Siirry pääsisältöön

Kausi 2014 alkaa - Otteluennakko: Seahawks vs Packers

Kausi 2014 on vihdoin täällä! Vaikka Bilbaon reissu ja edelleen meneillään olevat koriksen MM-kilpailut vaativat aikansa, on aika keskittyä alkavaan NFL-kauteen. Upea kausi on taas tiedossa ja se saa parhaan mahdollisen startin, kun viime kauden mestari kohtaa yhden tämän kauden suurista ennakkosuosikeista eli luvassa on huippuottelu Seattle Seahawks - Green Bay Packers.

Packersin hyökkäys vs Seahawksin puolustus
Aaron Rodgersin (QB) Packersin johtama hyökkäys on äärettömän vaarallinen tällä kaudella. Joukkue pystyy pitkästä aikaa sekä juoksemaan että heittämään palloa eteenpäin ja siten pitämään pelin temmon haluamallaan tasolla. Joukkueella on myös useampi pelaaja, joka pystyy tekemään pitkiä juoksupelejä. Kun tempo pysyy yllä ja pelaajat saadaan laajalla rintamalla mukaan, on hyökkäystä vaikeaa pysäyttää.

Richard Shermannin (CB) luotsaama Seahawksin puolustus oli viime kaudella huikea. Puolustus tulee pitämään vaaralliseen hyökkäyksen varpaillaan. Joukkueen tulee alusta loppuun asti pystyä lukemaan hyökkäyspelejä ja reagoimaan Packersin juoksu- ja heittopelivariaatioihin. Jos puolustus saa tapettua Rodgersin kuviot ja siten saa myös palautettua Packerin hyökkäyksen istumaan penkillä mahdollisimman usein, antaa se omalle hyökkäykselleen ratkaisun avaimet.

Seahawksin hyökkäys vs Packersin puolustus
Seattlen hyökkäys elää Russell Wilsonin (QB) mukaan. Mies johtaa peliä, heittää ja juoksee vakuuttavalla tavalla. Joukkueen hyökkäyslinjasta on kolme pelaajaa näillä näkymin loukkaantumisten vuoksi pihalla, mukaan lukien joukkueen sentteri Max Unger (C). Jos korvaava linja saa annettua Wilsonille tarvittavat hetket aikaa pelata ja Marshawn Lynchille (RB) tilaa juosta, ei hyökkäystä tälläkään kertaa pysäytetä. Jos taas linja vuotaa, tulee hyökkäys olemaan todella pulassa.

Packersin puolustus joutuu nyt ensimmäistä kertaa koetukselle. Paperilla ja harjoitusotteluissa avauspelaajat ovat olleet loistavassa vireessä ja odotukset ovat korkealla. Pitkästä aikaa avaus on myös terveenä B.J. Radia (DE) lukuunottamatta. Vastustajan juoksupeli on saatava rikottua tavalla tai toisella. Heittopelin kanssa ei niin isoja haasteita pitäisi olla, mutta luonnollisesti Wilsonin heittokäden tietäen silläkin osa-alueella on oltava tarkkana. Koko joukkueelle on elintärkeää, että puolustus onnistuu. Ottelun ratkaisu tultaneen näkemään nimenomaan Packerin puolustuksen menestyksen kautta. Sen on onnistuttava, jotta hyökkäys saa mahdollisuutensa.

Yhteenveto
Kahden ennakolta kovan puolustuksen koitos pysynee maalimäärältään maltillisena. Green Bay on vahvistunut viime kaudesta nimenomaan puolustuspäässä ja kun liigan ehkä yksi parhaista juoksijoista (Eddie Lacy) on kunnossa, myös joukkueen hyökkäys on monipuolinen ja vaarallinen. Seattlella on yhtälailla liigan kärkijuoksija (Marshawn Lynch) sekä kova puolustus. Äärettömän mielenkiintoinen taistelupari löytyy myös pelinrakennuspuolelta, kun Aaron Rodgers (Packers) ja Russell Wilson (Seahawks) ottavat mittaa toisistaan. Oman mausteensa antavat myös Seahawksin muutamat avauskokoonpanon loukkaantumiset.

Vaikka Packers on oma suosikkijoukkueeni ja myös oma veikkaukseni mestaripokaalin uudeksi haltijaksi, en näe sillä olevan merkitystä, kun nostan heidät voittajakandidaatiksi, vaikka Seattle saa pienen varaslähdön kotitaikansa myötä. Ero tuskin tulee olemaan iso ja ottelu tullaan ratkaisemaan viimeisellä jaksolla. Kaiken avain on Packersin puolustuksessa!

Tulosveikkaus: Seattle Seahawks - Green Bay Packers 17 - 20

Kommentit

  1. Tämän pelin voittaja on loppukaudesta välierissä! Ja se on Seahawks ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja hyvää työtä tämän blogin suhteen! Toivottavasti asiallista porukkaa löytää tänne kommentoimaan... Go Seahawks ; >

      Poista

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Käytäthän kuitenkin vähintään nimimerkkiä kirjoituksissasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11 – Otteluveikkaus

Panthers oli lähellä päästää taas vastustajansa viime viikon tapaan takaa rinnalle ja ohi, mutta pystyi kuin pystyikin taistelemaan kolmen pisteen voiton. Voiton hinta oli todella kallis, sillä iso kasa puolustuksen avauspelaajia Luke Kuechly mukaan lukien joutui jättämään leikin kesken. Vaikka voitto jätti vielä pienen oven auki pantterilaumalle pudotuspelejä silmällä pitäen, saattoivat loukkaantumiset mutkistaa entisestäänkin hankalaa matkaa turhan paljon. Viime viikon voittajaveikkauksista osui 9/14.  Kisan kokonaistilanne löytyy täältä.   Tällä kierroksella pelataan kauden viimeinen kansainvälinen ottelu, kun Raiders ja Texans vievät NFL:n pitkästä aikaa Meksikon puolelle. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons, Denver Broncos, New York Jets ja San Diego Chargers. Perjantai 18.11.2016 klo 3:25 (pelattu jo) Carolina Panthers – New Orleans Saints 30 – 26  (Viasat Jalkapallo HD) Sunnuntai 20.11.2016 klo 20:00 Minnesota Vikings – Arizona Cardinals 20 – 22 ...

Viikko 10 – Otteluveikkaukset

Kausi on aivan loistavassa vaiheessa, kun sekä AFC:ssä että NFC:ssä pelataan jo otteluita, joilla on merkittävä vaikutus pudotuspelitaistoon. Muutama joukkue on karkaamassa muilta, mutta "pudotuspeliviivan" ympärillä on todella tasaista. Vaikka periaatteessa kaikilla joukkueilla on vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopeleihin, on neljäsosa joukkueista jo käytännössä ulkona. Viikko 10 startattiin New Yorkissa, kun Billsin päävalmentaja Rex Ryan pääsi näpäyttämään entistä työnantajaansa niukalla viiden pisteen voitolla, joka tuli miehen tavaramerkin eli puolustuksen ansiosta. Viime viikko oli täynnä tiukkoja matseja ja jo ennakolta vaikea. Lopulta oma tulokseni taisi olla kauden heikoin, sillä vain reilut puolet eli seitsemän kolmestatoista osui kohdalleen. Tämä viikko alkoi duurivoittoisesti, kun ensimmäinen matsi kolahti ennakkoasetelmista huolimatta oikein. Otetaan katsaus muiden otteluiden oletettuihin lopputuloksiin ja voittajiin. Huilivuorossa ovat Atlanta Falcons...

Viikko 12 – Otteluveikkaukset, osa II

Kiitospäivänä nähtiin jo kolme ottelua, joista kaksi ensimmäistä menivät näytöslukemin Lionsille ja Panthersille, mutta viimeisessä matsissa ratkaisua saatiin odottaa aina viime sekunneille asti. Valitettavasti tuomarit estivät kotijoukkueelta yhden TD:n puhaltamalla pelin poikki puolustuksen paitsion vuoksi, vaikka samanlaiset tilanteet saavat yleensä jatkua ilman katkoa. Packersin kiri ei lopulta riittänyt ja joukkueen kotitappioputki kasvoi jo kahteen. Loppukierroksella on luvassa useampi todellinen huippuottelu, joista kirkkaimpana loistaa Broncosin ja Patriotsin välinen kamppailu. Kierroksella on kuitenkin useampi ennakkoon tasainen vääntö luvassa ja voittajien veikkaaminen muodostuikin mielenkiintoiseksi. Viime viikolla kahdeksan matsia osui kohdalleen, mutta tälle viikolle tavoitteena on yltää lähemmäs taas 70 % tasoa. Katsotaan miten tällä kertaa käy. Torstai 26.11.2015 klo 19:30 (pelattu jo) Detroit Lions – Philadelphia Eagles 26 – 24 Torstai 26.11.2015 klo 23:30...