisältöön

Otteluennakko: Viikko 2 - 49ers vs Bears

Chicago onnistui molemmissa päissä viime viikolla, mutta kärsi silti tappion Billsiä vastaan. Mitään huolestuttavaa tuon ottelun perusteella ei vielä ole ilmoilla. San Francisco puolestaan piti Cowboysiä pilkkanaan. Joukkue ei esittänyt mitään erityistä, mutta oli äärettömän varma molemmissa kenttäpäädyissä.

Tämän viikon ottelussa onkin luvassa mielenkiintoinen kamppailu, jossa molemmat omaavat yhtälaiset mahdollisuudet voittoon. Molempien hyökkäys näyttää olevan kunnossa ja puolustuksetkin ovat ok. Edelliset keskinäiset kamppailut voittanut 49ers saa kotietunsa turvin hyvät lähtökohdat otteluun.

49ersin hyökkäys vastaan Bearsin puolustus

49ers ei esittänyt harjoituskaudella kovin kummoisia otteita, mutta 1. kierroksella meno oli jo vakuuttavaa. Colin Kaepernick (QB) on äärettömän vaarallinen Bearsin tyyppistä puolustusta vastaan. Mies pystyy heittopelin lisäksi juoksemaan itse aina tilanteen tullen. Hän ei päässyt juoksupelinsä kanssa vauhtiin Dallasia vastaan, mutta heittopeli oli silloinkin vakuuttavaa. Tässä ottelussa uskon, että nähdään pitempiä juoksuja. Heittopelissä joukkueella löytyy loistava määrä laadukkaita hyökkääjiä, kuten Boldin (WR), Johnson (WR), Davis (TE) ja Crabtree (WR), joille palloa voidaan suunnata.

Bearsin puolustus näytti kyntensä heittopuolustuksen osalta Billsiä vastaan, kun puolustus pystyi pitämään heitot kurissa lähes koko ottelun ajan. Sen sijaan juoksupuolustuksen osalta joukkueelle jäi paljon petrattavaa. Bearsin onneksi 49ersin juoksuhyökkäys ei ole liigan kärkipäätä, joten joukkue ei joutune pahempiin vaikeuksiin. Olennaista onkin hyökkäyspelien lukeminen, jotta vastustajan lukuisat heittokohteet saadaan ahdistettua vaikeisiin tilanteisiin. Helppo ilta ei ole luvassa, mutta puolustuksella on mahdollisuudet hiljentää vastus täydellisellä onnistumisellaan.

Bearsin hyökkäys vastaan 49ersin puolustus

Chicago eteni 1. kierroksen heittopelillään uskomattoman määrän jaardeja. Heittopeli onkin heidän oljenkortensa, jolla ottelut tällä kaudella tullaan kääntämään suuntaan tai toiseen. Toki Matt Forte (RB) tekee tärkeää työtä juoksupuolella pitäen hyökkäykset elossa, mutta ratkaisijaksi miehestä ei vielä näytä olevan juoksujensa osalta. Sen sijaan lyhyissä heittopeleissä Forte on arvossaan. Iso osa 1. kierroksen peleistä pelattiin lyhyillä heitoilla nimenomaan Forten käsiin. Tällä tavoin miehen juoksuvoima saatiin täysimääräisesti käyttöön. Pitemmissä heittopeleissä joukkueella on muutama potentiaalinen kohde, jotka saattavat kääntää ottelut.

49ersin puolustuksesta puuttuu edelleen Aldon Smith, joka kärsii pelikieltoaan. Puolustus onnistui kuitenkin pitämään Dallasin hyökkäyksen aisoissa ja yrittää samaa tälläkin kerralla. Jos puolustus onnistuu tehtävässään ja pitää Bearsin kaukana maalista, antaa se hyökkäykselle avaimet voittoon. Joukkueen tulee etenkin pystyä parantamaan kolmansien yritysten puolustusta ja pakottamaan Bears punttaamaan palloja kaukaa maalista. Vastustajan QB (Jay Cutler) on myös saatava painostettua pikaisiin ratkaisuihin, jotta eteneminen saadaan hidastettua. Jos Cutler saa rauhassa etsiä kohteitaan, tulee illasta todella pitkä puolustukselle.

Yhteenveto

Molemmilla joukkueilla on avaimet voittoon. Hyökkäykset ovat sitä luokkaa, että etenemistä on vaikeaa estää. Toisaalta molempien puolustuksilla on vahvuuksia, joilla vastustaja pidetään aisoissa. Kyse on marginaaleista, mutta näkisin 49ersin vahvempana, kun ynnätään molemmat kenttäpäädyt. Ottelu tultaneen ratkaisemaan viimeisen viiden minuutin aikana. Isompi luotto henkilökohtaisesti on 49ersin suunnalle, joten nostan heidät voittajasuosikiksi. Mielenkiintoinen ottelu on joka tapauksessa luvassa, joka kannattaa katsoa.

Otteluveikkaus: San Francisco 49ers - Chicago Bears 20 - 17

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 9 – Otteluveikkaukset

Aikaisin perjantaiaamuna Bengals jatkoi voittokulkuaan, kun se ei antanut Brownsin yllättää. Ottelun näkyvin tutkapari löytyi voittajan puolelta, kun Andy Dalton ja Tyler Eifert järjestivät yhdessä kolme komeaa maalia. Bengals ei ole koskaan ennen aloittanut kauttaan 8–0-saldolla, mutta nyt on. Brownsin osalta pudostuspelit karkasivat jo liian kauas, eikä sillä ole sinne mitään asiaa majaillessaan tällä hetkellä konferenssin toiseksi viimeisenä kahdella voitollaan. Viime viikolla 10 ottelua meni kuten olin veikannut, mutta kaksi niukasti pieleen ja kaksi muuta reilusti väärin. Alla näkemykset tuleviin otteluihin. Huilivuorossa ovat Arizona Cardinals, Baltimore Ravens, Detroit Lions, Houston Texans, Kansas City Chiefs ja Seattle Seahawks. Perjantai 6.11.2015 klo 3:25  (pelattu jo) Cincinnati Bengals – Cleveland Browns 24 – 17 Sunnuntai 8.11.2015 klo 20:00 Carolina Panthers – Green Bay Packers 17 – 23 New England Patriots – Washington Redskins 37 – 20 New Orlea...

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...